31. toukokuuta 2015

Virallinen kesän alku ja lomahaaveita - vinkkejä Baltiaan kaivataan!

Kesä tulla tupsahti tällä viikolla niin kotiin kuin pihalle. Lenkillä löysin itseni hämmästelemästä, kuinka puiden lehdet ovat yhtäkkiä kasvaneet niin suuriksi, ruoho tien pientareella korkeaksi ja ojanpohjatkin puskevat kukkaa.

GRASS

FLOWERS 
©Uraäidin Ruuhkavuodet


Kukoistavan luonnon myötä myös fiilikset ovat olleet kesäiset. Hyviä hetkiä oli monta.

Maanantaina tein edellisen kiireisen viikon vastapainoksi koko päivän etätöitä, ja valehtelematta puolet tuosta ajasta työskentelin sängystä käsin! Avasin rästimeilit heti aamukahdeksalta ja vasta puolenpäivän aikaan vaihdoin aamutakin oloasuun. Ihanaa.

Tiistaina tapasin mentoroitavaani, joka myös oli valoisissa fiiliksissä. Keskiviikkona ehdin ennen töitä metsään lenkille. Päivä kului työreissulla Hämeessä. Kerrankin sain sovittua kokouksen päälle treffit ystävien kanssa, jotka asuvat siellä päin, ja pääsin tutustumaan aivan ihastuttavaan pieneen petoeläimeen, heidän 7,5-viikkoiseen koiraneitiinsä, joka yritti syödä kenkäni ja repiä sukkahousujani. Siinä tiimellyksen lomassa oli mukavaa vaihtaa kuulumisia ystävien kanssa pitkästä aikaa.

Torstai alkoi eräällä oikein inspiroivalla tapaamisella, josta sain energiaa koko päiväksi. Sen voimin jaksoin myös iltapäivällä kuolettavan tylsän koulutuksen yli. Illalla pikkutyttö lähti kanssani metsälenkille ja jaksoimme ennätysmatkan: 7,5 kilometriä!


ABSTRACT

©Uraäidin Ruuhkavuodet


Perjantaina oli ohjelmassa maittava, tukeva työlounas keskustaravintolassa. (Dieetin olen taas oikeastaan hylännyt. Paino on pysynyt samoissa lukemissa riippumatta siitä mitä syön. Välillä farkut kiristävät enemmän ja välillä vähemmän. Syytän siitä hormonivaihteluita...)

Lauantaina oli sitten suuri päivä - lapset saivat todistuksensa. Kyyneleeni olivat herkässä. (Itse asiassa itkin jo siinä vaiheessa, kun kuopuksen opettaja piti puheen uudesta opetussuunnitelmasta - koska nuo tulevat tokaluokkalaiset olivat niin pieniä ja söpöjä ja istuivat ihmeen nätisti.)

Molemmat lapset saivat hienot todistukset: pelkkiä hyviä ja kiitettäviä arvosanoja. ♥  Lisäksi esikoinen sai Hymytyttö-patsaan! ♥ 

BLACK AND WHITE

©Uraäidin Ruuhkavuodet


TOGETHER

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Lauantaina lähdimme lasten kanssa juhlimaan todistuksia pikku kylpyläreissulle Turkuun, josta palasimme vasta äsken. Nyt olen liottanut itseäni niin monissa poreissa ja vesiliukumäissä ja syönyt niin paljon pizzaa, hamppareita ja jäätelöä, että näiden voimin jaksaa vaikka koko ensi viikon.

Tajusin juuri, että ensimmäiseen lomapätkääni on vain pari viikkoa. Olemme ajatelleet lähteä autolla Baltiaan: käydä Tallinnan lähellä olevassa seikkailupuistossa, Vembu-Tembu-maassa, Haapsalun keskiaikaisessa linnassa, piipahtaa ehkä myös Saarenmaalla, poiketa taas ihanassa Pärnussa, jossa vietimme viime kesänä viikon, käydä Tartossa lasten tiedekeskuksessa ja suunnata siitä kenties vielä Latvian puolelle, Riikaan ja Jurmalaan. Aikaa tähän kaikkeen on reilu viikko (noin 9 päivää, ei ainakaan enempää).

Löytyisikö keneltäkään vinkkejä, mihin kannattaisi mennä ja mikä jättää välistä? Mitään majoituksia tai edes laivalippuja emme ole vielä varanneet.

Osallistun kuvilla jälleen Scavenger Hunt Sunday -valokuvahaasteeseen.

Ihanaa uutta viikkoa!

P.S. Muistathan osallistua uusimpaan arvontaani, jossa kolme voittajaa saavat palkinnoiksi poikkeuksellisen satukirjan nimeltä "Kullanhohtoisia unelmia"! Aikaa 10.6. saakka.

------
The summer arrived in Finland this week. Suddenly the leaves of trees grew big, the grass by the road grew long and there were flowers everywhere. The week was full of things which made me happy.
There were several inspirational moments at work. I got to go running in the forest a few times. On Saturday my children finished school for this semester and both of them got very good grades.
In addition my 11 year old daughter got a special, traditional Finnish award, A Smiling Girl statue which is given every year to few children selected by their classmates. The girl selected is considered fair and trusworthy by her classmates.
We spent the weekend in a spa in Turku to celebrate the end of school year with the kids. The water was warm, the slides were wild and pizza and hamburgers were tasty. We just returned home happy and full of energy for the new week!
With these photos I take part in Scavenger Hunt Sunday photo challenge again.


Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.

29. toukokuuta 2015

Nappi kiinni!

Kävin taas pitkästä aikaa kokeilemassa Fustraa Balanssi-klubilla. Edelliskerrasta oli kulunut jo aikaa ja pelkäsin että joutuisin opettelemaan kaiken alusta. Olin tosin lisännyt yhden Fustra-liikkeen kuntosaliohjelmaani - sen, joka sai pienet lihakset lapaluiden takaa ihan tuleen moneksi päivää.

Fustra on eri puolilla Suomea käytetty harjoitusmetodi, joka on palkittu vuoden liikuntatuotteena. Fustra-ohjauksella pyritään tasapainottamaan kehon lihaksistoa, lisäämään liikkuvuutta, kehittämään kehonhallintaa ja tiukentamaan keskivartaloa. Sain blogini kautta mahdollisuuden kokeilla Fustra-ohjausta veloituksetta.

