23. huhtikuuta 2015

Saako lapsi tietää äidin epävarmuudesta?

Uraäidin Ruuhkavuodet

Tällä viikolla on netissä on jälleen käyty mielenkiintoista keskustelua siitä, mitä lapsesta kannattaa julkaista netissä. Itse aloin kipuilla asian kanssa uudestaan, koska 11-vuotias esikoiseni lukee toisinaan tätä blogia. Olen aiheesta täällä ylpeillytkin. Nyt aloin pohtia, onko se sittenkään hyvä asia ja miten blogini vaikuttaa lapseen.

Aikaisemmin keskustelu aiheen tiimoilta on pyörinyt pitkälti sen ympärillä, millaisia kuvia lapsesta kannattaa julkaista. Itse pohdin aihetta ensimmäisen kerran jo pian blogin perustamisen aikoihin. Sovin heti tuolloin alkumetreillä, että en pääsääntöisesti näytä blogissani muiden perheeni jäsenten kasvoja, ainoastaan omani.

Tällä viikolla törmäsin Vauva-lehden keskustelupalstan keskusteluun, jossa nousi esille uusi näkökulma: jos lapsesta julkaisee netissä henkilökohtaisia asioita on vaarana, että hän joutuu niiden perusteella kiusatuksi.

Olen myös tätä puolta yrittänyt varoa. Vaikka olen blogissani avoin, yritän olla avoin ensisijaisesti omien ajatusteni ja tunteideni suhteen. Tavoitteeni on kirjoittaa omista mietteistäni ja tekemisistäni, ja jättää Hipun, Hessun ja Maailman Parhaan Miehen tekemiset vähemmälle. Heillä on oikeus luoda oma netti-identiteettinsä.

Toisaalta kerron blogissa myös yhteisestä arjestamme, vaikkapa lastenhuoneen siivousrumbasta, pulkkamäkiretkestä tai matkustelustamme, mutta ne eivät ole kovin henkilökohtaisia paljastuksia. Samanlaisia hetkiä on taatusti tuhansissa muissa suomalaisperheissä, tuskin kukaan lapsiani niiden takia kiusaa? Enhän minä ole esim. mitään intiimiasioita täällä blogissa paljastellut, suolihuuhtelukokemuksia tai pottajuttuja, kuten jotkut muut bloggaajat.

Hiljattain aloin kuitenkin pohtia, miten pohdiskeluni esim. hyvästä äitiydestä ja riittämättömyydestä vaikuttavat lapseeni. Haen ja jaan blogin kautta vertaistukea toisilta vanhemmilta. Tämä blogi on ensisijaisesti ajateltu aikuisten "virtuaalihiekkalaatikoksi". Blogini on eräässä mielessä nettipäiväkirja, enkä minä kyllä haluaisi että lapsi lukee päiväkirjaani, ainakaan kaikkea siitä.


En tiedä, onko tyttö lukenut vakavampia kirjoituksiani, ainakaan hän ei ole koskaan viitannut niihin. Häntä on kiinnostanut eniten tekstini, joissa hän esiintyy mukana: muun muassa keskustelumme siitä, voiko raha tehdä onnelliseksi tai matkakertomukseni Lontoosta.

Me kyllä juttelemme kotonakin avoimesti tunteistamme ja ajatuksistamme lasten kanssa. Jos olen väsynyt tai stressaantunut, yritän sanoittaa tunnetilaani lapsille, jotta he eivät luulisi että ärtymykseni johtuu heistä ("Olen vähän väsynyt, koska tänään oli kova kiire." "Minua kiukuttaa, kun keittiössä on niin iso sotku.")

Kävin viime vuoden puolella kiinnostavan kurssin, jossa pohdittiin niin sanottuja tunnelukkoja, niiden syntymistä ja vaikutusta vuorovaikutukseen. Juttelin myös kurssin herättämistä oivalluksista avoimesti lapsille. Kerroin esimerkiksi, että äiti tajusi kurssin ansiosta, ettei lasta koskaan saisi uhkailla (vaikka sanotaan, että kiristys, lahjonta ja uhkailu ovat muka ikiaikaisia lastenkasvatuskeinoja...) 

