5. elokuuta 2015

Kenen tahdissa?

Hessu ja Hipu vuonna 2007, 0 ja 3-vuotiaina

Hipu ja Hessu keväällä 2015, 8- ja 11-vuotiaina

Parin viime viikon aikana olen kovasti miettinyt lasten vauva-aikaa ja lapsentahtisuutta eli sitä, että perhe elää vauvan ehdoilla, sopeutuu vauvan tahtiin, eikä päinvastoin. Mehän pitkälti hoidimme lapsemme näin vauva-aikana.

Uskallan väittää, että hoidimme vauvamme tosi hyvin. Vauvan joka itkuun reagoitiin ja yleensä nopeasti, aina oli rinta tarjolla ja molempia pidettiin valtavasti sylissä. Erityisesti esikoisen kanssa elämä menikin totaalisesti uusiksi vauvan myötä.

Esikoinen oli suuritarpeinen vauva. Hän ei huolinut tuttia, ei ensimmäiseen puoleen vuoteen nukkunut muualla kuin sylissä tai kantoliinassa eikä oikeastaan huolinut muita lohduttajaksi kuin äidin. Pikkuveli ei ollut kovin paljon helpompi tapaus, mutta huoli sentään tutin lohduksi ja sai näin unen päästä kiinni myös muualla kuin (äidin) sylissä. Molemmat lapset olivat aika itkuisia vauvoja eli hereillä ollessaan olivat vain lyhyen aikaa tyytyväisiä ja pian alkoivat kitistä, kun olivat jotain vailla.

Niinpä meillä kummankin lapsen ensimmäinen vuosi meni siinä, että yritimme pitää vauvat tyytyväisinä - ja siinä välissä syödä, nukkua, hoitaa kodin ja huolehtia omasta hyvinvoinnistamme (välillä enemmän, yleensä vähemmän - tämä saattoi tarkoittaa esim. kävelyhetkeä metsässä tai piipahdusta pihalla viemässä yksin roskapussi ulos). Elämä oli melkoista selviytymistaistelua, eikä parisuhteen tai ystävyyssuhteiden hoitamisesta tai harrastuksista juurikaan voinut puhua.

Mitään en kadu, ja tekisin kaiken samoin uudestaan, jos vain jaksaisin. Uskon myös, että vaivannäkö kannatti - lapsemme ovat nykyään mielestäni niin empaattisia, sosiaalisia ja tasapainoisia. Vaikka molemmat ovat jo isoja koululaisia, heitä saa edelleen myös sylitellä, mikä on itselleni tosi tärkeää. (En tosin tiedä, onko seesteinen nykytila syntynyt varhaislapsuuden hoidon ansiota vai siitä huolimatta...)

Oma jaksamiseni oli kuitenkin molempien vauva-aikana koetuksella. Niinpä ei kannata ihmetellä, miksi en halua kolmatta lasta. Toisaalta nyt, kun 40 alkaa olla mittarissa, on ihan biologisestikin minun aikani lisääntyä mennyt jo ohi. Mutta pääsyy siihen, ettei meille tullut kolmatta lasta on se, että en jaksaisi hoitaa kolmatta vauvaa yhtä hyvin kuin kahta ensimmäistä. Se taas olisi mielestäni lapselle väärin, sillä jokainen vauva ansaitsee vain parasta.

Niinpä otimme sitten...koiran. Pennun myötä olen miettinyt paljon tätä vauvantahtisuutta, sillä fanaattisten koiraharrastajien joukossa on käsittääkseni olemassa myös ilmiö nimeltä koirantahtisuus - se että perhe sopeutuu koiran tarpeisiin eikä päinvastoin. Pentuhan on myös vauva, eläinlapsi. Koiran ehdoilla emme kuitenkaan ole alkaneet elää.

