31. maaliskuuta 2015

Kukkakimppu tekee kodin sisustukselle ihmeitä!

Ulkoa saa hakemalla hakea kevään merkkejä, mutta kyllä se sieltä tulee! Kevätaurinko. Kirkkaat päivät, syvänsininen taivas. Lintujen aamukuoro. Syyslehtien alta esiin puskevat versot.

Luonnon heräämistä odotellessa olen tarkastellut kotiamme sillä silmällä. En noita sateiden raidoittamia ikkunoita tai tomun kuorruttamaa hyllyä. Tällä kertaa olen pohtinut kotimme sisustusta. Tai siis sisustamattomuutta.

Olen viettänyt pari päivää Hessun kanssa kotona. Juhlimme sunnuntaina pojan synttäreitä lastenkutsujen merkeissä. Sankari ja pari vierasta huitelivat pihalla vähissä vaatteissa sillä seurauksella, että pojan kurkku tuli kipeäksi ja nuha iski kimppuun. Tämän takia minulla siis on ollut tavallista enemmän aikaa katsella ympärilleni.

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Ostin jonkin aikaa sitten perjantai-iltani iloksi tulppaanikimpun ja vallan hämmästyin, kuinka kodikkaan tunnelman se loikaan! Seurasin kevätkukkien elinkaarta kameran kanssa loppuun saakka. Joka vaiheessa ne olivat omalla tavallaan kauniita.

Pieni Lintu -blogissa on tällä kertaa Makrotex-haasteen aiheena Kevään merkkejä. Osallistun haasteeseen näillä kevätkukkien kuvilla.

Arvaat varmaan, että en usein osta kukkia. Miksi en? Koska on niin kamalan noloa korjailla maljakosta viikkojen vanhoja kukanraatoja sen takia, että lapsi toteaa: "Äiti, olohuoneessa haisee kompostille."

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Meillä on aika pelkistetty "sisustustyyli". Muutama kärsinyt huonekasvi, joiden korvaamista silkkikukilla olen vakavasti harkinnut. Ei juurikaan turhia koriste-esineitä, kynttilöitä tai pöytäliinoja. Pyrin minimoimaan kaikki mahdolliset pölynkerääjät.

Katselen kyllä ihaillen lehdistä ja toisten blogeista kuvia sievistä sisustuselementeistä: kynttiläasetelmista, sävy sävyyn sointuvista tyynyistä sekä torkkupeitoista. Olen myös ymmärtänyt, että monet uusivat kotinsa sisustusta säännöllisesti. Oma ajankohtainen projektini on ripustaa makkarin ikkunaan verhot, jotka sain viimein kuuden vuoden jälkeen pestyä...viime kesälomalla. Todennäköisesti ne odottavat henkarissa ripustamista vielä ensi kesään asti.

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Miksi toiset ovat sisustusihmisiä ja toiset eivät? Saattaa olla, että kyse on luonne-eroista. Tunsin aikoinaan tytön, joka aina ympäröi itsensä kauniilla esineillä. Jokainen tavara oli yksinään soma ja hän osasi asetella ne niin, että kokonaisuus oli vielä kauniimpi - enemmän kuin osiensa summa. Minä en koskaan ole ollut sellainen.

Luonne-eroja enemmän luulen kuitenkin, että kyse on ajankäytöstä ja valinnoista. Sisustajat oleilevat kotonaan paljon enemmän kuin minä. Itse vietän kotona muutaman tunnin illassa ja viikonloputkin ovat usein täynnä ohjelmaa. Ei siinä paljoa ehdi kynttiläasetelmia väkertää.

Kun olen täällä pitempään, huomaan kyllä askeettisen sisustuksen mutta ennen kuin voin puuttua siihen on ensin raivattava tiskipöytä, pestävä pari koneellista pyykkiä ja putsattava lavuaari. Ja mukavaa olisi toki, jos ehtisi ensin salille tai lenkille tai lukaista muutaman blogin... Tämän kaiken jälkeen ei aikaa ja energiaa oikein riitä somistamiseen.