Samoin yritän heti pyytää anteeksi lapsilta, jos olen toiminut toisin kuin pitäisi. Myönnän virheeni esim. sanoen: "Anna anteeksi, oli väärin että huusin sinulle huoneen siivoamisesta. Olen väsynyt, kun tänään on ollut niin kiire."

Tunteiden sanoittamisen ja anteeksipyytämisen ansiosta uskon, että lapset eivät pidä minua erehtymättömänä. Se ei minua haittaa. Jos he saavat esimerkin erehtyvästä, virheensä myöntävästä aikuisesta, he toivottavasti oppivat armollisutta itseään ja muita kohtaan.

Silti minua häritsee, jos Hipu esimerkiksi lukee täältä, kuinka pohdin koenko alitajuisesti häpeää siitä, että en täytä Täydelliselle Äidille asetettuja ulkoisia odotuksia. Sellaisten pohdintojen saattaminen lapsen tietoisuuteen on mielestäni hieman eri asia kuin niiden virheiden myöntäminen, joita lapsi on todistamassa. Minulla on nimittäin periaatteena, että en kaada omia murheitani lapsen niskaan. Vastuullinen aikuinen ei käytä lastaan murheidensa roskakorina, vaan antaa lapsen olla pieni.

En tiedä. Mitäs sanotte? Pitäisikö meidän kotikoneelle laittaa jokin esto-ohjelma, jotta Hipu ei pääse enää lukemaan blogiani? Vai muuttaa blogi yksityiseksi? Vai muuttaa blogin linjaa kevyemmäksi, vai perustaa näille kasvatuspohdinnoille oma, suljettu blogi? Ja miten te muut olette ajatelleet toimia tai olette toimineet bloginne kanssa, kun lapsistanne tulee netin käyttäjiä? Miten sinun perheesi suhtautuu siihen, että äiti kirjoittaa nettipäiväkirjaa?

Ja viimeisenä vielä tärkeimmät kysymykset: miten tieto oman vanhemman heikkouksista tai epävarmuudesta vaikuttaa lapseen? Vavisuttaako se lapsen luottamusta aikuiseen ja perusturvallisuuden tunnetta?



P.S. Ethän unohda osallistua blogini synttäriarvontaan! Palkintoina kosmetiikkaa ja hiustenhoitotuotteita. Arvonta päättyy sunnuntaina 26.4. klo 20.

------
This week there's been again interesting online discussions about the privacy of children in internet. Most of these debates deal with publishing photos abut children. However, I started wondering about how this blog affects my child.
My 11 year old daughter reads this blog every now and then. My understanding is that she doesn't read all the serious stuff but instead the stories which are directly related to her. Nevertheless it's possible that she gets to read about my uncertainty as a mother which I've also written about.
How does it affect the child when she finds out about the weaknesses of her parent?

P.S. Please take part in the lottery which is organised to celebrate the 6 months birthday of my blog. There's time until Sunday the 26th April at 8pm.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolku | vlog @Vlogia.

22 kommenttia:

  1. Tosi vaikeita juttuja. Meidän kymmenenvuotias lukee myös satunnaisesti blogiani. Koitan kirjoittaa nykyään se mielessäni. Tosin blogini tyyli onkin aika pinnallinen, joten en hirveästi joudu sitä miettimään. Mut vaikea aihe, ei ole jotenkin kivaa, että lapsi on osana äidin omia kriisejä tai epävarmuuksia. Muistan ite, että joskus kymmenenvuotiaana löysin äitini päiväkirjan, josta luin yhden sivun. Järkytyin syvästi ja muistan vieläkin mitä siellä luki. Se ei ollut mitään ihmeellistä (näin aikuisena ajateltuna), jotain ruodintaa omasta äitiydestä ym. mutta tosiaan se järkytti mua niin paljon, että muistan sen vieläkin ihan tarkasti. (Enkä ole muuten tänä päivänä kertonut äidilleni, että luin sen! :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja siitä, että jaoit kokemuksesi! Juuri tuollaista mietinkin kuin sinun kokemuksesi äitisi päiväkirjasta... Se mikä aikuisesta saattaa vaikuttaa ihan tavalliselta, voi vaikuttaa lapseen voimakkaasti.
      Mehän rajoitamme lastemme netin käyttöä juuri siksi, että netissä voi törmätä monenlaiseen pelottavaan tai ahdistavaan materiaaliin, jota ei ole tarkoitettu lapselle. Mutta ei toki oman äidin blogissa pitäisi sellaiseen törmätä... Sattaa olla, että minunkin pitää pohtia vielä nykyistä tarkemmin, mitä tänne naputtelen ja kenties poistaa tai piilottaa joitain kirjoituksiani.

