20. toukokuuta 2015

Miten yhdistää työ ja perhe: Vierasbloggarina Karuselli


Karuselli

"Uraäiti pyysi minua kirjoittamaan vierasbloggauksen, jossa käsittelisin työn ja vanhemmuuden yhdistämistä omasta näkökulmastani. Kirjoitin maaliskuussa omaan blogiini pitkät pätkät niistä käytännön ratkaisuista, joihin meillä on päädytty. Nyt voisinkin paneutua enemmän asian henkiseen puoleen ja asenneasioihin.

Perheessämme on kolme lasta; yksi päiväkoti-ikäinen ja kaksi kouluikäistä. Aikoinaan, kun esikoinen syntyi, olimme vielä opiskelijoita, mutta teimme samalla töitäkin. Hoidimme lasta vuorotellen, eikä yhden sopeutuvaisen pienokaisen kanssa ollut erityisen vaikeaa selvitä kaikesta. Esikoinen ei todellakaan muuttanut meidän elämäämme mitenkään olennaisesti. 

Haastavampaa oli, kun toinen lapsi syntyi. Silloiset vuoro-, reissu-, keikka-, ilta- ja viikonlopputyöt yhdistettynä lapsiperheen arkeen aiheuttivat melkoista säätöä. Selvisimme sinnitellen, mutta en muista niistä vuosista paljoakaan. Olisikin mielenkiintoista lukea tässä juttusarjassa myös sellaisen perheen arjesta, jossa molemmat vanhemmat tekevät epäsäännöllistä työtä, muuten “epätyypillistä” työtä tai vaikkapa vuorotyötä.  Voiko silloin pärjätä pidemmän päälle ilman arjen tukiverkostoja?

Tänä päivänä meidän tilanteemme on sikäli helpompi, että vaikka lapsia on vielä yksi enemmän, ovat työaikamme nykyään inhimillisemmät. Lisäksi meillä on turvanamme vakituiset työpaikat työsuhde-etuineen ja lomakertymineen. Isommat lapsetkin ovat jo sen verran isoja, että elämä heidän kanssaan on melko joustavaa. Sairastelut ovat vähentyneet, eikä meillä enää juuri heräillä öisin. Sellainen helpottaa kovasti jaksamista. Arkeamme rytmittävät toki paljon esikoisen ja keskimmäisen menot ja harrastukset sekä tietenkin pienen kuopuksen tarpeet, mutta enää ei tunnu yhtään raskaalta. Ihan vain normaalilta lapsiperhearjelta.

Meillä ei ole erityisemmin hoitoapuja tai tukiverkostoja. Lasten isovanhemmat asuvat kaukana, eivätkä pääse arkeamme helpottamaan etenkään spontaanisti “hädän hetkellä”. Toki kyläilemme puolin ja toisin, mutta ne ovat satunnaisia ja aina ennalta sovittuja juttuja. Muitakaan lähisukulaisia ei samassa kaupungissa asu, eikä ystävienkään kesken ole kovin paljon pystytty sopimaan hoitoavuista, kun kaikilla on omat kiireensä. Lisäksi olemme valitettavasti sen verran pienituloisia, ettei säännöllistä lastenhoitoa ole ollut mahdollista ostaa.

Näillä reunaehdoilla me tätä perhettä pyöritämme.

Minä ja puolisoni hoidimme kaikkia lapsia kotona noin puolitoista vuotta. Sen jälkeen he ovat olleet kutakuinkin 7-8 tuntia päivässä ja viisi päivää viikossa päivähoidossa - ja isommat sitten myöhemmin tietenkin eskarissa ja koulussa. Pikkukoululaisina myös iltapäiväkerhossa. Ainoastaan silloin kun keskimmäinen oli vauva, esikoinen oli hoidossa vain 3-4 päivää viikossa. Samoin keskimmäinen silloin kun kuopus oli vauva. Niin, ja kuopus aloitti hoitotaipaleensa 2-3 päivän hoitoviikolla, kun olimme miehen kanssa molemmat hetken aikaa hoitovapaalla. Muuten on ollut ihan täysiä päiviä ja viikkoja.