Ensimmäisellä ohjauskerralla kävimme läpi näytetunnin, jossa sain maistiaisia hieman kaikenlaisesta fustraamisesta. Kirjoitin ensimmäisen tunnin fiiliksistä blogiini huhtikuun alussa. Koostin tuosta tunnista myös videon vlogiini Vlogiaan. Käypä kurkkaamassa, ellet ole vielä nähnyt sitä!

Tällä toisellakin tunnilla henkilökohtainen ohjaajani Noora Ekström hoki ihan väsymättä: "Nappi kiinni!" Se alkoi jo lämmittelyn aikana cross trainerissa. Minulta kesti jonkin aikaa ennen kuin kehtasin tunnustaa Nooralle, etten täysin tajunnut, mitä se tarkoitti. No, se tarkoitti tietenkin keskivartalon hallintaa.

Entisaikaan jumppatunnilla käskettiin: "Napa kiinni selkärankaan!" "Nappi kiinni!" tarkoittaa suunnilleen samaa mutta vielä enemmän. Alavatsan lisäksi myös ylävatsa pitäisi jotenkin kuroa suppuun. En vieläkään ole varma, hiffasinko hommaa täysin.

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Jo viimeksi hämmästelin, kuinka Fustra voi tuntua niin uuvuttavalta, vaikka siinä liikkeet näyttävät pieniltä ja esimerkiksi alkulämmittelyssä ei saanut heilua kuin heinämies, vaan vauhti täytyi pitää maltillisena. Silti väsyin nopeasti ihan puhki. Se varmaan johtui siitä, että jatkuva lihasten hallinta vie voimia, jos on tottunut pitämään itseään väärässä asennossa.

Minulla, kuten monella muullakin suomalaisella kuulemma etukroppa dominoi kehoa: etureidet ovat vahvemmat kuin takareidet ja rintalihakset ovat vahvemmat kuin juurikin ne pienet lihakset selässä, lapaluiden takana. Tämän takia perusasentoni on etupainotteinen. Vuosien myötä - erityisesti päätetyön ansiosta - tulen kulkemaan enemmän ja enemmän kumarassa, ellen tee asialle jotain. Oli hirveän rankkaa, kun Noora ohjasi kehoani ergonomisempaan asentoon: ensin piti vetää se nappi kiinni, sitten siirtää painopistettä hieman taaksepäin, vetää lapaluut yhteen mutta ei liikaa ja koko ajan pitää polvissa pieni pehmeys.

Kävimme tunnilla kehonhallinta-, voima- sekä muutamia tasapainoliikkeitä. Fustrassa käytetään usein palikkaa jalkaterien välissä ohjaamassa jalat oikeaan asentoon, sekä joissain liikkeissä tankoa. Tässä alla kuvatussa liikkeessä, tunnin loppupuolella, tanko auttoi minua pitämään asennon oikeassa suunnassa. Jos annnoin pään notkahtaa minne sattuu ja unohdin vetää niitä lapaluita yhteen, tanko meinasi lähteä omille teilleen.

©Uraäidin Ruuhkavuodet

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Oletko sinä tunnistanut kehossasi virheasentoja? Missä vaiheessa ja miten huomasit ne, ja mitä teit asialle?
Yhteistyössä: Balanssi

P.S. Muistathan osallistua uusimpaan arvontaani, jossa kolme voittajaa saavat palkinnoiksi poikkeuksellisen satukirjan nimeltä "Kullanhohtoisia unelmia"! Aikaa 10.6. saakka.

-----
After a long time I tried again Fustra personal training, which is a training method designed to help controlling the body and increasing strenght and balance. I found it difficult to keep the required basic position: to pull stomach in (both upper and lower stomach!), shoulders back, knees soft and to move balance rather to the back than to the front.
The challenge comes fom the fact that I'm used to carry my body in a wrong position. Therefore the training lesson made me feel exhausted eventhough we did nothing with high speed but instead quite slowly.
Do you find body control challenging? If you do, how did you find about the challenges in your body and what did you do about it?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.

27. toukokuuta 2015

Blogiarvonta: Erilainen lastenkirja "Kullanhohtoisia unelmia"

©Nordbooks

Sain pitkästä aikaa mahdollisuuden järjestää mukavan kirja-arvonnan. Palkintoina kolme blogini lukijaa saa Hanna van der Steenin Kullanhohtoisia unelmia -satukirjan.

Kullanhohtoisia unelmia on jännä, vähän erilainen satukirja. Se sisältää kahdeksan lämminhenkistä satua, jotka käsittelevät erilaisuutta, luovuutta ja lasten oikeutta saada olla lapsia. Kirjan sadut pohtivat muun muassa avioerotilannetta, lapsen tai aikuisen erilaisuutta sekä muuton aiheuttamaa muutosta lapsen elämässä. Mielikuvitustarinat on kirjoitettu lapsen näkökulmasta, rikkaalla lapsen kielellä.

Ylilääkäri Jari Sinkkonen on kirjan kummi. Kirjan esipuheessa Sinkkonen kirjoittaa: "Kullanhohtoisia unelmia -tarinakokoelma käsittelee mielikuvituksen ja lempeän huumorin kautta vakaviakin asioita. Kuitenkaan tarinoiden sävy ei ole osoittelevan opettavainen. Tämän kirjan avulla lapsi voikin oppia käsittelemään monia asioita ilman, että hän on itse asiasta tietoinen. Pidän kovasti näistä teksteistä ja toivon, etä Sinäkin viihdyt niiden parissa."

Kullanhohtoisia unelmia on myös siitä poikkeuksellinen teos, että kirjan tekijänpalkkiot menevät Pelastakaa Lapset ryn hyväksi!

Kirja on kuvitettu Johanna Lyömilän nukkevalokuvilla. Nuket valmistivat Aimokoulun 7-10-vuotiaat oppilaat. Aimokoulu on Hämeenlinnan lasten ja nuorten kuvataide- ja käsityökoulu.

Vastaa tähän postaukseen, niin olet mukana arvonnassa:
Maksimimäärä arpoja yhdelle osallistujalle on siis 10. Vastaa tähän postaukseen ja ilmoita, monellako arvalla olet mukana arvonnassa. Muistathan ilmoittaa myös sähköpostiosoitteesi (ellei se käy muuten ilmi esim. Blogger-tunnuksestasi) jotta saan sinuun yhteyden.