      Poista
  2. Vaikeita kysymyksiä esitit, enkä osaa vastata.

    Tavallaan olen sitä mieltä, että lasten on hyvä oppia ymmärtämään oman ikätasonsa mukaan, että sekä lapset että aikuiset joutuvat miettimään mihin käyttävät aikansa ja rahansa, mitä asioita pitävät tärkeinä ja mitä vähemmän tärkeinä, missä kokevat onnistumista ja missä haluaisivat parantaa suoritustaan. Koululaisia ohjataan itsearvioinnin pariin jo eskarista. Ihan vastaavalla tavalla he arvioivat ympärillä olevia aikuisia.

    Osa vanhemmuuteen liittyvästä itsepohdinnasta on liian abstraktia lapsille. Jos omaa äitiyttään tarkastelee kovin kriittisesti keskittyen omaan riittämättömyyden tunteeseen, se voi olla lapselle liian vaikeaa ymmärtää. Itse saattaisin pelätä, että lapselle tulee tunne, että hän ei ole tärkein. Taas toisaalta itse kyllä viestin lapsilleni sitä, että vaikka he ovat minulle maailman tärkeimmät, maailma ei pyöri heidän ympärillään ja minun maailmaan pitää mahtua paljon muutakin kuin lapseni.

    Ihan älyttömän tärkeä taito jokaiselle olisi oppia havainnoimaan, että mitkä tarpeet tulevat ulkoisilta tekijöiltä. Milloin sinuun yritetään vaikuttaa markkinointikoneiston tai muiden ihmisten mielipiteiden välityksellä. Tätä vasten pidän sitä hyvänä, että lapsi voi kokea, että vanhempikin joutuu miettimään noita asioita. Toisaalta nämä ovat sellaisia juttuja, jotka lapsi varmaan ymmärtäisi helpoiten konkreettisilla esimerkeillä, jotka useinmiten liittyvät materiaan.

    Oman blogini osalta lapsiani kiinnostaa vain kirjoitukset joihin he liittyvät. Ajatukseni lopettaa lasten kuvien käyttö blogissa ei ole saanut pojilta kannatusta. Yhteisistä kokemuksista pitää olla valokuvia ja mielellään pitäisi olla jokaisesta saman verran. Saas nähdä milloin tuuli kääntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viisaista ajatuksistas! Mm. tuo oli älyttömän hyvin sanottu, että jos käyttää kauheasti aikaa ja energiaa painiakseen äitiyden ulkoisten odotusten kanssa, voi lapselle tulla sellainen olo, että hän ei ole tärkeä.
      Minustakin tuntuu, että tyttöni on lukenut tästä blogista vain muutamia postauksia, enimmäkseen sieltä kevyimmästä päästä niitä, joissa hän suoraan esiintyy mukana. Mutta ihan somen alusta asti olemme päättäneet, että julkaisemme tunnistettavia kuvia lapsista vain Facebookissa suljetuille piireille (läheiset ystävät ja sukulaiset). Sen vuoksi olen pitänyt tärkeänä olla näyttämättä lasten kasvoja tässä blgissa (vaikka se blogin kuvamaailmaa vähän tekeekin yksipuolisemmaksi...)