Sanoisin, että arkemme pyörii aika hyvin. Emme me paljon ylimääräistä kyllä ennätä. Hoidamme työmme, hoidamme lapset päiväkotiin ja kouluun sekä harrastuksiin. Huolehdimme siitä, että kaikki perheessä syövät, peseytyvät ja nukkuvat silloin kun on oikea aika. Rytmi ja struktuuri ovat varmaankin meidän viikkojemme perusta. Ei tästä muuten taitaisi mitään tullakaan. Mutta sitten kun on vapaata, otamme rennosti. Huilaamme. Lapset leikkivät, tapaavat kavereitaan, piirtelevät, pelaavat, katsovat telkkaria… Me aikuiset lueskelemme, harrastamme, tapaamme ystäviämme, satunnaisesti yritämme tehdä remonttihommia ja pihatöitä. Vapaalla työasiat eivät juuri mielessä pyöri.

Minulla on sellainen tunne, että olemme onnistuneet ihan hyvin työn ja perheen yhdistämisessä. En muista koskaan tunteneeni erityisemmin huonoa omatuntoa tämän asian tiimoilta. Enemmän syyllisyydentuntoja olen kokenut niinä aikoina, kun olin väsyneenä lasten kanssa kotona, eikä pinnani aina ollut sieltä pisimmäistä päästä. Väsymys on muutenkin akilleen kantapääni koko vanhemmuudessa. Kun saan nukkua yöni, kuten asioiden laita tällä hetkellä onneksi on, pärjäilen kivasti.
Karuselli
Luulen, että siihen on muutama selkeä syy, miksi koen työelämän ja vanhemmuuden yhdistämisen aika sujuvana juttuna:

1)      Perintö. Olemme mieheni kanssa molemmat kasvaneet perheissä, joissa vanhemmat ovat onnistuneet hienosti yhdistämään työn ja lapset. Molempien lapsuudenperheissä vanhemmat ovat myös jakaneet hoitovastuut keskenään jo muinaisella 70-luvulla. Hyvä esimerkki on näköjään mainio perintö tuleville sukupolville. Meille on aina ollut puolisoni kanssa itsestään selvää, että työssäkäyvät vanhemmat ovat oikein hyviä vanhempia. Ei ole tarvinnut ikinä miettiä, että “onko tämä oikein”.

2)      Tasa-arvo. Synnytystä ja imetystä lukuunottamatta olemme mieheni kanssa jakaneet kaikki vastuut, mitä nyt koti ja perhe tuovat tullessaan. Myös taloudellisen vastuun perheen elättämisestä kumpikin vuorollamme. Olemme varmasti kumpikin tahoillamme voimaantuneet tästä tasajaosta ja vuorovedosta tosi paljon. Uskon, että se on arvokas lahja myös lapsillemme.

Huomaan tässäkin kirjoittavani koko ajan ennen kaikkea “vanhemmuudesta” ja meistä isänä ja äitinä sen sijaan että kirjoittaisin yksinomaan omasta “äitiydestäni”. Meidän tiimityömme on varmaankin tärkein yksittäinen tekijä siinä, että työn ja perheen yhdistäminen tuntuu niin luontevalta.

3)      Rakkaus työhön ja ammattiin. Kun kokee tekevänsä tärkeää työtä ja kun oma ammatti on merkittävä osa omaa identiteettiä, on mielekästä aamuisin viedä lapset hoitoon ja ahertaa päivä itselleen tärkeiden asioiden parissa. Olemme innostuneita töistämme ja kerromme niistä lapsillemmekin. Lapset tietävät, mitä me päivisin puuhailemme ja tuntuvat olevan ihan ylpeitä äidin ja isän ammateista. En muista heidän koskaan olleen harmissaan meidän työnteostamme.