Ehkä minä kuitenkin priorisoin väärin. Pitäisikö unohtaa täysi pyykkikori ja asetella ensin sohvatyynyt juuri oikeaan kulmaan? Eihän se paljoa aikaa veisi. Ehkä on kyse asenteista? Tulppaanikimppuhan on niin helppoa napata kaupan kassalta mukaan.

Millainen sisustaja sinä olet?
--
I've spent the last two days at home with my son who got sick on Sunday. During this time I've been looking around the house and pondering about home decoration and furnishing. 
The process started when I bought a bouquet of tulips and realized how beautiful they were. A simple trick but joy for the whole week! 
I started wondering why our home is quite ascetic. My conclusion was: I spend so little time at home that I don't even notice the lack of decorations.
However, I think it could be also about attitudes and priorities. I prioritize exercising or even cleaning instead of decorating - everything else comes first.
With these photos I take part in MakroTex photo challenge of Pieni Lintu blog with the theme "Signs of spring".
Do you like decorating your home? 

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolku | vlog @Vlogia.

30. maaliskuuta 2015

Piimänaama vai punaposki? Rillihirviö muistelee.

Päivän Hesarissa oli uutinen, joka kosketti minua. Sen mukaan likinäköisyyden yleistymisellä voi olla yhteys lasten vähentyneeseen ulkoiluun.

Tätä minä olen ounastellutkin! Kuulin aiheesta ennakkotietoa viime vuonna, kun kävimme Hipun kanssa silmälääkärissä.

Elämä kouluikäisten lasten kanssa on jo monin tavoin kauhean mukavaa, mutta minua harmittaa kun meidän lapset eivät kotona suostu lähtemään ulos ilman kavereita. Olen pitänyt itseäni vanhanaikaisena kasvattajana, kun jaksan jankuttaa aiheesta. Lasten ollessa pienempiä tapasin sanoa, että ulkona lapsesta tulee punaposki mutta sisällä piimänaama.

Uraäidin Ruuhkavuodet
Likinäköisyys on minulle peikko, sillä sain ensimmäiset miinuslasit jo ekaluokan syksyllä. Kuvassa vasemmalla on ensimmäiset kehykseni (mallia Top Gun), joita käytin pari vuotta. Oikealla on nelosluokan koulukuva, johon mennessä miinusta oli jo tullut lisää.

Pullonpohjieni paksuus kasvoi tasaisesti niin, että aikuisikään mennessä minulle oli kehittynyt voimakas likitaitteisuus, -12,5 diopteria. Olin täysin riippuvainen rilleistä - aivan avuton aina tammikuuhun 2013 asti, jolloin silmäni leikattiin.

Olen seurannut huolestuneena Hipua, joka istuisi mielellään koko ajan nenä kiinni kirjassa. Tyttö sai miinuslasit pari vuotta sitten ja kasvupyrähdyksen myötä lasit piti uusia viime vuonna, sillä lisää miinusta oli tullut kokonainen diopteri vuodessa.

Käytännön elämä rillipäänä oli itselleni hankalaa. Lisäksi aiheeseen liittyy muistoja kiusaamisesta. Meidän luokalla alakoulussa oli poika, jota pilkattiin rillihirviöksi koska hän käytti silmäsairauden vuoksi erikoislaseja. Lapset  voivat olla julmia toisilleen. Samastuin pojan tilanteeseen voimakkaasti, olihan hän pikkuserkkuni. Meillä oli rillipäiden kerho. Tuntui kuin minuakin olisi kiusattu. Ehkä kiusattiinkin?

Yläasteella ja myöhemmin aikuisiällä käytin piilolinssejä niin paljon, että piilareista piti luopua kokonaan koska sarveiskalvoni lopulta arpeutuivat. Oli suuri helpotus, että vähitellen kehittyi tekniikka, jolla minunkin silmäni oli mahdollista leikata.