      Poista
  3. Itse kyllä taitaisin estää lapsilta blogin lukemisen, koska luulen, että esim. äitiyttä pohtivat kirjoitukset voivat saada lapsen hämmentymään jopa pelokkaaksi. Aivan kuten ensimmäisessä kommentissa päiväkirjan lukeminen oli lapsen tehnyt. Omat lapseni eivät osaa vielä lukea, mutta olen ajatellut että poltan päiväkirjani siihen mennessä, kun osaavat. Juuri siksi että en halua heidän hämmentyvän äidin päänsisäisestä maailmasta. Itse pyydän myös lapsiltani herkästi anteeksi ja myönnän virheeni ja meillä lapset ovat myös paljon mukana kaikissa keskusteluissa ikätaso huomioiden, mutta on tosiaan aivan eri asia, jos he yksinään lukevat materiaalia, joka ei ole kirjoitettu heidän ajatusmaailmaansa silmällä pitäen. Sitten kun lapset ovat aikuisia, niin tilanne on aivan toinen ja heille oman äidin pohdinnat voivat olla jopa valtava voimavara ja tuki omassa arjessaan, mutta lasten luettavaksi en itse niitä jättäisi. Minulle ainakin äiti oli pitkään viisauden ja ongelmien ratkaisijan perikuva ja jos olisin lukenut hänen pohdiskeluaan äitiydestä silloin, luulen että tämä kuva olisi murentunut liikaakin ja minulle olisi tullut turvaton ja pelokas olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Jään pohtimaan tuota blogiestoa tytölle... En ole mikään tekniikka-friikki ja haasteena on se, että tuollainen esto taitaisi estää blogin käyttämisen koko kotikoneelta?

      Poista
  4. Tätäpä olen pohtinyt itsekin, sillä samanikäinen tyttäreni tietää blogistani ja on taitava netinkäyttäjä. Mutta toisaalta blogini on melko anonyymi, joitakin kasvokuvia lukuunottamatta, suhteessa siis kiusaamiseen.

    Silti lapseni voi kirjoituksiani lukea, ja pohtia että "noinko äiti meistä ajatteleekin?". Sillä usein puran arjen väsyhetkiä blogiin. Mutta meilläkin keskustellaan paljon, ja puhutaan siitä, kuinka kaikki tunteet saa näyttää ja ilmaista. Mutta lapsi ei ehkä ymmärrä ironiaa tai inhorealismia, mitä käytän paljon. Mutta toisaalta.. hänen elämänsä on niin täynnä omia asioita, että äidin juttujen lukeminen ei todellakaan ole listan kärkipäässä :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon samoja ajatuksia taas =) Juuri tuohan siinä on, että aikuisille suunnatuissa postauksissa on paljon sellaisia sävyjä ja abstrakteja asioita, joita lapsi ei voi käsittää.
      Me valvomme edelleen tytön netinkäyttöä aika lailla, eikä hän esim. kännykällään surffaa netissä (koska ei ole datapakettia). Enimmän osan nettiajastaan hän käyttää aivan muualla kuin täällä blogissa. Ja jos tyttö surffaisi kännykällään äidin blogissa, olisikin varmaan syytä isompaan huoleen ;D

      Poista
  5. Kiitos kommenteista kaikille! Keskustelin aiheesta myös perheemme viisaamman puoliskon kanssa (minkä olisin tietenkin voinut tehdä ennen kuin tulen skitsoilemaan aiheesta tänne blogiin ;) )
    Me tiedämme aika hyvin, missä päin nettiä tyttö surffaa, sillä rajoitamme hänen ruutuaikaansa edelleen ja nettiä käytetään perheen yhteiseltä pöytäkoneelta, joka on kaikkien nähtävillä. Siksi en usko, että hän on perehtynyt näihin blogini vakavampiin kirjoituksiini. Onnellisuus-pohdinnan ja matkakertomusten lisäksi hän on lukenut yksittäisiä muita kirjoituksia, mutta uskon tietäväni mitä ne ovat.
    Maailman Paras Mies (joka ei turhaan ole arvonimensä ansainnut) sanoi, että yksi tapa ehkäistä ongelmatilanne on se, että en pidä kauheasti meteliä blogistani kotona - kiinnitä lasten huomiota aiheeseen. Lisäksi postaan sen verran usein, että kun tyttö tänne blogiin eksyy, hän todennäköisesti poimii luettavakseen toiset, kiinnostavammat aiheet.
    Joka tapauksessa yritän pitää tämän asian mielessä jatkossa, kun blogiini naputtelen. Siis sen, että lukijakunnnan joukossa on vieraiden lisäksi hyvinkin läheisiä ihmisiä. (Se on itse asiassa hieman kiusallisempi ajatus kuin se, että jakaisin ajatuksiani ventovieraille - kummaa, eikö totta?)