Australian labradoodle pentu Napsu 3.8.-15 11-viikon ikäisenä

Toki tuo pentu on pieni, mutta se ei kuitenkaan ole ihminen, joka olisi minulle itseäni tai perhettäni tärkeämpi. Siksi esim. pentu saa kyllä hetken inistä pentuaitauksessaan ja tarvittaessa vaikka pissata aitauksen nurkkaan paperinsa päälle, vaikka onkin perheen pienin, jos minulla sattuu olemaan ruokailu kesken tai mikäli kuopus haluaa pelata kanssani juuri sillä hetkellä lautapeliä. Ihmisvauvojen kanssa emme toimineet näin.

Allergiani takia en ole myöskään ole ottanut pentua sänkyyni, kuten monet koiraihmiset tekevät. Ensimmäisiksi öiksi siirsin sänkyni siihen huoneeseen, jossa pentu nukkuu, mutta pian siirryin nukkumaan portin taakse, ja kun yö yöltä siirsin patjaani kauemmas portista, pääsin jo viikon kuluttua takaisin omaan sänkyyni. Vertailun vuoksi lapsemme alkoivat nukkua omassa huoneessaan vasta yli kolmevuotiaina.

Emme siis täysin hoida uutta perheenjäsentä Tuire Kaimion oppien mukaan, eläimen ehdoilla. Hipukin totesi Kaimion kirjan luettuaan, että sen ideologian mukaan olisi mahdollista toimia, ellei olisi mitään muuta elämää kuin koiranhoito...

Onko teillä vauva tai lemmikki sopeutunut perheen elämänmenoon vai toisin päin?

----
Recently, thanks to our puppy dog, I've been thinking a lot about the different ways of taking care of a baby. There are varying ideologies and ours was attachment parenting: we adjusted our lifestyle  to baby's needs. This paid off - our children are now happy, empathetic and balanced schoolkids. However, this was quite an exhausting way of  living. I don't think I could take care of a third child that way. This is one of the reasons why I don't want to have another baby. I wouldn't be able to breastfeed every second hour and be available for baby day and night, as I should, because I think that a baby deserves only the best.
Therefore instead of having a third child we adopted a puppy dog. He is a baby, too, but he's just an animal and seems to be happy with the second best service level. This means that our family has not adjusted our life according to the needs of the puppy but instead he is trying to fit in to our family's lifestyle.
How has your life changed after having a baby or a pet?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | Google+

14 kommenttia:

  1. <3 näinhän se on mennyt, vauvat määräsivät tahdin. Kun tyypit päättivät herätä viideltä, silloin herättiin. Ei auttanut myöhempään nukkumaan meneminen, vaan sitten herättiin viideltä känkkäränkkinä. Viideltä taisimme herätä kaiken kaikkiaan 8-vuotta tai sinne päin, mutta siitäkin selvittiin. Sydänlapsen kanssa valvottiin kaikki yöt 8-kuukautta, unet olivat minimaalisia pätkiä ympäri vuorokauden. Olisin kyllä hormonimyrskyissä halunnut vieläkin lisää lapsia, mutta neljän lapsen isä eli mieheni sanoi, että ei ja jälkikäteen olen ajatellut, että hyvä niin. Neljä lasta, koira, kaksi kissaa ja hamsteri, ne riittää. Elämää piisaa ja aina on jollain joku "tilanne" päällä, se kun ei ole vaan se vauva-aika vaan koko lapsen elinkaari, niin kauan kuin itsellä henki pihisee. <3

    Niin paljon onnea koiruudesta! Täälläkään koirat eivät sängyssä makoile. Minullakin ollut koira-allergia enkä halua että puhkeaa uudelleen, mutta haluan kyllä nukkua yöni myöskin puhtaissa lakanoissa, en karvaisissa ja hiekkaisissa. :) Samu nyt on niin valtava, ettei sänkyyn mahtuisikaan, siellä välissä riittävän usein on pienin lapsemmekin. Onko kotimme "hullujen huone" no on kyllä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet Tiia supernainen! Meillä esikoinen nukkui parin tunnin pätkissä vain puolisen tuntia ja molemmat ovat olleet perusterveitä, lukuun ottamatta kuopuksen vauva-astmaa. Koirakin on oikeasti tosi kiltti, nukkuu edelleen hurjan paljon ja viettää jo yönsä yksin eri huoneessa. Minä olen päässyt helpolla...
      Kiitos onnitteluista <3