Minulle ei tehty tavallista laserleikkausta, vaan silmieni etukammioihin asetettiin pysyvästi linssit, ikään kuin ikuiset piilolinssit. Leikkaus ei ollut täysin riskitön, minkä vuoksi käyn loppuelämäni silmälääkärin tarkastuksessa puolen vuoden välein. Leikkauksen vuoksi minun on myös pidettävä kukkarossa aina pieniä kortteja, joiden sisältämä tieto kertoo onnettomuustilanteessa sairaanhoitajille, että silmissäni on ylimääräistä silikonia.

Uraäidin Ruuhkavuodet
Paras siis olisi, jos lapsi välttyisi voimakkaalta likitaitteisuudelta. Nyt näyttää myös olevan yksinkertainen keino, jolla asiaan voi vaikuttaa: nenä irti kirjasta, tietsikka-/pleikkaripelit seis ja ulos leikkimään!

Päivän uutinen sai minut pohtimaan pitäisikö meilläkin kokeilla systeemiä, joka on havaittu hyväksi muutamien tuttavien perheissä. Heillä lapset saavat pelata vain sen verran kuin ovat olleet ulkona. Kirjojen ahmimiseen tämä ei tietenkään vaikuta, ja toisaalta lukeminen taas on muista syistä hyvä juttu...

Silti tuntuu että tässä asiassa voi kerrankin sanoa: eläköön vanhanaikainen kasvatus!

--------
In today's newspaper there was an interesting article which touched me deeply: the amount of time spent indoors reading and the amount of time spent outside might be related to children's myopia which is increasing fast in the Western world.
I suffer from exceptionally strong myopia: I used to wear -12,5 glasses before my eyes were operated a couple of years ago. My daughter already has glasses and I'm worried because my both school-aged children hesitate to play outside.
Now I have a good reason to stop them from extra reading or playing computer/video games. Outdoors is the way in our family from now on!


Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolkuvlog @Vlogia.

28. maaliskuuta 2015

Viisi isoa ja pientä kysymystä

Tuntuupas uskomattoman mukavalta viettää lauantai-iltaa rauhassa kotona, kun on ollut kaksi viikonloppua reissussa! Sain Hues of Black -blogin Hekulta hauskan haasteen koskien matkasuunnitelmiani, haaveita, tavoitteita, sisustusta, luonteenpiirteitä ja telkkariohjelmia. Kas tässä:

1) Mihin haluaisit matkustaa vuonna 2015 ja miksi?
Niihin aikoihin kun sain haasteen, tyttöjen matkamme Lontooseen oli vasta edessä. Lontoosta olin haaveillut jo reilut puoli vuotta, mutta viime aikoina olen alkanut myös haaveilla pienestä syyslomasta. 

Täytän syksyllä pyöreitä ja sen kunniaksi lähtisin mieluiten karkuun. Vielä ennen Lontoota elättelin toiveita, että voisimme karata koko perheellä synttärini aikoihin Pariisiin: käydä ihmettelemässä Eiffel-tornia, Pariisin Disneylandia ja istuskella katukahviloissa. Nyt näyttäisi siltä, että haaveesta ei tule totta ihan siitä yksinkertaisesti syystä, että minulla ei ole varaa toiseen kaupunkimatkaan… 

Ehkä karkaamme sen sijaan vaikkapa Pärnuun, jossa voisin vanheta jossain kivassa kylpylässä ja taistella ikääntymistä vastaan kauneushoidoissa?

Syysmatka on vielä auki, mutta kesälomalla todennäköisesti suuntaamme autolla jotain reittiä Legolandiin. Siellä täytyy käydä niin kauan kuin sellainen vielä kiinnostaa molempia lapsia.

