22. toukokuuta 2015

Oletko sinäkin maaninen projekti-ihminen?

Projekti-ihminen / Uraäidin Ruuhkavuodet

Olen tällä viikolla ollut liekeissä. Eräs projekti on täyttänyt mieleni niin, etten ole oikein ehtinyt muuta ajatellakaan. Tämä on hieno tila: ajatukset täyttää yksi, kaikennielevä asia niin ettei päähän meinaa muuta mahtua. Se pujahtaa mieleen ensimmäiseksi aamulla, sitä pohtii vähän väliä päivän mittaan ja illat hujahtavat kuin siivillä, kun on uppoutunut aiheen pariin.


Projekti-ihminen / Uraäidin Ruuhkavuodet

Aloin pohtia tätä "maanisuuttani" syvemmin muutaman kanssa-bloggaajan kiinnostavan kirjoituksen ansiosta. Anna Too Big To Be Me -blogista on samankaltainen innostuja, jonka projektit vievät mennessään. Hän "hurahtaa asiaan jos toiseen ainakin muutaman viikon ajaksi."

Sen sijaan keskiviikon vieraspostaajani Anni Karuselli-blogista on täydellisen tyytyväinen siihen,  että "kaikki on tässä, paikoillaan, pysyvänä. Muuttuvia elementtejä on, mutta ne muutokset, jotka tapahtuvat, tapahtuvat näiden vakaiden raamien sisällä. Elämä on todella ennakoitavaa. Jokainen päivä  ja jokainen viikko on todella ennakoitava."

Minä olen Annan kaltainen hurahtaja, vaikka kenties haluaisin olla yhtä vakaa kuin Anni.

Projekti-ihminen / Uraäidin Ruuhkavuodet

Nautin opiskeluajasta, sillä se oli yhtä suurta projektia, jonka päätepisteenä oli valmistuminen ja työllistyminen. Valmistumisen jälkeen olin kolme vuotta pätkätöissä ja paiskin ihan hirveästi töitä, koska tavoitteena oli saada vakipaikka.

Jossain välissä järjestimme isot häät - mikä herkullinen ponnistus projekti-ihmiselle! Listasin onnellisena Excellin kaikki vaadittavat stepit aina sukkanauhasta serviettien väriin asti.

Ensimmäinen vakituinen työpaikkani oli sellainen, ettei töitä voinutkaan tuoda kotiin. Olin valmistunut, olin päässyt maaliini, ja yhtäkkiä minulla olikin töiden jälkeen yllin kyllin vapaa-aikaa, jota ei voinut käyttää edes ylitöihin. Hämmästelin hetken "mitäs sitten?" ja pohdin jopa lisenssiaatityön tekemistä, kunnes iski vauvakuume ja tulin nopeasti raskaaksi. Ja lasten syntymän jälkeen elämä olikin pitkän aikaa yhtä suurta, kokonaisvaltaista projektia, suorastaan selviytymistaistelua.

Toisen lapsen syntymän jälkeen minut valtasi asuntokuume. Asunnon metsästys, muutto sekä asettuminen uuteen kotiin oli kiitollinen projekti kotiäidille. Myös lasten hoitovapaat otin eräänlaisena projektina - olihan niissä selkeä alku ja loppu. Maalina oli työelämään paluu.

Projekti-ihminen / Uraäidin Ruuhkavuodet

Toisen hoitovapaan jälkeen vaihdoin nopeasti työpaikkaa. Uudessa duunissa sain ensimmäisen vastuullisemman aseman ja sen myötä monta päällekkäistä, kaikennielevää projektia.

Myös harrastuspuolella olen tasaisin väliajoin hurahtanut kaikenlaiseen. Vuosi esikoisen syntymän jälkeen vuonna 2005 aloin käydä lenkillä. Neljä vuotta sen jälkeen, kuopuksen ollessa 2,5-vuotias, juoksin maratonin ja sen jälkeisinä vuosina muutamia puolimaratoneja. Samaan aikaan harrastin zumbaa maanisesti. Vuonna 2010 innostuin tosissani joogasta. Keväällä 2012 aloitin Fitfarmin Lite-valmennuksen ja pääsin kuntosalitreenaamisen makuun. Siinä tavoitteena oli rasvaprosentin pudottaminen ja lihasmassan kasvu, mikä onnistuikin lyhyellä tähtäimellä hienosti.