      Poista
  2. Noin se meilläkin meni - vauvojen ehdoilla ja lasten ehdoilla elettiin oikeastaan niin kauan, kun he jo alkoivat itsekin vähän pärjäillä - sitten joskus teini-iän jälkeen;) Enkä ole katunut minäkään.
    Meille ei tullut tuota koiratahtisuutta vaan kissatahtisuus - ja todellakin, tuo kissaveijari pyörittää tätä huushollia miten tahtoo - vaikka alunperin olin ihan muuta päättänyt;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii - vai lapsen tahdissa mennään vielä teini-iän jälkeenkin, hmmm... ;)
      Minä yritän kovasti taistella vastaan, jotta en antautuisi koiran valtaan. Minulla kun on taipumus hurahtaa kaikenlaiseen :P

      Poista
  3. Vauvojen ehdoilla oli pakko mennä, koska eipä heitä kauheasti voinut määräillä :) Esikoinen oli tosi helppo ja tyytyväinen vauva. Kaikki oli "täydellistä". Toisen lapsen kohdalla kaikki muuttui. Vauva heräili ja oli melkeimpä kokoajan kärttyinen, eikä mokoma nukkunut edes kunnon päiväunia. Tämän lisäksi meillä oli rakennusprojekti ( mies kokoajan rakennuksella) ja minä sairastuin vakavasti. Myös lapsella oli rakenteellinen vika, joka piti leikata. Aikamoista selviytymistaistelua oli arki silloin, kun ei ollut juuri sukulaisistakaan apua. Siitä se sitten pikkuhiljaa lähti helpottamaan elämä. Lapsi oppi liikkumaan, niin kitinä vähentyi. Minäkin selvisin kovan lääkityksen ansiosta. Selvää tämän ruljanssin jälkeen oli, ettei enää lapsia.
    Nyt kun lapset on isompia, tuntuu että oman elämänsä on saanut jälleen takaisin.

    Koiravauvan kanssa pääsee kyllä helpommalla, nehän kasvavat aikuiseksi parissa vuodessa. Sänkyyn en minäkään koiraa ottaisi, vaikka niistä tykkäänkin.
    Kiitoksia muuten kivasta blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentista <3 Jopas olet aikamoisen myllytyksen käynyt läpi - taidat olla todellinen selviytyjä! Olen iloinen että nyt saat elää seesteisempää vaihetta =)
      Toivon että koiravauvan kanssa elämä rauhoittuu jo ensimmäisen puolen vuoden jälkeen, saas nähdä... Siinä ajassa se toivottavasti on ainakin sisäsiisti ja syökin harvemmin.

      Poista
  4. Meilläkin menty vauvojen ehdoilla. Esikoisen vaikeat allergia pitivät meitä välillä hereillä. Meille olisi se kolmaskin vauva kelvannut, mutta luovutettiin kun viisi vuotta oli yrittämistä kulunut. Nyt ollaan ihan tyytyväisinä isojen lasten kanssa ja aletaan nauttia siitä omasta ajastakin silloin tällöin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allergiat ovat niin kurja juttu :/ Meilläkin epäiltiin niitä kun esikoinen nukkui niin lyhyissä pätkissä päivin ja öin. Allergioita ei kuitenkaan koskaan löytynyt. Sen sijaan luulen että refluksi taisi vaivata.
      Sanotaan että jos yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Teille on tainnut lapsiluvun kanssa käydä niin?