Kuva:Legoland.
2) Tavoitteesi tai haaveesi vuodelle 2015?
Vai tavoitteita tai haaveita, hmmmm… Ehkä minulla on kuluvana vuonna samanlaiset tavoitteet kuin elämässä yleensä. Kasvaa ihmisenä, erityisesti vanhempana, pysyä terveenä ja työkykyisenä, olla hyvä itselleni ja toisille. 

Tein uudenvuodenlupauksen siitä, että tulisin ajoissa töistä kotiin. En ole ihan pystynyt pitämään sitä, mutta yritän kyllä asettaa joka aamu päivän alkajaisiksi asioita tärkeysjärjestykseen. Yritän joka päivä tehdä ensin sen, mikä on tärkeintä – niin yksityiselämän puolella kuin töissä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yritän herätä ajoissa ja lähteä liikkumaan heti päivän aluksi, jottei liikunta jäisi välistä. Töissä taas päivän hommia suunnitellessani yritän tehdä ensin pois alta sen haastavimman tehtävän ja sen jälkeen vasta uppoutua ns. sälän kuten vastaamattomien meilien kimppuun. Joskus onnistun tässä kaikessa, joskus en.

Pieniä arkisia tavoitteita minulla on esim. käydä kuntosalilla kolme kertaa viikossa ja sen lisäksi kerran viikossa lenkillä sekä kerätä hyötyliikunnasta päivittäin 10 000 askelta. Bloggaamisessa olen asettanut tavoitteeksi julkaista 2-3 postausta viikossa.

3) Mitkä huonekalut tai design-esineet haluaisit kotiisi?
Meillä ei ole yhtään design-esinettä, koska emme todellakaan ole mitään sisustajia. Jos jostain tupsahtaisi hyvä haltijatar, joka toisi minulle ihan minkä tahansa toivomani huonekalun, haluaisin tällaisen Kangasalalla toimivan antiikkiyrittäjän Mirantikin lattialankuista tehdyn talonpoikaisantiikkipöydän.

Kuva:Mirantik.
4) Mitkä ovat parhaita luonteenpiirteitäsi (nyt saa kehua oikein kunnolla!)?
Olen perisuomalaiseen tapaan hieman huono kehumaan itseäni. Töissä sanovat, että olen järjestelmällinen, ratkaisukeskeinen, johtajana demokraattinen ja minun kanssani on mukavaa tehdä töitä. 

Ystävänä, puolisona tai äitinä olen (useimmiten) iloinen, avoin ja inhimillinen ja nykyään kuulemma myös rauhallinen. Isoin muutos vuosien varrella itsessäni on tapahtunut siinä, että olen oppinut tunnustamaan virheeni ja tarvittaessa pyytämään anteeksi. En tiedä, suostuisikohan vaikkapa Maailman Paras tai Hipu kommentoimaan tätä kohtaa…

5) Lempparit tv-ohjelmasi kautta aikojen tai juuri nyt?
Käytännössä en katso ollenkaan telkkaria, en ole katsonut enää vuosiin. Voisin ihan hyvin elää ilman koko töllötintä.

Aikoinaan kun meidän telkkarista tuli vielä muutakin kuin urheilua tai lastenohjelmia, tykkäsin katsoa Frendejä, Sinkkuelämää ja Todella Upeeta -sarjaa. Täyttä roskaa siis. 

Kuva: BBC.
Kiitos hauskasta haasteesta! Heitän haasteen eteenpäin teille: Tiina, Selina, tuulanneli, Riikka ja PieniLintu. Tässä kysymykset (osa samoja ja osa uusia kuin minun saamassani haasteessa):
1. Lempivaatteesi ja miksi?
2. Mikä on isoin apu arjessasi?
3. Tavoitteesi tai haaveesi vuodelle 2015?
4. Bravuurisi keittiössä?
5. Parhaat luonteenpiirteesi?