Moni projekteistani on jäänyt päälle, vaikka alkuhuuma onkin vähitellen latistunut. Nykyään treenaan edelleen kuntosalilla mutta ensisijaisesti ylläpitääkseni työkykyä. (Nelikymppiselle nopea kehitys ei enää kehonkoostumuksessa ole mahdollista.) Juoksen yhä viikoittain metsälenkkejä omaksi ilokseni ja haaveilen, että voisin jatkaa joogaa jossain muodossa, osteoporoosi-diagnoosista huolimatta.

Projekti-ihminen / Uraäidin Ruuhkavuodet
Viime aikoina elämä on kuitenkin ollut hieman liian tasaista... Tylsää. Ennustettavaa. Teen samoja asioita kuin viime vuonna samaan aikaan. En halua vaihtaa asuntoa, työpaikkaa tai miestä eikä meille ole tulossa lisää lapsia. Uusia harrastuksiakaan ei oikein kalenteriin mahdu. Olen jämähtänyt.

No, tässä vaiheessa voin paljastaa kuluvan viikon projektini: se on The Koira. Olen tällä viikolla kartoittanut kasvattajia, vertaillut rotuominaisuuksia, ollut yhteydessä kasvattajiin, lukenut turkinhoidosta ja tutkinut koirien sukutauluja sekä terveystietoja... Ennakkotiedoista poiketen nyt nimittäin näyttää vahvasti siltä, että olemme saamassa koiranpennun jo heinäkuussa eikä vasta syksyllä!

Sydämessäni ihan läikähtelee, kun ajattelen kesälomaa. Toki pennun ensimmäinen vuosi on varmaan tosi työläs, kun opettelemme yhteiseloa. Kesälomani menee enimmäkseen pentua pissittäessä. Mutta pennun kasvattamisessa minulle taas riittääkin projektia vähäksi aikaa!

Maailman Paras Mies aina hymähtelee, että minulla nyt vain pitää olla elämässä jotain vireillä, jotta pysyn tyytyväisenä, olen sellainen tyyppi.

Projekti-ihminen / Uraäidin Ruuhkavuodet

Itse aloin kuitenkin pohtia, onkohan tällainen projektiluonteisuus myötäsyntyinen temperamenttikysymys. Vai liittyykö tämä elämäntapa suorittamiseen - siihen, ettei osaa olla tyytyväinen päästyään jonnekin perille, vaan haluaa aina olla matkalla, tavoittelemassa jotain muuta?

Onko se jonkinlaista lyhytjänteisyyttä tai keskeneräisyyttä? Tarkoittaako se, etten ole vielä saavuttanut tiettyä, seesteistä henkisyyden astetta? Vai olisiko se kuitenkin vain ylimääräistä energiaa, joka on purettava johonkin?

Mitä mieltä sinä olet? Ja onko linjoilla muita maanisia projekti-ihmisiä?

*Postauksen kuvat on otettu jo joskus helmikuussa mutta unohdin ne julkaista aiemmin.
---
This week I've been overwhelmed by an exciting project - planning on adopting a puppy dog in July.
I love projects - they give me energy! I enjoy more being on the way than reaching the goal.  I've had several fascinating projects both in professional and private life: our wedding, our house, marathon training, yoga, fitness training...

Sometimes I wonder why I am like this. Is it my character or am I lacking something? Is there something wrong with me because I haven't  reached a stable and calm mindset which would be appropriate for someone at my age?
Are you a project person or do you enjoy more life when it's stable?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.