Arvonta päättyy kahden viikon kuluttua eli keskiviikkona 10.6. klo 20. Sen jälkeen ilmoitan onnelliset voitttajat.

Arpaonnea kaikille lastenkirjojen ystäville!
Yhteistyössä:  Nordbooks.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.







26. toukokuuta 2015

Curling- vai coaching-vanhempi?

Viime aikoina olen pitkästä aikaa pohtinut, hemmottelenko lapsia liikaa. Töissä on ollut sen verran vauhdikasta, että niinä laatuhetkinä, jotka olen viettänyt lasten kanssa, olen yllättänyt itseni antamasta lapsille aika paljon periksi.

Tämä on itselleni hyvin epätyypillistä - minähän olen tiukka, vanhanaikainen kasvattaja! Joskus tuntuu, että erikoistaitoni on tuottaa lapsilleni (turvallisia) pettymyksiä. Kasvatusperiaatteenani on aina ollut: "Anna lapselle se, mitä lapsi tarvitsee. Se ei välttämättä ole sama, mitä lapsi haluaa."

 ©Uraäidin Ruuhkavuodet 
©Uraäidin Ruuhkavuodet

Aloin pohtia asiaa viime viikonloppuna, kun vietimme Hipun kanssa tyttöjen päivän kaupungilla. Meillä oli ihanaa, ja rahaa paloi... Kotona mies tiedusteli hieman hämmästellen, oliko aivan välttämätöntä ostaa 11-vuotiaalle suolaiseen hintaan ihonhoitotuotteita kauneushoitolasta. Niin, varmaan apteekkikosmetiikkakin olisi riittänyt.

Samoin taannoin Tukhoman-reissullamme taisin sallia Hessulle kaikenlaista tavallisesta poikkeavaa. Esimerkiksi ruutuaikaa kului laivan upeassa pleikkarihuoneessa taatusti enemmän kuin kotisääntöjemme mukainen tunti, ja tuo viikonloppu oli yhtä suurta karkkipäivää, kolme päivää peräkkäin, vaikka normaalisti pidämme aika tiukasti kiinni siitä, että makeaa saa syödä vain lauantaisin.

En tietenkään haluaisi olla mikään Curling-vanhempi, joka kasvattaa lapsensa pumpulissa, tasaa heidän tiensä kaikessa, passaa ja hemmottelee pilalle. Minulle ei koskaan ole ollut ongelma sanoa lapselle EI ja pitää määrätietoisesti kiellosta kiinni. Lapset ovat joskus valittaneet: "Sä äiti et ikinä anna periksi."

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Viime viikkoina olemme käyneet Hipun kanssa usein lenkillä lähimetsässämme ja myös kauempana. Tämän postauksen kuvat on otettu Nuuksiosta. Osallistun postauksen kuvilla Pieni Lintu -blogin MakroTex-kuvahaasteeseen, vaikka kuvat eivät tällä kertaa olekaan makrokuvia. Haasteen teemana on Sininen. Kevätiltana Nuuksio on täynnä sinisen sekä sen vastavärin keltaisen sävyjä.

Olen niin onnellinen ja imareltu joka kerta, kun Hipu lähtee mukaan lenkille - seurani kelpaa vielä tytölle! Olenkin pohtinut, hemmottelenko tyttöä nyt ehkäistäkseni teini-iän tulevaa kapinointia ja yhteentörmäyksiä? Löydän nimittäin itseni toisinaan hirvittelemässä etukäteen tytön pian lähestyvää murrosikää.

Tiedän kyllä, että lapsen kapina ja kiukku on oikeasti luottamuksenosoitus, sillä lapsi äkäilee vain, jos uskaltaa luottaa aikuiseen. Silti en odota innolla aikaa, jolloin tulen olemaan tytölle pelkkä kalkkis ja idiootti. Meillä on nyt niin kivaa yhdessä.

©Uraäidin Ruuhkavuodet


Curling-vanhemman sijaan haluaisin olla coaching-vanhempi. Kävin jonkin aikaa sitten tosi kiinnostavan esimieskoulutuksen, jossa kerrattiin coaching-menetelmää. Tulin ajatelleeksi, että menetelmää voisi soveltaa myös lasten kasvatukseen, kun luin tämän Hesarin kolumnin, jossa todetaan, että hämmästyttävän moni lastenkasvatuskirjallisuuden neuvo soveltuu myös aikuisten väliseen viestintään. Ajatus toimii kenties myös toisin päin?

Coachingin ydin on luottamus yksilön osaamiseen. Coaching-keskustelussa coach, valmentaja, auttaa keskustelukumppaniaan löytämään itse ratkaisut omaan ongelmaansa. Metodin ytimessä on GROW-käsite. Lyhenne tulee sanoista Goal (tavoite), Reality (nykytila), Options (vaihtoehdot) ja What’s next (mitä seuraavaksi). Coaching-keskustelu etenee näiden vaiheiden läpi ja keskustelussa valmentaja hyödyntää palautteen antamisen, aktiivista kuuntelemisen sekä kysymysten asettamisen taitoja.

©Uraäidin Ruuhkavuodet

Coaching toimii mainiosti työelämässä aina, kun sitä muistaa hyödyntää. Itselläni se ei ole vielä selkäytimessä koska olen ihminen, joka luulee olevansa aina oikeassa. Ellen kiinnitä asiaan huomiota, en välttämättä malta kuunnella muita ja ottaa heitä mukaan päätöksentekoon. Kotona perheen kanssa tällaiset piirteet tietenkin vielä korostuvat.

Valmennuksen jälkeen olen yrittänyt kysyä myös lapsilta avoimia kysymyksiä tyyliin: "Miten näet asian?" sen sijaan, että toteaisin johdattelevasti esim.: "Asia on näin, eikö totta?" Samoin olen kiinnittänyt huomiota aktiiviseen kuuntelemiseen ja läsnäoloon. Kun keskustelen lapsen kanssa, yritän laittaa kännykän pois, katsoa silmiin ja oikeasti kuunnella, mitä lapsella on sanottavana.