4)      “Oikean kokoiset” urat. Tässä on kyse selkeästi valinnoista. Nyt, kun meillä on pieniä lapsia, olemme miehen kanssa tietoisesti valinneet vain “ihmisen kokoisia” työelämän haasteita. Olemme houkuttelevista mahdollisuuksista huolimatta hakeutuneet töihin yksinomaan kotikaupunkiimme, koska sillä tavalla arki on sujuvampaa. Olemme onnistuneet valitsemaan niin sanottuja perheystävällisiä työpaikkoja. Olemme toistaiseksi kieltäytyneet sellaisista esimiestehtävistä ja projekteista, joiden tiedämme vaativan enemmän kuin olemme itsestämme tällä hetkellä halukkaita antamaan. Työ ja muu elämä ovat meillä mielestäni tosi hyvin tasapainossa - myös ajankäytön ja voimavarojen suhteen. Teemme töitä aika joustavasti, mutta jos lasketaan viikkotuntimääriä, ne harvoin menevät hurjasti plussan puolelle. Jos välillä tuleekin tehtyä pidempää päivää, ilta- tai viikonloppuhommia, niin otamme ne tunnit kyllä nopeasti takaisin. Vailla huonoa omatuntoa.

Luulen, että lähivuosina tilanne muuttuu sillä tavalla, että ainakin itse uskallan ryhtyä ajattelemaan myös haastavampia päällikkötason töitä, kun perheessä ei enää ole ihan pieniä lapsia. Taloudellinen paine siihen on kieltämättä aika kova, sillä korkea koulutus ei omalla alallani takaa automaattisesti kovin kummoisia tuloja. Maltillinen elintaso (joka on tässä tapauksessa kaunis kiertoilmaisu eräänlaiselle kituuttamiselle) on meillä ollut työn ja perheen sujuvan yhdistämisen hinta.

5)       Suurpiirteisyys. Emme ole suorittajia. Välttämättömät hommat hoidetaan, mutta mahdollisimman rennolla otteella. Emme tunne syyllisyyttä siitä, että elämämme on monin tavoin epätäydellistä ja keskeneräistä. Joskus se saattaa hieman häiritä tai ärsyttää, mutta näin nyt vaan on. “Sinne päin” on just hyvä. Riittävän hyvä. Myöskään työmaalla ei tarvitse suorittaa tai päteä erityisemmin. Ammattitaito ja arvostus eivät vaadi jatkuvaa uhrautumista.
Karuselli

Se, että meillä on vahva tahto onnistua työn ja perhe-elämän yhdistämisessä, on myös arvokysymys. Haluamme omalta osaltamme näyttää sekä lapsillemme että vähän koko maailmallekin, että on ihan ok ja mahdollista “saada kaikki”. Ei tarvitse valita joko uraa tai perhettä. Ei tarvitse kokea syyllisyyttä siitä, että on sopivasti kumpaakin; isä tai äiti JA urallaan menestyvä ammattilainen. Kun ei pingota liikaa, voi työelämässä pärjätä niin, että koko perheellä on hyvä meininki. Kun ei pingota liikaa, voi olla oikein hyvä vanhempi, vaikka rakastaa myös työtään.

Sitä paitsi. Väestöliiton puheenjohtaja Maria Kaisa Aula listasi huhtikuussa liittonsa kevätkokouksessa hyötyjä, jotka seuraavat koko yhteiskunnalle, kun perheen ja työn yhteensovittamista helpotetaan. Näitä olivat muun muassa
-       laajempi työelämäosallisuus
-       pidemmät työurat
-       lisääntynyt työhyvinvointi ja työn tuottavuus
-       paremmat kasvuolot lapsille ja nuorille
-       vanhempien ja muiden läheisten suurempi hyvinvointi

Tästäkin näkökulmasta on viisasta kehittää työjärjestelyitä, perhevapaita ja hyvinvointipalveluita entistä joustavammiksi. Se on sekä perheiden että yhteiskunnan etu."

Karuselli-blogin päähenkilö on muuan Anni. Häneen saat yhteyden osoitteessa: karuselliblogi@yahoo.com
--
Tämä on kolmas postaus Uraäidin Ruuhkavuodet -blogin vierailija-postausten sarjassa, jossa äiti-bloggarit kertovat parhaat vinkkinsä miten yhdistää työ ja perhe niin, että kumpikaan ei kärsi. Sarjan aiemmat vieraspostaukset voit lukea täältä. Haluaisitko sinä olla seuraava blogivieraani? Ota yhteyttä: uraaidin.ruuhkavuodet(at)gmail.com

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.