30 kommenttia:

  1. Täällä yksi maaninen projekti-ihminen ilmoittautuu ;)
    Kuulostaa kovin tutulta tuo kertomuksesi vuosien varrelta. Ihan samoja "projekteja" meillä ei ole ollut, mutta tunnistan itseni tuosta kyllä vahvasti.
    Pidän opiskelusta, uuden oppimisesta ja paineesta, etenkin kun tiedän sen olevan projektiluonteista, sille on alku ja loppu.

    Joskus olen ajatellut että kyse on omasta henkisen kasvun tai pinnan alla olevan ongelman aiheuttamaa. Mutta kun asiaa pohtii, en koe olevan mitään ongelmaa tai että täyttäisin jotain tyhjiötä näillä projekteilla. Uskon tämän olevan ensisijaisesti luonnekysymys. Kun saan syventyä johonkin asiaan, pyöritellä sitä eri kantilta, kehittää, opetella ja oppia, nautin suunnattomasti.

    Jos mitään projektia ei ole työn alla, tuntuu ettei ole haastettakaan. Osaan toki olla paikoillani, tekemättä mitään, mutta pidemmän päälle kyllästyn. Työssäkin ihanne olisi että parin-kolmen vuoden välein työtehtäviin tulisi muutos, jotain haastetta joka pitää pirteänä. Osa työtovereistani ei käsitä tätä lainkaan, he ovat täysin tyytyväisiä kun saavat tehdä asiat tutulla ja turvallisella tavalla ilman muutoksia, mieluiten vuosikymmeniä.Erilaisuus on rikkaus, sanotaan. Näin erilaisia olemme!

    Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Olen samaa mieltä siitä, että tässä projekteista nauttimisessa on kyse nimen omaan itsensä haastamisesta ja kehittymishalusta. Kun elämä alkaa olla liian tasaista, haluan astua epämukavuusalueelleni ja siksi haalin itselleni erilaisia uusia asioita opittavaksi.
      Onneksi työelämässä on nykyään jo ihan hyväksyttävää vaihtaa tehtävää 2-3 vuoden välein. Itsekin olen toiminut sillä tahdilla. Ensimmäinen vuosi uudessa tehtävässä on kiehtovaa ja dynaamista uuden oppimista, toisena vuonna sitä laittaa oman vastuualueensa kuntoon mutta kolmantena vuonna jo helposti kaipaisi uusia haasteita.
      Hauskaa, että meitä on muitakin!

      Poista
  2. Itse innostun aluksi uusista jutuista valtavasti, joten moni projekti pääsee alkuun. Mikäänhän ei ole kutkuttavampaa kuin alkaa tekemään jotain uutta juttua :) Jossain vaiheessa lyhytjännitteisyyteni ja mukavuudenhaluni voittavat projektin tuoman innostuksen. Seurauksena on erinäisiä keskenjääneitä projekteja.

    Piirteet ovat niin vahvat itsessäni, että töissä pitää skarpata, etten ole kahmimassa itselleni liikaa etenkin kun tiedän, että loppuunvieminen ei ole vahvin lajini. Nykyisessä työnkuvassa on sellainen hyvä puoli, että välillä pääsen käynnistämään pieniä projekteja ja joku muu joutuu hoitamaan ne loppuun jossain ihan muussa maassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa. Minä en ihan tunnista näitä kaikkia piirteitä itsessäni. Itse asiassa töissä vahvuuteni on sitkeys eli se, että vien loppuun sen minkä aloitan. Lisäksi olen nykyään jo hyvä sanomaan EI ja määrittelemään realistisesti resurssit. En helposti ota uutta projektia vanhojen päälle, vaan voin olla hyvinkin järkähtämätön, kun arvioidaan tiimin resurssien riittävyyttä.
      Samoin yksityiselämässä moni näistä projekteista ei ole jäänyt kesken vaan jäänyt elämääni ja uutta on tullut sen päälle. Siksi aprikoinkin, olisiko kuitenkin kyse jonkinlaisesta ihmisenä kasvamisprosessista - siitä, että olen askel askeleelta ja projekti projektilta kehittymässä joksikin, joka minun kuuluu olla. Kasvamassa vähitellen aikuiseksi? ;D