©Uraäidin Ruuhkavuodet


Ehkä hienoin kurssin anti oli ajatus ihmisten toiminnasta itseään toteuttavana ennustuksena. Kurssin ohjaaja totesi: "Ihmiset toimivat siten, kuin mitä ajattelet heistä. Jos ajattelet, että tiimiläisesi on aloitekyvytön ja vastuuton, hän myös toimii niin. Jos uskot, että kollegasi ovat luovia ja vastuuntuntoisia, pitkän päälle he osoittautuvat sellaisiksi." Tätä ajatusta olen yrittänyt hyödyntää myös kotona.

Monet näistä oivalluksista ovat varmasti itsestäänselvyyksiä, mutta minulle tuo kurssi oli tarpeellinen muistinvirkistys, ja siksi halusin jakaa nämä ajatukset myös blogissani.

Sorrutko sinä ikinä curling-vanhemmuuteen, hemmottelemaan lapsia, ja jos sorrut niin millaisissa tilanteissa? Entä oletko soveltanut coachingia lastesi kanssa?

----
Recently I'veen wondering whether I spoil my children. I don't want to, and usually I don't, but recently it's been quite busy at work and I've seen my children too little. When we've spent time together I've given up a bit more often than usually.
Nevertheless I don't want to be a so called Curling Parent. Instead I'd like to be a Coaching Parent.
I participated in a stimulating management training some time ago and was very inspired by the GROW method which can be used in a coaching session. GROW comes from the words Goal, Reality, Options and What's next. 

They say that it's possible to bring up children with coaching method. Have you used it? And do you ever spoil your children? If you do, when does that typically happen?
With the photos of this post I participate in the MakroTex photo challenge, Photo Friday and Wonder + Wild link ups this time.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.

24. toukokuuta 2015

Sellainen viikko, kun ei ehdi mitään

Sellainen viikko tämä on ollut. Viikon ohjelmassa oli kevään viimeinen työmatka ulkomaille, ja parin päivän reissu voi kyllä sotkea koko viikon kuviot.

Ai niin kun mihin ei ole jäänyt aikaa? No, ei ehdi tehdä kaikenlaista mitä haluaisi. Olen viettänyt perheen kanssa turhan vähän aikaa. Olen ehtinyt ulkoilla liian vähän ja käydä kuntosalilla vain kerran. Olen ollut kotona liian vähän ja kotihommia en ole tehnyt juuri ollenkaan. Olen nukkunut aivan liian vähän, enkä ole ehtinyt yhtään miettiä syömisiäni eli olen syönyt mitä sattuu. Se näkyi heti tänä aamuna puntarissa...

Olen ollut tosi vähän toimistolla, enkä ole ollenkaan ajan tasalla työmeilien suhteen. En ole ehtinyt lukea muiden blogeja ja vastaillut hitaasti oman blogin kommentteihin. Sellaista tämä välillä on.

No, valitus seis, toki viikkoon mahtui myös paljon hyviä hetkiä. Kuvilla osallistun jälleen Scavenger Hunt Sunday -valokuvahaasteeseen sekä Viikonlopun linkkirinkiin.

Tiistaina koko päivä töissä meni yhden tärkeän tapahtuman merkeissä, sen esivalmisteluissa, itse tapahtumassa ja jälkihoidossa. Jaksoin kuitenkin käydä myös salilla heiluttelemassa puntteja, siitä. Illalla myös pompimme lasten kanssa trampoliinilla ja kiertelin vähän puutarhassa. Marjapuskissa on taas yllättävän paljon kuivia oksia, vaikka viime kesän lopuksi karsin ne mielestäni huolellisesti pois.
CRISP

Crispy branches in the redcurrant bush by Uraäidin Ruuhkavuodet

Reissuun pakkaaminen meni aivan liian myöhään ja keskiviikkoaamuna taksi tuli hakemaan lentokentälle 5.30 vajaan viiden tunnin unien jälkeen. En siis ollut päivän kokouksessa aivan parhaimmillani. Lisäksi työkaverit halusivat vielä illalla mennä yhdessä syömään, eikä sellaisesta tietenkään voi kieltäytyä. Ehdin kuitenkin kokouspäivän jälkeen, ennen illallista, juosta nopean lenkin lähipuistossa. Tarkoitukseni oli ottaa kuvia lenkkipolun varrelta, mutta en ehtinyt.

Torstaina ehdin aamukokouksen jälkeen tavallista aikaisemmalle lennolle ja olin kotona jo kuuden maissa - mitä luksusta! Kotiin saapuessani huomasin, että naapurin maanviljelijä on alkanut kyntää. Ihan pian pelto jo puskee orasta...
STRIPES

Kyntöpelto keväällä by Uraäidin Ruuhkavuodet


Perjantai oli viimein normaali toimistopäivä. Aloitin töissä poissaolopäivien aikana tulleiden rästimeilien purkamisen.

Töiden jälkeen pojalle tuli kaveri yökylään ja sen kunniaksi nautimme torilla kesän ensimmäiset jäätelöt. Illalla sain vielä houkuteltua tytön kanssani metsään lenkille.

ENERGY

The first ice cream cones outside / Uraäidin Ruuhkavuodet


Lauantai meni melkein kokonaan Helsingissä. Meillä oli ohjelmassa tyttöjen päivä: pikkuneitini kävi kasvohoidossa (josta kerron myöhemmin lisää), kampaajalla, ostimme hänelle kengät sekä vähän vaatteita ja herkuttelimme nepalilaisella ruoalla ja jätskillä. Hämästelin taas, kuinka nopeasti lapset kasvavat - enää minua ei kaivata avuksi vaatekaupan sovituskopissa, ei todellakaan.

NEGATIVE SPACE

My daughter shopping the clothes / Uraäidin Ruuhkavuodet


Lauantai-illaksi hyvä ystävä oli kutsunut minut luokseen hippaamaan, koolla oli joukko kivoja tyyppejä. Vielä aamulla ajattelin, että lähtisin mukaan myös baariin kemujen jälkeen, mutta intensiivinen päivä kaupungilla imi mehut ja lähdin sittenkin matkaan autolla.

Oli kuitenkin kivaa laittaa itsensä nätiksi ja jutella ihmisten kanssa (sen ajan minkä jaksoin.) Olen varmaan tulossa vanhaksi...

MIRROR

Uraäidin Ruuhkavuodet

Tällä viikolla koin syvää kiitollisuutta yhdestä pikkuasiasta, erityisesti keskiviikkoaamuna reissuun lähtiessä. Otin aikoinaan yli 10 vuotta sitten kestopigmentoinnin luomiini ja viisi vuotta sitten eylinerit vahvistettiin tatuointiaineella, eli minulla on pysyvä kestomeikki silmissä.