    VastaaPoista
  6. Mä en missään tapauksessa toivoisi lasteni lukevan blogia, jossa pohdiskelen vanhemmuutta - vaikka se sitten tapahtuisi aivan arkisella tasolla se pohdiskelu. Saati sitten blogia, jossa on astetta enemmän avautumista vaikkapa äitiydestä tai parisuhteesta.

    Musta on eri asia jutella näistä asioista avoimesti kotona lasten kanssa kuin mahdollistaa sellainen asetelma, jossa vanhempi avaa tuntojaan netissä - ja lapsi lukee ne sieltä. Varmasti useimmille lapsille aika hämmentävää.

    Anonymiteetti voi suojata jollain tapaa lasta, mutta hän saattaa silti joutua silmätikuksi, jos tulee kertoneeksi blogista kaveripiirissä. Puhumattakaan siitä, jos blogin pitäjä tai hänen lapsensa ovat oikeasti helposti tunnistettavissa.

    Useimmat lapset myös surffaa viimeistään yläkoululaisina kavereiden kanssa vaikka missä. Mäkään en enää ajattele, etteikö esikoinen saattaisi uteliaisuuttaan hakea netistä sellaisiakin juttuja, joista ei ole yhdessä sovittu. Sellainen kuuluu nuoruuteen...

    Siinä vaihessa kun esikoinenkin tuli pyörimään esim. Instagramiin, aloin miettiä paljon tarkemmin, millaisia kuvia sinne arjestani ja fiiliksistäni lataan. Ja millaisilla saatesanoilla. Ja ne on kuitenkin vain kepeitä otoksia elämästä...

    Eli joo, olen aika tarkka paitsi perheeni yksityisyydestä, myös omastani. Mun mielestä lapsen ei tarvitsisi lukea blogista esim. vanhemman kielteisistä tunteista tai vaikeista pohdinnoista. Tai edes yleisempää pohdintaa vanhemmuudesta, omasta sukupuolesta, kasvatuksesta tms. Se voi koskettaa ja askarruttaa lasta sellaisilla tavoilla, jota vanhempien voi olla oikeasti vaikea edes päätellä.

    En kuitenkaan tietenkään ole tuomitsemassa kenenkään toisen ratkaisuja. Nämä ovat vain omia pohdintojani. Mulla pitäisi olla aika höyhenenkevyt lifestyle-blogi (jossa ei käsiteltäisi lainkaan esim. lasten kasvatusta), jotta antaisin lasteni lukea sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Nyt kun olen pohtinut asiaa tuntuu, että olen (jälleen kerran) hieman ylireagoinut. Kuten sanottu, juttelin asiasta mieheni kanssa, jonka arvostelukykyyn luotan täysin, eikä hän ole liiemmalti huolissaan asiasta.
      Itsestäni tuntuu, että anonyymiteettiä ei netissä ole. Minusta tuntuisi pahalta kirjoitella muilta salaa, toisten selän takana, anonyymiä nettipäiväkirjaa jossa myös ne henkilöt ovat esillä, joista kirjoitan. Mitäs sitten, jos yllättäen paljastuisin? Miltä se tuntuisi minusta ja muista?
      Juttelin tämän postauksen jälkeen aiheesta myös itse asianosaisen, Hipun kanssa. Kysyin, mitä postauksia hän on lukenut ja onko niissä ollut jotain, mikä on jäänyt askarruttamaan. Hän kertoi lukeneensa mm. matkakertomukset Lontoosta, onnellisuus-postauksen ja listani haluamisista. Pohdintojani äitiydestä, äitiyden vaatimuksista jne. hän ei siis mitä ilmeisimmin ole lukenut, enkä usko että ne edes kiinnostavat - onhan hänellä Elämä isolla E:llä, jossa kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä eivät ole äidin horinat äitiydestä.
      Dieettipostauksen alatyylisestä kielenkäytöstä sain häneltä hieman pyyhkeitä :)
      Tyttö myös hämmästeli, miksi olen mennyt julkaisemaan jotain, jonka epäilen vahingoittavani häntä! Hyvä kysymys. Sanoin että olin ollut ajattelematon. Mutta nyt uudelleen ajatellen, en minä oikeastaan mitään kauhean ihmeellistä ole julkaissut.
      Eniten pohdituttavat mm. se, kun olen kirjoittanut että minua ahdistaa kun naiselta vaaditaan työn ja kodinhoidon suhteen nykyään niin paljon, että lasten itku stressasi minua vauva-aikoina, että en yleensä tule töistä kotiin ennen iltakuutta ja kannan tästä pahaa omatuntoa, että aamumme ovat kaaosta, tai että lapselle pitäisi tarjota vaihtoehtoja, kun kiukku iskee.
      Vastaavanlaisia juttuja hän voi lukea vaikka naistenlehdestä (joita hän lukutoukkana myös lukee).
      Sovimme että jos jokin kirjoittamani asia askarruttaa häntä, hän tulee heti juttelemaan kanssani aiheesta. Ja tietenkin minä pidän terveen järjen käytössä blogia kirjoittaessani.
      Avoin keskustelu - se tepsii aina, mihin tahansa asiaan joka askarruttaa. Sen tämäkin case taas todisti!