      Poista
    2. Itse en pääse sanomaan, että veisin sitkeästi loppuun sen, minkä aloitan. Työelämään liittyen pitäisi varmaan sanoa, että sitkeästi etsin jonkun toisen viemään loppuun kaikki ne, mitä olen aloittanut :D :D
      Olen tehnyt töissä pitkiäkin projekteja, jopa 2 vuotta samaa projektia, jonka investointi on ollut miljoonia. Tiedän, että halutessani pystyn vetämään isonkin homman ihan valmiiksi saakka ja vahtimaan sen varsin pedantisti. Luontaiset kiinnostuksen kohteeni ovat muualla, siksi yritän mahdollisuuksien mukaan pysytellä erossa pitkäjänteisyyttä ja pedanttiutta vaativista hommista :)
      Minulla on valitettavasti myös repivä tyyli tehdä töitä. Pystyn pyörittämään jonkun aikaa sujuvasti useamman ihmisen työt, kunnes voimat loppuvat. Mitä vanhemmaksi tulen, sen nopeammin voimat ehtyvät :( Perhe-elämä on kyllä tuonut suuren muutoksen tuohon tyyliin, koska lasten pitää syödä ihan joka päivä, vaikka äidillä olisikin ollut hurja työviikko.
      Edellisessä työtehtävässäni tein melkein vuoden ajan erilaisia myynnin edistämiskampanjoita tuolla omalla tyylilläni. Vein hommat tiettyyn pisteeseen saakka, jolloin siirsin ne työkavereilleni. Tulokset olivat huomattavasti paremmat verrattuna siihen, että aiemmin yritimme jokainen hoitaa omat asiakascaset alusta loppuun. Moninkertaistimme casejen määrän, mikä tietenkin johti myynnin kasvuun.

      Yksityiselämässä poimin rusinat pullasta, jos se on mahdollista. Koska aikaa on niin vähän, miksi käyttää se johonkin joka on mielestäni muuttunut turhaksi tai ikäväksi, jos tarjolla on parempaa tekemistä :) Minua kuormittaa pakolliset taloustyöt niin paljon, etten enää muuta kuormaa halua kantaa.

      Poista
    3. On mahtavaa että voi työskennellä organisaatiossa, jossa on apukäsiä joille voi tarvittaessa siirtää projektit eteenpäin. Itse olen aina tyypillisesti työskennellyt niin niukasti resursoiduissa ja luonteeltaan sen tyyppisissä toiminnoissa, että hommat on hoidettava omin voimin loppuun. Tai jätettävä hoitamatta...

      Poista
  3. Kuulostaa niin tutulta! En ole tyytyväinen, jos ei ole jotain menossa. Ajoittain tunnen olevani jämähtänyt, jos ei ole mitään isompaa prokkista menossa. Hurahdan nopeasti johonkin asiaan, mutta helposti lopetan kesken, kunnes taas löydän jonkin uuden jutun. Olen sellainen helposti innostuva, mutta pitkäjänteiseksi en voi itseäni kehua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa - minä taas olen helposti innostuva ja haluan, että työn alla on uusia juttuja, joissa voin haastaa itseäni. Samalla olen kuitenkin pitkäjänteinen, enkä ainakaan töissä jätä projekteja kesken.
      Meitä on moneen lähtöön... =)

      Poista
  4. Minä uskon, että kyse on pääasiassa luonteesta, temperamentista ja tavasta hahmottaa elämä tai toteuttaa itseään. Ei tasaisuuden, seesteisyyden tai paikallaan viihtymisen minusta tarvitse olla mikään tavoite ihmiselle, jos ei sellainen tunnu luontevalle. Olemme erilaisia, ja on monta erilaista tapaa elää hyvää elämää ja olla olemassa.