Kosmetologini on tosi tarkka ja hän osasi tehdä mielestäni oikein nätit, tarpeeksi ohuet rajaukset. Kiireisenä aamuna lyhyen yön jälkeen kestomeikistä on tosi paljon apua! Suosittelen lämpimästi, jos et ole neulakammoinen.
OHUT (thin)

Uraäidin Ruuhkavuodet

Tällä kuvalla minun oli tiistaina tarkoitus osallistua Pieni Lintu -blogin MakroTex-haasteeseen, jossa oli teemana Ohut, mutta en ehtinyt. Onneksi vielä ehtii.

Onko sinulla koskaan tällaisia viikkoja, jotka vain livahtavat käsistä?

--------
This week was dominated by the last business trip abroad before summer holiday. Somehow just a two day trip can absorb most of my energy for the whole week. I felt that this week I've been too little at home, have slept too little, spent too little time outside, spent too little time with the family and too little time at the office. 
Despite the busy week I had time to enjoy the first ice cream cones outside with the kids. We also had nice time out in the city with my daughter on Saturday: we went shopping, went to a beauty salong, hairdresser and had Nepalese food for lunch.  I also met some friends on Saturday evening and was meaning to go out to a bar with them but after all felt too tired and went home instead. 
This week I've been thankful for the eyeliners that have been tattooed into my skin. I felt especially thankful on Wednesday morning when I had to get up before 5am to go to the airport after less than 5 hours sleep.
With the photos above I participate again in Scavenger Hunt Sunday photo challenge in Viikonlopun linkkirinki link up and with the last photo I participate in the MakroTex photo challenge in Pieni Lintu blog.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.

22. toukokuuta 2015

Oletko sinäkin maaninen projekti-ihminen?

Projekti-ihminen / Uraäidin Ruuhkavuodet

Olen tällä viikolla ollut liekeissä. Eräs projekti on täyttänyt mieleni niin, etten ole oikein ehtinyt muuta ajatellakaan. Tämä on hieno tila: ajatukset täyttää yksi, kaikennielevä asia niin ettei päähän meinaa muuta mahtua. Se pujahtaa mieleen ensimmäiseksi aamulla, sitä pohtii vähän väliä päivän mittaan ja illat hujahtavat kuin siivillä, kun on uppoutunut aiheen pariin.


Projekti-ihminen / Uraäidin Ruuhkavuodet

Aloin pohtia tätä "maanisuuttani" syvemmin muutaman kanssa-bloggaajan kiinnostavan kirjoituksen ansiosta. Anna Too Big To Be Me -blogista on samankaltainen innostuja, jonka projektit vievät mennessään. Hän "hurahtaa asiaan jos toiseen ainakin muutaman viikon ajaksi."

Sen sijaan keskiviikon vieraspostaajani Anni Karuselli-blogista on täydellisen tyytyväinen siihen,  että "kaikki on tässä, paikoillaan, pysyvänä. Muuttuvia elementtejä on, mutta ne muutokset, jotka tapahtuvat, tapahtuvat näiden vakaiden raamien sisällä. Elämä on todella ennakoitavaa. Jokainen päivä  ja jokainen viikko on todella ennakoitava."

Minä olen Annan kaltainen hurahtaja, vaikka kenties haluaisin olla yhtä vakaa kuin Anni.

Projekti-ihminen / Uraäidin Ruuhkavuodet

Nautin opiskeluajasta, sillä se oli yhtä suurta projektia, jonka päätepisteenä oli valmistuminen ja työllistyminen. Valmistumisen jälkeen olin kolme vuotta pätkätöissä ja paiskin ihan hirveästi töitä, koska tavoitteena oli saada vakipaikka.

Jossain välissä järjestimme isot häät - mikä herkullinen ponnistus projekti-ihmiselle! Listasin onnellisena Excellin kaikki vaadittavat stepit aina sukkanauhasta serviettien väriin asti.

Ensimmäinen vakituinen työpaikkani oli sellainen, ettei töitä voinutkaan tuoda kotiin. Olin valmistunut, olin päässyt maaliini, ja yhtäkkiä minulla olikin töiden jälkeen yllin kyllin vapaa-aikaa, jota ei voinut käyttää edes ylitöihin. Hämmästelin hetken "mitäs sitten?" ja pohdin jopa lisenssiaatityön tekemistä, kunnes iski vauvakuume ja tulin nopeasti raskaaksi. Ja lasten syntymän jälkeen elämä olikin pitkän aikaa yhtä suurta, kokonaisvaltaista projektia, suorastaan selviytymistaistelua.

Toisen lapsen syntymän jälkeen minut valtasi asuntokuume. Asunnon metsästys, muutto sekä asettuminen uuteen kotiin oli kiitollinen projekti kotiäidille. Myös lasten hoitovapaat otin eräänlaisena projektina - olihan niissä selkeä alku ja loppu. Maalina oli työelämään paluu.

Projekti-ihminen / Uraäidin Ruuhkavuodet

Toisen hoitovapaan jälkeen vaihdoin nopeasti työpaikkaa. Uudessa duunissa sain ensimmäisen vastuullisemman aseman ja sen myötä monta päällekkäistä, kaikennielevää projektia.

Myös harrastuspuolella olen tasaisin väliajoin hurahtanut kaikenlaiseen. Vuosi esikoisen syntymän jälkeen vuonna 2005 aloin käydä lenkillä. Neljä vuotta sen jälkeen, kuopuksen ollessa 2,5-vuotias, juoksin maratonin ja sen jälkeisinä vuosina muutamia puolimaratoneja. Samaan aikaan harrastin zumbaa maanisesti. Vuonna 2010 innostuin tosissani joogasta. Keväällä 2012 aloitin Fitfarmin Lite-valmennuksen ja pääsin kuntosalitreenaamisen makuun. Siinä tavoitteena oli rasvaprosentin pudottaminen ja lihasmassan kasvu, mikä onnistuikin lyhyellä tähtäimellä hienosti.