      Poista
    2. Totta, ja hyviä näkökulmia muutenkin.

      Mä pohdin ammattini puolesta usein myös anonymiteettia, ja olen oppinut ajattelemaan, että toisinaan sillekin on sijansa. Esimerkiksi blogimaailmassa ja vaikkapa keskustelufoorumeilla (ei vain joku Vauva.fi ja Suomi24, vaan esimerkiksi erilaisten järjestöjen ylläpitämän foorumit) meillä olisi jaossa todella paljon vähemmän kertomuksia ja kokemuksia vaikeammista ja raskaammista asioista, jos anonymiteettiä ei olisi.

      Ja monista asioista on varmaan hankala kirjoittaa avoimesti, esim. blogi olisi anonyymikin, jos kuitenkin vaikkapa perheenjäsenet sitä lukevat. Moni juttu ja kokemus jää silloin kertomatta, tai asioista kerrotaan pintapuolisemmin. Ok sekin. Mutta myöskään anonyymi ja rajattu ei ole aina huono juttu.

      Poista
  7. Kun tuttu kasvo ilmaantui lukijaluetteloon ja tajusin sen olevan lapsen entinen yksityisasia niin keskustelin muksun kanssa mitäs nyt? Hän viis veisasi asiasta. Koska usein mainitsen lapsen blogissa niin mitään en päästä nettiin ensin lupaa kysymättä. Joskus lapsi mainitsee neiti X:n mielestä jonkun asian olleen hulvaton mutta yleisesti mun blogi kiinnostaa jälkikasvua yhtä paljon kuin kilo kiviä. Lapsi nimittää blogiani keski-ikäisten huumoriksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos kommentistasi! Tuo on tosiaan tärkeää, että muistaa aina kysyä asianosaiselta luvan ennen kuin julkaisee kuvaa tai mitään häneen liittyvää. Blogin myötä olen petrannut siinä tapojani, Ennen blogia saatoin laittaa Facebookiin jotain hänestä kysymättä lupaa, kun ajattelin että menee vain kavereille, mutta eihän se ihan oikein ollut...

      Poista
  8. Hyvä kirjoitus! Meidän pojat ei tosiaan ole kiinnostuneet mun blogistani, toki joka kerta kysyn, voiko kuvan laittaa, jos sellaista aion (todella harvoin). No, mun blogi onkin enemmän hömppää ja pohdintoja äitiydestä en ole tainnut kirjoittaa ollenkaan...Lukeeko tyttäresi kaikki postaukset? Ehkä yrittäisin saada lapseni kiinnostumaan jostain muusta, jos hoksaisin hänen lukevan "päiväkirjaani".:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kommentoit! Itse asiassa nyt kun aloin asiaa pähkäilemään niin selvisi, että eihän tyttö ole lukenut kuin yksittäisiä postauksia eli enimmäkseen niitä, joissa hän on mukana. Matkakertomuksemme Lontoosta, sen onnellisuus-pohdinnan ja muutaman muun, joissa ei ole mitään syvällisempiä pohdintoja. Eipä nuo vakavammat aiheet häntä edes kiinnosta.