    Mä olen aina ollut sellainen, että mulle riittää vaikka viikon ajan viihdykkeeksi pelkkä kirja tai omat ajatukset. Olen kyllä elänyt etenkin ennen lapsia sellaista elämää, että projekteja tuli haalittua, koska mua usein pyydettiin mukaan kaikenlaiseen. Ja olenhan minä myös aika tehokas, aikaansaava, sosiaalinen ja kiinnostunut monenlaisista asioista. Musta kuitenkin tuntui niinä aikoina koko ajan, että elämäni oli liian hektistä ja jouduin hajottamaan itseäni liian monelle suunnalle. Oli helpottavaa oppia kuuntelemaan itseään ja keskittyä jotenkin...perusasioihin. Elämä rullaa omaa rataansa - minä saan kiksini ja huippufiilikseni siinä lomassa. Hienoista työjutuista, hienoista ihmisistä, joita tapaan, ystävien kanssa vietetyistä hetkistä... Lapsista, luonnosta, musiikista, taiteesta, kirjoista. En kaipaa tähän mitään uutta, mitään muuta.

    Sitähän meidän kunkin kannattaa elämässämme tavoitella, mikä tekee meidät onnelliseksi. :-)

    Mä en muuten muista koskaan, edes lapsuudessa, kokeneeni sellaista tunnetta, jota voisi kuvata sanomalla: "mulla on tylsää". Jos ei mitään muuta ole tekeillä, saatan tänä päivänäkin viihdyttää itseäni helposti pitkiä aikoja ihan vain silmät kiinni asioita mietiskelemällä. Mun unelmaloma (tai ainakin yksi sellainen) olisi varmaankin semmoinen, että saisin vain pötkötellä, istuskella ja kuljeskella omissa ajatuksissani. En todellakaan tajua, miten tällainen ihminen on päätynyt kolmilapsisen perheen äidiksi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse varmaan jotenkin alitajuisesti pidän tuollaista seesteisyyden tilaa kehityksen huippuna, koska olen tykästynyt idän filosofioihin. Esim. buddhalaisuuden mukaan haluaminen tuottaa kärsimystä ja kääntäen kärsimys loppuu (eli ihminen saavuttaa onnen) vasta, kun haluaminen loppuu. Eli buddhalaisten tai hindujen mielestä minun kaltaiseni ihminen, jolla aina pitää olla jotain uutta vireillä, on varmaan henkisen kehityksen portaiden ensiaskelmalla...
      Toki näistä ajattelutavoista jokainen voi olla juuri sitä mieltä, mitä itse haluaa.

      Poista
    2. Mun täytyy muuten todeta, että työelämässä olen aika sähäkkä ja määrätietoinen viemään läpi erilaisia projekteja ja prosesseja ja tartun niihin innolla (etenkin silloin kun koen, että ne ovat tarkoituksenmukaisia). Eli työelämässä en ole ihan niin zen, että jaksaisin puuhastella onnellisena vain rutiinien parissa. :-)

      Mietin vielä, että aikoinaan, kun mulla välillä oli luonteeni vastaisesti ns. tuhat rautaa tulessa, kärsin hienoisen stressin lisäksi siitä, että kaikkia hommia oli hankala saattaa kunnialla valmiiksi. Nykyään, kun otan itselleni projekteja (sekä töissä että siviilissä) maltilla ja harkiten, nautin tosi paljon myös siitä, että asiat tulee tehtyä huolella alusta loppuun saakka.

      Noita työelämän liikkeitä mietin paljon tällä hetkellä. Olen ollut nykyisessä työssäni neljä vuotta, joista yhden perhevapailla. Tämä on silti pisin yhtäjaksoinen duuni, jossa olen ollut. Joku urajärki sanoo mulle, että pitäisi alkaa katsella kohta uusia haasteita. Mutta entäs kun minä rakastan työtäni, viihdyn siinä älyttömän hyvin, saan koko ajan uusia vastuita, kehityn ammatillisesti ja olen tärkeässä roolissa mukana kehittämässä koko organisaatiota (ja vähän koko alaakin). Lisäksi rakastan työtovereitani ja olen tosi sitoutunut työyhteisöömme. Kuinka näin onnellinen ja tyytyväinen ihminen voisi vaihtaa työpaikkaa vain siksi, että "pitäisi"?