Moni projekteistani on jäänyt päälle, vaikka alkuhuuma onkin vähitellen latistunut. Nykyään treenaan edelleen kuntosalilla mutta ensisijaisesti ylläpitääkseni työkykyä. (Nelikymppiselle nopea kehitys ei enää kehonkoostumuksessa ole mahdollista.) Juoksen yhä viikoittain metsälenkkejä omaksi ilokseni ja haaveilen, että voisin jatkaa joogaa jossain muodossa, osteoporoosi-diagnoosista huolimatta.

Projekti-ihminen / Uraäidin Ruuhkavuodet
Viime aikoina elämä on kuitenkin ollut hieman liian tasaista... Tylsää. Ennustettavaa. Teen samoja asioita kuin viime vuonna samaan aikaan. En halua vaihtaa asuntoa, työpaikkaa tai miestä eikä meille ole tulossa lisää lapsia. Uusia harrastuksiakaan ei oikein kalenteriin mahdu. Olen jämähtänyt.

No, tässä vaiheessa voin paljastaa kuluvan viikon projektini: se on The Koira. Olen tällä viikolla kartoittanut kasvattajia, vertaillut rotuominaisuuksia, ollut yhteydessä kasvattajiin, lukenut turkinhoidosta ja tutkinut koirien sukutauluja sekä terveystietoja... Ennakkotiedoista poiketen nyt nimittäin näyttää vahvasti siltä, että olemme saamassa koiranpennun jo heinäkuussa eikä vasta syksyllä!

Sydämessäni ihan läikähtelee, kun ajattelen kesälomaa. Toki pennun ensimmäinen vuosi on varmaan tosi työläs, kun opettelemme yhteiseloa. Kesälomani menee enimmäkseen pentua pissittäessä. Mutta pennun kasvattamisessa minulle taas riittääkin projektia vähäksi aikaa!

Maailman Paras Mies aina hymähtelee, että minulla nyt vain pitää olla elämässä jotain vireillä, jotta pysyn tyytyväisenä, olen sellainen tyyppi.

Projekti-ihminen / Uraäidin Ruuhkavuodet

Itse aloin kuitenkin pohtia, onkohan tällainen projektiluonteisuus myötäsyntyinen temperamenttikysymys. Vai liittyykö tämä elämäntapa suorittamiseen - siihen, ettei osaa olla tyytyväinen päästyään jonnekin perille, vaan haluaa aina olla matkalla, tavoittelemassa jotain muuta?

Onko se jonkinlaista lyhytjänteisyyttä tai keskeneräisyyttä? Tarkoittaako se, etten ole vielä saavuttanut tiettyä, seesteistä henkisyyden astetta? Vai olisiko se kuitenkin vain ylimääräistä energiaa, joka on purettava johonkin?

Mitä mieltä sinä olet? Ja onko linjoilla muita maanisia projekti-ihmisiä?

*Postauksen kuvat on otettu jo joskus helmikuussa mutta unohdin ne julkaista aiemmin.
---
This week I've been overwhelmed by an exciting project - planning on adopting a puppy dog in July.
I love projects - they give me energy! I enjoy more being on the way than reaching the goal.  I've had several fascinating projects both in professional and private life: our wedding, our house, marathon training, yoga, fitness training...

Sometimes I wonder why I am like this. Is it my character or am I lacking something? Is there something wrong with me because I haven't  reached a stable and calm mindset which would be appropriate for someone at my age?
Are you a project person or do you enjoy more life when it's stable?

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.

20. toukokuuta 2015

Miten yhdistää työ ja perhe: Vierasbloggarina Karuselli


Karuselli

"Uraäiti pyysi minua kirjoittamaan vierasbloggauksen, jossa käsittelisin työn ja vanhemmuuden yhdistämistä omasta näkökulmastani. Kirjoitin maaliskuussa omaan blogiini pitkät pätkät niistä käytännön ratkaisuista, joihin meillä on päädytty. Nyt voisinkin paneutua enemmän asian henkiseen puoleen ja asenneasioihin.

Perheessämme on kolme lasta; yksi päiväkoti-ikäinen ja kaksi kouluikäistä. Aikoinaan, kun esikoinen syntyi, olimme vielä opiskelijoita, mutta teimme samalla töitäkin. Hoidimme lasta vuorotellen, eikä yhden sopeutuvaisen pienokaisen kanssa ollut erityisen vaikeaa selvitä kaikesta. Esikoinen ei todellakaan muuttanut meidän elämäämme mitenkään olennaisesti. 

Haastavampaa oli, kun toinen lapsi syntyi. Silloiset vuoro-, reissu-, keikka-, ilta- ja viikonlopputyöt yhdistettynä lapsiperheen arkeen aiheuttivat melkoista säätöä. Selvisimme sinnitellen, mutta en muista niistä vuosista paljoakaan. Olisikin mielenkiintoista lukea tässä juttusarjassa myös sellaisen perheen arjesta, jossa molemmat vanhemmat tekevät epäsäännöllistä työtä, muuten “epätyypillistä” työtä tai vaikkapa vuorotyötä.  Voiko silloin pärjätä pidemmän päälle ilman arjen tukiverkostoja?

Tänä päivänä meidän tilanteemme on sikäli helpompi, että vaikka lapsia on vielä yksi enemmän, ovat työaikamme nykyään inhimillisemmät. Lisäksi meillä on turvanamme vakituiset työpaikat työsuhde-etuineen ja lomakertymineen. Isommat lapsetkin ovat jo sen verran isoja, että elämä heidän kanssaan on melko joustavaa. Sairastelut ovat vähentyneet, eikä meillä enää juuri heräillä öisin. Sellainen helpottaa kovasti jaksamista. Arkeamme rytmittävät toki paljon esikoisen ja keskimmäisen menot ja harrastukset sekä tietenkin pienen kuopuksen tarpeet, mutta enää ei tunnu yhtään raskaalta. Ihan vain normaalilta lapsiperhearjelta.

Meillä ei ole erityisemmin hoitoapuja tai tukiverkostoja. Lasten isovanhemmat asuvat kaukana, eivätkä pääse arkeamme helpottamaan etenkään spontaanisti “hädän hetkellä”. Toki kyläilemme puolin ja toisin, mutta ne ovat satunnaisia ja aina ennalta sovittuja juttuja. Muitakaan lähisukulaisia ei samassa kaupungissa asu, eikä ystävienkään kesken ole kovin paljon pystytty sopimaan hoitoavuista, kun kaikilla on omat kiireensä. Lisäksi olemme valitettavasti sen verran pienituloisia, ettei säännöllistä lastenhoitoa ole ollut mahdollista ostaa.