      Poista
  5. Meillä on myös 6 kk jack russeli ja aloitettiin mainitsemasi kirjan opeilla, kunnes huomattiin että eihän kirjan mukaan opettaminen sovi ollenkaan rämäpää jack russelille. Meidän pentua ei tarvitse opettaa erikseen auton kyytiin, tapaamaan muita koiria tai vieraassa paikassa nukkumiseen. Se on kulkenut meillä mukana ihan jokapaikassa mihin mekin ollaan menty ja samalla opetettu tavoille EI sanaa käyttämällä ja iloisesti kehumalla. Lentokoneen nousuissa ja laskuissakin pentu vaan veteli sikeitä vatsapuoli ylöspäin. Luulenkin että sama pätee niin lasten kuin koirien kasvatuksessa. Koirat ovat yhtälailla yksilöitä kuin lapsetkin. Toiset koirat haukkuvat ja itkevät koko yön monta viikkoa vaikka mitä tekisit ja toiset nukkuu niinkuin meidän, heti alusta 23-11 omassa pedissään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Meidän koiruus ei kaikkiaan ole varsinainen rämäpää, esim. äänien suhteen se on vielä vähän arka, pikkuinen kun on. Mutta ihan pehmeimmästä päästäkään se ei ole, sen verran nopeasti näyttää oppivan esim. automatkustamisen tai yönukkumisen salat. Missään vaiheessa se ei öisin ulissut koska minä nukuin aluksi lähellä. Välillä se vain vinkuu, jos jokin vaivaa <3

      Poista
  6. Meillä kanssa mentiin vauvan tahtiin ja sen vuoksi lapsia onkin vain yksi, koska hänoppi meidän tahdin vasta kolme vuotiaana :)

    Koiria on kaksi ja ne oppivat meidän tahdin aika pian. Pissa ja kakkahommat hoitui puolen vuoden sisällä ulos. Nykyään nukkuvat niin kauan kun mekin, viikolla herätään aiemmin ja viikonloppuna myöhemmin. En ole edes ruoka-aikaa niille opettanut, kun aina ei omat aikataulut pysy samoina. Iloisilta tuntuvat ja meillä nukutaan päivät sängyssä, yöt omilla paikoilla....lepsukka kun olen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me uskalsimme vielä yrittää pikkuveljeä, kun ajattelimme että eihän se pikkuvauva-aika toisella kerralla voi samanlaista olla... ,) Ehkä me vain emme osanneet sitten hoitaa noita vauvoja :P
      Meidän pentu osaa jo inisemällä pyytää pissalle, eikä kakka ole tullut sisälle enää aikoihin, eli hyvältä näyttää! Yökuvioista en ole ihan varma, koska nukun eri huoneessa korvatulpat korvissa.

      Poista
  7. Meilläkin yritetään mennä lapsentahtisesti, mutta toki tässä on muitakin muuttuvia tekijöitä - etenkin kun niitä lapsiakin on kolme, joiden tahtiin pitäisi yrittää mennä. :) Mutta joo, puumerkkiä jättämässä pitkästä aikaa. Ja onnea mahdolliseen uuteen blogiportaaliin! Toivottavasti tunnet olosi kotoisammaksi.

    VastaaPoista
  8. Vauvan tahtiin mentiin. Elämä meni uusiksi, ykköstä imetin puolen tunnin välein päivisin ja kahden tunnin välein öisin. Pitkät automatkat olivat aivan kamalia, joten ei pahemmin reissattu. Kakkosta ei ihan yhtä tihesti tarvinnut imettää, mutta ei taas viihtynyt muualla kuin sylissä. Kantoliinoissa olivat molemmat paljon. Ikäeroa lapsilla 1v9kk, joten aikamoinen muutos oli esikoisellekin sisaruksen syntymä. Nyt on seesteinen vaihe (10 ja 12v), mutta murrosiässä ovat varmaan yhtä aikaa :D. Mutta nyt tuntuu että perheen tahti on se yhteen soviteltu tahti eikä yksistään lasten "sanelema".

    Kissat toki pyörittää meidän huushollia miten tykkäävät, sen verran on rajoitettu että jos yöllä menevät ulos niin sisälle ei takaisin päästetä paitsi kovilla talvipakkasilla :D.

    VastaaPoista

Kiitos, kun jaoit ajatuksesi!