      Selkeästi olen ihminen, joka ei erityisemmin haikaile epämukavuusalueille.

      Poista
    3. Jos viihdyt työssäsi ja saat siinä uusia haasteita, miksi korjata jotain joka ei ole rikki? Itse olen vaihtanut taloa tiheästi koska olen ollut sen tyyppisissä tehtävissä, että saman talon ja/tai tehtävän sisällä on ollut hankalaa päästä uusille epämukavuusalueille.

      Poista
  5. Tämän tekstin ja listauksen perusteella en kyllä sanoisi itseäni projekti-ihmiseksi. :D

    "Nautin opiskeluajasta, sillä se oli yhtä suurta projektia, jonka päätepisteenä oli valmistuminen ja työllistyminen."

    Eri toten tuo pätkä on täysin vieras :D ehkä siinä syy miksi olen tuusannut opintojen ohessa, töitä, lapset, intin, politiikkaa, jne. En osaa nähdä tätä opiskelua projektina - yritän kyllä just nyt - mutta.. en tiedä, ajattelen liikaa näitäkin opintoja osana elämää ja elämän päättymätöntä oppimista. Ja siksi tuntuu jotenkin luontevammalta tehdä tässä samalla muutakin.

    Niin. Kun nyt sitten vain joskus kumminkin valmistuisi. Jajajaja... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatat sinä sittenkin olla projekti-ihminen - olet vain kahminut monta projektia elämääsi yhtä aikaa! =) Itse ajauduin perinteisempiin kaavoihin eli halusin ensin valmistua ja saada työpaikan ennen kuin uskalsimme perustaa perhettä. Minusta ei olisi ollut perheelliseksi opiskelijaksi - siinä elämäntilanteessa pitää olla ihan järjettömän tehokas ja kypsä aikuinen, jotta pystyy yhtä aikaa opiskelemaan ja olemaan vanhempi. Kunnioitan valtavasti kaikkia perheellisiä opiskelijoita - opintojen ja perhe-elämän yhteensovittaminen voi olla vielä monimutkaisempi palapeli kuin työn ja perheen yhteensovittaminen!

      Poista
    2. Ai niin, itsekin kyllä haaveilen että jatkaisin opintoja jossain vaiheessa tai tekisin jonkun uuden tutkinnon. On ilahduttavaa, että yhteiskunnassamme nykyään puhutaan elämänikäisestä oppimisesta!
      Minäkin teen parhaillaan yhtä johtamisen tutkintoa, mutta se opiskelu tapahtuu työn ohessa työnantajan tuella, eli siihen kuuluvat opinnot voin hoitaa osana työtäni.
      Muita opintoja koskevat haaveet olen ihan suosiolla sysännyt kymmenkunta vuotta eteenpäin aikaan, jolloin lapset ovat jo aikuisia. Tunnistan omat rajoitteeni, enkä halua tähän omaan ajankäytön pasianssiini enää yhtään palasta lisää...

      Poista
    3. Niin no totta, projekteja kyllä. Mutta taidan kompata rva Kepposta siinä, että projektien loppuun saattaminen voi kestää. :)

      Intouduin nyt sitten #parassyy -kampanjan ja tämänkin tekstin myötä bloggaamaan opintojen ja perheen yhteensovittamisesta. Niin ja siis anteeksi etten tullut kysyneeksi ensin: Onko ok kopioida tuota sun vieraspostaussarjaa työn ja perheen yhteensovittamisesta? :)

      Mietin vain, että paljon toki samojakin vinkkejä on asioiden organisoinnissa, mutta haluaisin itse tuoda ihan käytännön vinkkejä, ongelmia, haasteita, ajatuksia myös opiskelun osalta. Tai että miksi se perhe nyt ylipäätään tuli perustettua kesken opintojen. :) Kun joskus (usein) saa kuulla sitäkin, kuinka vastuutonta ja yhteiskunnalle kallista (?!) se on.