Näillä reunaehdoilla me tätä perhettä pyöritämme.

Minä ja puolisoni hoidimme kaikkia lapsia kotona noin puolitoista vuotta. Sen jälkeen he ovat olleet kutakuinkin 7-8 tuntia päivässä ja viisi päivää viikossa päivähoidossa - ja isommat sitten myöhemmin tietenkin eskarissa ja koulussa. Pikkukoululaisina myös iltapäiväkerhossa. Ainoastaan silloin kun keskimmäinen oli vauva, esikoinen oli hoidossa vain 3-4 päivää viikossa. Samoin keskimmäinen silloin kun kuopus oli vauva. Niin, ja kuopus aloitti hoitotaipaleensa 2-3 päivän hoitoviikolla, kun olimme miehen kanssa molemmat hetken aikaa hoitovapaalla. Muuten on ollut ihan täysiä päiviä ja viikkoja.

Sanoisin, että arkemme pyörii aika hyvin. Emme me paljon ylimääräistä kyllä ennätä. Hoidamme työmme, hoidamme lapset päiväkotiin ja kouluun sekä harrastuksiin. Huolehdimme siitä, että kaikki perheessä syövät, peseytyvät ja nukkuvat silloin kun on oikea aika. Rytmi ja struktuuri ovat varmaankin meidän viikkojemme perusta. Ei tästä muuten taitaisi mitään tullakaan. Mutta sitten kun on vapaata, otamme rennosti. Huilaamme. Lapset leikkivät, tapaavat kavereitaan, piirtelevät, pelaavat, katsovat telkkaria… Me aikuiset lueskelemme, harrastamme, tapaamme ystäviämme, satunnaisesti yritämme tehdä remonttihommia ja pihatöitä. Vapaalla työasiat eivät juuri mielessä pyöri.

Minulla on sellainen tunne, että olemme onnistuneet ihan hyvin työn ja perheen yhdistämisessä. En muista koskaan tunteneeni erityisemmin huonoa omatuntoa tämän asian tiimoilta. Enemmän syyllisyydentuntoja olen kokenut niinä aikoina, kun olin väsyneenä lasten kanssa kotona, eikä pinnani aina ollut sieltä pisimmäistä päästä. Väsymys on muutenkin akilleen kantapääni koko vanhemmuudessa. Kun saan nukkua yöni, kuten asioiden laita tällä hetkellä onneksi on, pärjäilen kivasti.
Karuselli
Luulen, että siihen on muutama selkeä syy, miksi koen työelämän ja vanhemmuuden yhdistämisen aika sujuvana juttuna:

1)      Perintö. Olemme mieheni kanssa molemmat kasvaneet perheissä, joissa vanhemmat ovat onnistuneet hienosti yhdistämään työn ja lapset. Molempien lapsuudenperheissä vanhemmat ovat myös jakaneet hoitovastuut keskenään jo muinaisella 70-luvulla. Hyvä esimerkki on näköjään mainio perintö tuleville sukupolville. Meille on aina ollut puolisoni kanssa itsestään selvää, että työssäkäyvät vanhemmat ovat oikein hyviä vanhempia. Ei ole tarvinnut ikinä miettiä, että “onko tämä oikein”.

2)      Tasa-arvo. Synnytystä ja imetystä lukuunottamatta olemme mieheni kanssa jakaneet kaikki vastuut, mitä nyt koti ja perhe tuovat tullessaan. Myös taloudellisen vastuun perheen elättämisestä kumpikin vuorollamme. Olemme varmasti kumpikin tahoillamme voimaantuneet tästä tasajaosta ja vuorovedosta tosi paljon. Uskon, että se on arvokas lahja myös lapsillemme.

Huomaan tässäkin kirjoittavani koko ajan ennen kaikkea “vanhemmuudesta” ja meistä isänä ja äitinä sen sijaan että kirjoittaisin yksinomaan omasta “äitiydestäni”. Meidän tiimityömme on varmaankin tärkein yksittäinen tekijä siinä, että työn ja perheen yhdistäminen tuntuu niin luontevalta.

3)      Rakkaus työhön ja ammattiin. Kun kokee tekevänsä tärkeää työtä ja kun oma ammatti on merkittävä osa omaa identiteettiä, on mielekästä aamuisin viedä lapset hoitoon ja ahertaa päivä itselleen tärkeiden asioiden parissa. Olemme innostuneita töistämme ja kerromme niistä lapsillemmekin. Lapset tietävät, mitä me päivisin puuhailemme ja tuntuvat olevan ihan ylpeitä äidin ja isän ammateista. En muista heidän koskaan olleen harmissaan meidän työnteostamme.

4)      “Oikean kokoiset” urat. Tässä on kyse selkeästi valinnoista. Nyt, kun meillä on pieniä lapsia, olemme miehen kanssa tietoisesti valinneet vain “ihmisen kokoisia” työelämän haasteita. Olemme houkuttelevista mahdollisuuksista huolimatta hakeutuneet töihin yksinomaan kotikaupunkiimme, koska sillä tavalla arki on sujuvampaa. Olemme onnistuneet valitsemaan niin sanottuja perheystävällisiä työpaikkoja. Olemme toistaiseksi kieltäytyneet sellaisista esimiestehtävistä ja projekteista, joiden tiedämme vaativan enemmän kuin olemme itsestämme tällä hetkellä halukkaita antamaan. Työ ja muu elämä ovat meillä mielestäni tosi hyvin tasapainossa - myös ajankäytön ja voimavarojen suhteen. Teemme töitä aika joustavasti, mutta jos lasketaan viikkotuntimääriä, ne harvoin menevät hurjasti plussan puolelle. Jos välillä tuleekin tehtyä pidempää päivää, ilta- tai viikonloppuhommia, niin otamme ne tunnit kyllä nopeasti takaisin. Vailla huonoa omatuntoa.

Luulen, että lähivuosina tilanne muuttuu sillä tavalla, että ainakin itse uskallan ryhtyä ajattelemaan myös haastavampia päällikkötason töitä, kun perheessä ei enää ole ihan pieniä lapsia. Taloudellinen paine siihen on kieltämättä aika kova, sillä korkea koulutus ei omalla alallani takaa automaattisesti kovin kummoisia tuloja. Maltillinen elintaso (joka on tässä tapauksessa kaunis kiertoilmaisu eräänlaiselle kituuttamiselle) on meillä ollut työn ja perheen sujuvan yhdistämisen hinta.