      Poista
  9. Tosiaan, hyvä ja vaikea aihe. Vaikken mäkään lapsistani nimillä ole kirjoittanut koskaan ja kuvissakin olen tarkka, totta kai esim. täällä pikkukaupungissa melkein kaikki tietää keitä mun lapset ovat.
    Mä tiedän, että munkin lapsi käy toisinaan lukemassa mun blogia. Aika satunnaisesti ja satunnaisia juttuja, mutta kuitenkin. Mä en silti halua tai aio estää lapsiltani pääsyä blogiin. Tuntuisi kauheen ristiriitaiselta estää pääsy lasten oman äidin kirjoituksiin, vaikka netti on väärällään varmasti huomattavasti turmelevampaakin materiaalia. Meillä jutellaan avoimesti kotona tunteista ja elämästä. Mä kyllä sanon suoraan koska mua vituttaa ja miksi.
    Ristiriitaisemmalta musta tuntuu ajatus, että lapsi itse ei pääse lukemaan vanhempansa ajatuksia, mutta kaikki muut pääsevät.
    Jos joskus on tullut tytön puolelta ajatuksia jostain kirjoituksestani, selitän hänelle sitten, miksi kirjoitin niin ja mitä se tarkoittaa. Kaiken kaikkiaan lapsia ei kyllä vois vähempää kiinnostaa mitä niiden mutsi blogiinsa suoltaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, kun viitsit kommentoida, Päivi! Sun blogi on itselleni tavallaan esikuva koska olet yksi harvoista, joka bloggaa tunnistettavasti omalla nimellään & kuvallaan, kirjoittaa avoimesti vähän isommista, jo kouluikäisistä lapsista ja julkaisee vielä heistä kuvia,
      Minustakin tuntuu samalta, että olisi ristiriitaista kieltää lasta lukemasta blogia, jossa kirjoitetaan hänestä, kun kaikki muut voivat sitä lukea.
      Uskon että avoimuus ja keskustelu on tässäkin asiassa se paras ratkaisu. Ja samoin uskoakseni vin luottaa siihen, että tytöllä on parempaakin tekemistä kuin lukea mun märehdintää äitiydestä. ;)

      Poista
  10. Tosi vaikea aihe. Mun ei tätä vieä tarvitse miettiä, kun neiti on niin pieni, mutta yritän kyllä nyt jo kovasti kirjoittaa sillä ajatuksella, että hän vielä blogia joskus lukee. Toisaalta olen kyllä yös sitä mieltä, että kyllä lasten kanssa pitää niistä negatiivisistakin tunteista jutella. Vaikeaa tämä bloggaus on monessa mielessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja hienoa, että olet jo pohtinut aihetta, vaikka lapsesi on vasta pieni. Yksi toiveeni tämän postauksen suhteen oli juuri se, että kenties joku vielä pienen lapsen äiti alkaa sen pohjalta pohtia nettiin tuottamaansa sisältöä uudesta vinkkelistä...
      Mutta helppoa ei tämä netin ja avoimuuden aikakausi ole, se on kyllä totta.

      Poista
  11. Musta tässä on tärkeää, koska lapsesi on jo tuon ikäinen, että keskustelisit hänen kanssaan, jos aioit julkaista jotain häneen liittyvää. Ja sitten kaikki nuo vaikeammat postaukset liittyen "hyvään äitiyteen" on myös tärkeä keskustella, toki hänen kielellään. Luulisin, että se olisi hyvää tunnekasvatusta...

    Mutta tärkeä aihe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Minäkin olen samaa mieltä siitä, että avoin keskustelu on kaiken A ja O. Jos julkaisen jotain hänestä, juttelemme kyllä siitä etukäteen. Sen sijaan näitä äitiys-pohdintojani en aio mainostaa etukäteen, jotta en turhaa kiinnittäisi hänen huomiotaan niihin. Yritän kyllä säännöllisesti juttelemalla saada selville, onko hän eksynyt lukemaan niitä tai onko blogissa ollut jotain, joka askarruttaa.

      Poista

Kiitos, kun jaoit ajatuksesi!