      Jännä muuten, minusta taas tuntuu ettei minusta olisi ollut perustamaan perhettä kesken uran/ työelämän. :)

      Poista
  6. Projekti-ihminen tässä, päivää. Pidän selkeistä tavoitteista, siitä että on alku ja loppu eikä pelkkää tasaista puurtamista. Tosin aloitan enemmän projekteja kuin lopetan ja projekti-ideoita vasta riittääkin. Muutenkin kyllä temperamentti on sellainen, että mieluummin vähän liikaa actionia kuin liian vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No päivää kuomaseni :) Hyvin kiteytetty! Minäkin tykkään ainakin työprojekteissa eniten siitä, että niissä on selkeä alku ja loppu. En ole vahvimmillani projekteissa, jotka kestävät vuosia...

      Poista
  7. Olin ennen maaninen projekti-ihminen kaikessa, aina piti olla joku muutos ja uusi juttu. Nyt kun ikää alkaa tulla huomaan, että alan vihdoin rauhoittua ja pysyvyys ja verkkaisuus ovatkin arvoja sinänsä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kehitystä minäkin tässä olen odotellut, että koska oikein "kasvan aikuiseksi"... Ehkä siihen menee vielä muutama vuosi tai suunta muuttuu vasta kun tuo maaginen 40 on rikki?

      Poista
  8. Minä olen hurahtaja. Viikko tai kaksi kerrallaan mennään valtavan innostuksen parissa. Projektityö sopii siis työnä vallan mainiosti minulle, siitähän maksetaan että saan tehdä projekteja toisensa perään ja vielä päällekkäin. Mies on sanonut, että olemme kuin chili ja jugurtti monessa asiassa, minä räiskähtelen miten sattuu ja hän sitten tasaisempana perässä. Myös projekteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kuulostaa siltä että teillä ei kotona ainakaan ole tylsää ;) Meillä on vähän sama meininki.

      Poista
  9. Täällä yksi samanlainen ilmoittautuu! :)
    Tuskastun, jos elo alkaa olla liian tasaista ja ennalta arvattavaa - työpaikat ovat vaihtuneet kun työ on alkanut olla liian tuttua ja kotia on vaihdettu kun nurkat on muutaman kerran siivottu :)
    Nyt on kyllä nykyinen koti pysynyt pitkään, mutta suunnitelmissa on sauna/pesuhuone/kodinhoitohuone -projekti... Ja pari muuta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta :) Minäkin olen taas katsellut pihaa pitkästä aikaa sillä silmällä ja juuri sanoin miehelle, että siellä voisi hoitaa pari projektia tänä kesänä, pentua odotellessa ;)

      Poista
  10. Tunnistan itseäni projekti-ihmisestä. Pidän siitä, että jotain on meneillään. On aikatauluja, tavoitteita ja välietappeja. Toisaalta joskus kuitenkin kaipaan tunnetta, että kaikki on valmista, eikä tarvitse säntäillä eteenpäin seuraavan jutun pariin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikataulut, tavoitteet ja välietapit tekevät projekteista mahdollisia. Sanotaan että unelmatkin ovat unelmia vain niin kauan kunnes määrittelet toimenpiteet niiden saavuttamiseksi. Sen jälkeen niistä tulee suunnitelmia :)

      Poista
  11. En ehkä tunnustaudu maaniseksi projekti-ihmiseksi, mutta välillä kyllä hurahtelen joihinkin juttuihin, jotka pikkuhiljaa hiipuvat, kun suurin innostus lopahtaa. Toisinaan tykkään ihan siitä tasaisestakin arjesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea on mahdollisuus hurahtaa ja antaa hurahduksen hiipua? On erittäin arvokasta, että osaat nauttia myös tavallisesta arjesta.

      Poista
  12. Toinen projekti-ihminen ilmoittautuu! Olen lukenut, että projektit on ominaista mun luonnetyypille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen tämän keskustelun myötä kallistumassa sille kannalle, että kyseessä on luonteenpiirre, temperamenttitekijä :)

      Poista

Kiitos, kun jaoit ajatuksesi!