5)       Suurpiirteisyys. Emme ole suorittajia. Välttämättömät hommat hoidetaan, mutta mahdollisimman rennolla otteella. Emme tunne syyllisyyttä siitä, että elämämme on monin tavoin epätäydellistä ja keskeneräistä. Joskus se saattaa hieman häiritä tai ärsyttää, mutta näin nyt vaan on. “Sinne päin” on just hyvä. Riittävän hyvä. Myöskään työmaalla ei tarvitse suorittaa tai päteä erityisemmin. Ammattitaito ja arvostus eivät vaadi jatkuvaa uhrautumista.
Karuselli

Se, että meillä on vahva tahto onnistua työn ja perhe-elämän yhdistämisessä, on myös arvokysymys. Haluamme omalta osaltamme näyttää sekä lapsillemme että vähän koko maailmallekin, että on ihan ok ja mahdollista “saada kaikki”. Ei tarvitse valita joko uraa tai perhettä. Ei tarvitse kokea syyllisyyttä siitä, että on sopivasti kumpaakin; isä tai äiti JA urallaan menestyvä ammattilainen. Kun ei pingota liikaa, voi työelämässä pärjätä niin, että koko perheellä on hyvä meininki. Kun ei pingota liikaa, voi olla oikein hyvä vanhempi, vaikka rakastaa myös työtään.

Sitä paitsi. Väestöliiton puheenjohtaja Maria Kaisa Aula listasi huhtikuussa liittonsa kevätkokouksessa hyötyjä, jotka seuraavat koko yhteiskunnalle, kun perheen ja työn yhteensovittamista helpotetaan. Näitä olivat muun muassa
-       laajempi työelämäosallisuus
-       pidemmät työurat
-       lisääntynyt työhyvinvointi ja työn tuottavuus
-       paremmat kasvuolot lapsille ja nuorille
-       vanhempien ja muiden läheisten suurempi hyvinvointi

Tästäkin näkökulmasta on viisasta kehittää työjärjestelyitä, perhevapaita ja hyvinvointipalveluita entistä joustavammiksi. Se on sekä perheiden että yhteiskunnan etu."

Karuselli-blogin päähenkilö on muuan Anni. Häneen saat yhteyden osoitteessa: karuselliblogi@yahoo.com
--
Tämä on kolmas postaus Uraäidin Ruuhkavuodet -blogin vierailija-postausten sarjassa, jossa äiti-bloggarit kertovat parhaat vinkkinsä miten yhdistää työ ja perhe niin, että kumpikaan ei kärsi. Sarjan aiemmat vieraspostaukset voit lukea täältä. Haluaisitko sinä olla seuraava blogivieraani? Ota yhteyttä: uraaidin.ruuhkavuodet(at)gmail.com

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolkuvlog @Vlogia.

18. toukokuuta 2015

Tuulinen kevätviikko

Viime viikko oli jotenkin sekä lyhyt että pitkä. Täynnä touhua ja keväisiä, aurinkoisia ja tuulisia päiviä. En ehtinyt eilen kirjailemaan tänne blogiin viikon hyvä hetkiä kun oli niin hyvä sää, että olin ulkona nauttimassa niistä :)

Vielä tiistaihin asti ehtii osallistua Scacenger Hunt Sunday -valokuvahaasteeseen, jonka teemat ovat:
1. Makes Me Happy
2. Horizon
3. Favorite Place
4. Bubbles
5. Yellow

Ensimmäisellä kuvalla osallistun myös Valokuvatorstain kuvahaasteeseen ja koko postauksella myös Viikonlopun linkkirinkiin.


Horizon: View next to our house

Horizon - view from next to my house / Uraäidin Ruuhkavuodet

Makes me happy: My family, spring and nature in general

Makes me happy: my family, nature and spring / Uraäidin Ruuhkavuodet

Makes me happy: my family, nature and spring / Uraäidin Ruuhkavuodet

My favorite place: A small pond in the forest near our house

My Favourite Place / Uraäidin Ruuhkavuodet

My daughter in my favourite place / Uraäidin Ruuhkavuodet

Viime viikkoon mahtui aika paljon pihatöitä ja muita mukavia kotihommia, joista olenkin jo raportoinut täällä blogissa: maanantaina ja torstaina leikkasimme nurmikkoa pikkupojan kanssa ja lauantaina pesimme ikkunoita.  Kävin tytön kanssa lenkillä useamman kerran viime viikolla: sekä tiistaina, torstaina että myös perjantaina. Myös tämän takia on ihan parasta, kun lapset kasvavat: jos haluaa parasta lenkkiseuraa, se kannattaa tehdä itse!

Tiistaina heiluttelin lenkin päälle kahvakuulaa kotona, ja perjantaina ja sunnuntaina sain itseni kammettua myös kuntosalille, vaikka ei olisi yhtään huvittanut.

Helatorstaina oli kiva, tuulinen ilma - paras keli pestä ikkunoita ja puhallella saippuakuplia. Lauantaina ja sunnuntaina sain karsittua kaksi vanhaa, villiintynyttä puskaa, mistä olen tosi tyytyväinen! Perjantaina pääsin pulahtamaan vielä kylmään järveenkin, sillä kunnan avantouimareille tarkoitettu lämmin pukukoppi on vastoin odotuksia edelleen rannassa, vaikka luulin että se vietäisiin jo vappuna pois.

Bubbles



Yellow spring flowers



Tällä viikolla on edessä työmatka Köpikseen. Keskiviikkona julkaisen blogissani myös kolmannen vierailijapostauksen sarjassa Miten yhdistää työ ja perhe. Kannattaa tulla kurkkaamaan - nämä vierailijapostaukset ovat toinen toistaan parempia!

-----
During the last week and especially during weekend the weather was so nice that I didn't have a lot of time to mark down the special moments of our everyday life. Instead I experienced them.
With the photos above I participate again in the Scavenger Hunt Sunday photo challenge - the link up is open until Tuesday. With the first photo I also participate in the Finnish Valokuvatorstai photo challenge.
Have a nice new week!

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Pinterest | Bloglovin | Blogipolku | vlog @Vlogia.