8 kommenttia:

  1. Hei, kiitoksia tästä kirjoituksesta! Tämä oli lohdullista ja toivoa antavaa luettavaa. Meidänkin tukiverkot ovat samankaltaiset kuin kirjoittajalla, arjessa ei ole apuja. Toki nähdään viikonloppuisin ja lapset menevät joskus muutamaksi yöksi kylään. Mutta arjen koukerot hoidamme tasa-arvoisesti miehen kanssa kaksin. Vuorotyön sijaan meillä asettaa haasteita miehen työmatkat. Silloin en ennätä tekemään normaalia päivää, mutta onneksi liukuman johdosta tämä jousto on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liukuman varassa meilläkin paljon joustellaan. Onneksi se on. Ja melko joustavaa porukkaa olemme muutenkin - kirjoitin siitä puolesta enemmän joskus aikaisemmin bloggauksessa, jonka linkitin tämän tekstin alkuun.

      Se on jo paljon, jos on kaksi tasavertaista vanhempaa jakamassa vastuita. Siitä täytyy olla kyllä iloinen.

      Poista
    2. Minustakin nämä erilaiset näkökulmat aiheeseen ovat tosi hyödyllisiä! Muiden kirjoituksia lukiessani olen alkanut pohtia, onko itse asiassa meillä kovin tasa-arvoinen liitto, mies kun hoitaa niin merkittävän osan arjen pyörityksestä viikolla... Meillä on vissiin roolit menneet jotenkin täysin päin vastoin kuin perinteisesti. Itse olen ehkä enemmän siinä perinteisessä, työssäkäyvän perheenelättäjän roolissa, kun taas mies huolehtii enemmän perheestä. No, tuskin sekään lapsille mitään huonoa roolimallia antaa.

      Poista
  2. No tämä osui lähimmäs meitsin tilannetta! Meillä on sikäli hyvä tilanne, että olen saanut päällikköduunini nimenomaan pikkulapsiaikana - ekan yksikön, kun palasin keskimmäisen äitiysvapaalta töihin, kun lapsi oli 8kk ja vaikka jäin vuoden päästä uudelle äittärille, olen saanut koko ajan haastavampia hommia ja isomman yksikön nyt, kun kuopus on 2,5v. Ja lähden joka päivä töistä klo15. Kukaan ei ole kyseenalaistanut, varmaan koska olen kyllä työssäoloaikani ylen tehokas (pakko, koska jos iskee korvakierre tms niin sitten jää duunipäivät väliin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on mennyt sujuvasti tuo eteneminen, hienoa! Ja hienoa, että pystyt lähtemään töistä noin aikaisin. Helpottaa varmasti arkea paljon.

      Mä kieltäydyin juuri hiljattain meidän talon sisällä yhdestä päällikönpaikasta, ja nyt kun seuraan tilannetta tämän päällikön tiimiläisenä, niin ei harmita yhtään. En vieläkään olisi valmis vaihtamaan omaa vapauttani ja vapaa-aikani määrää siihen työmäärään ja vastuuseen. Selvästikin mulla prioriteetit ovat vielä nämä. Mutta tiedän kyllä, että kun kuopuskin tuosta kasvaa - ja tarpeeksi kiinnostava tilaisuus tulee eteen, niin prioriteetit voivat muuttua. :-)

      Poista
    2. Mahtavaa että on olemassa työpaikkoja, joissa päällikkö voi lähteä kotiin klo 15! Joudutko tekemään vielä paljon hommia illalla? Itse en valehtelematta tunne yhtään yritystä, joka olisi noin perheystävällinen. Upeaa, että sellaisia on olemassa!

      Poista
  3. Hei, tiesittekö, että Väestöliitossa starttasi juuri tänään uusi kampanja, joka pyrkii lisäämään työn ja perheen yhteensovittamisen sujuvuutta. Tarjolla on minusta erityisen hyvää tietoa ja materiaaleha työnantajapuolelle. Bloggasin heti innolla aiheesta: http://www.lily.fi/blogit/karuselli/kohti-perheystavallisia-tyopaikkoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin panin tuon kampanjan merkille. Ja kiitos hyvästä postauksestasi! Mahtavaa, että samaan aikaan eri tahot herättävät keskustelua tästä tärkeästä aiheesta.

      Poista

Kiitos, kun jaoit ajatuksesi!