----
I received a nice blog challenge from a fellow blogger including five questions related to small and big things in my life. The questions are about my dreams, goals, travel plans, furnishing, characteristics and favorite tv-programs.
I'm dreaming of trips to Legoland with the family in July and to Estonia in autumn to celebrate my birthday.
My goal is to be able to make right choices in my everyday life in terms of personal wellbeing and family.
If someone wanted to give me a new piece of furniture, I'd choose a special antique table like the one shown above.
My best characteristics as a person are that I'm systematic, goal-oriented, happy in general and humane.
My favorite tv-programs were The Friends, Sex In The City and Absolutely Fabulous (this tells that I don't watch tv nowadays at all.)


Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolku | vlog @Vlogia.

26. maaliskuuta 2015

Pako kiireen keskeltä keväiseen metsään koiran kanssa

Mitä tekee perheenäiti, kun edessä on täysi työpäivä ja viikonloppuna kolmet kekkerit? Järjestelee paikkoja? Leipoo lapselleen synttärikakun? Siivoaa? Tekee valmiiksi bataattikeiton, johon on suuresti stressaantuneena kerännyt ainekset pikajuoksuna kaupasta?

Ei tietenkään, vaan selailee koneen kovalevyä, törmää pariin videopätkään jotka kuvasi kännykkäkameralla sen onnellisen viikon aikana, kun oli koira hoidossa. Jättää tiskit pöydälle, bataatit jääkaappiin, ottaa pari palaa lapsen synttärikutsuille varattua suklaata ja väsää videon vlogiinsa...

Uraäidin Ruuhkavuodet

Joskus puhutaan pakenemisreaktioista. Sellainen iski minuun nyt.

Vaikka vastustan jämähtämistä ja tykkään vauhdista, tämä viikko on ollut vähän liikaa. Lähdimme perjantaina perheen kanssa ajamaan lapsuudenkotiini ja lensin sieltä maanantaiaamuna suoraan työmatkalle, josta palasin eilen. Osa Lontoon-lomareissunkin kamoista on vielä purkamatta laukuista. Ehdin käydä tänään töissä kääntymässä, lähdin lounastapaamiseen ja sieltä suoraan firman tämän kevään tärkeimpään tilaisuuteen, sesongin avajaisiin.

Sanotaan että kun sataa, niin sataa kaatamalla, eikä tipoittain. On ällistyttävää, että samalle viikolle voi sattua yhden ison projektin briffaus-palaveri, parin päivän innovaatio-workshop, nuo kauden avajaiset, huomisaamulle vielä seminaari, sen jälkeen vierailijaryhmä Pohjois-Suomesta ja illalla sukulaisvierailu Pohjois-Amerikasta.

Kaiken tämän lisäksi minä, sosiaalinen erakko, ehdin tavata samalla viikolla yhden sellaisen ihmisen, jota en ole nähnyt varmaan kymmeneen vuoteen, toisen sellaisen jota en ole nähnyt puoleen vuoteen, kaveriporukan joita en ole nähnyt pariin kuukauteen - ja kaiken kruunaa sunnuntaina pojan kaverisynttärit.

Mistä tämä on osoitus? Maailman Paras Mies tuolla mutisee itsekseen: "Niin makaat kuin petaat". En tiedä. Ehkä vielä ennen eläkeikää opin jotain kalenterinhallinnasta...

No, joka tapauksessa tuon koiravideon pykääminen rauhoitti minua lähes yhtä paljon kuin koiran lenkittäminen aikoinaan. Jos päätä puristaa, kannattaa palata mielessään hyviin hetkiin!

Toivottavasti sinullakin on hauskaa, kun seuraat suloista, vanhaa puudelirouvaa metsälenkillä.
------
This week has been extremely busy at work, including a business trip abroad, a seminar, meetings, workshop and events. Suddenly also my social life is bloomig at the same time by meeting relatives and friends and colleagues that I haven't seen for a long time.
What can one do when there are tonnes of things to do? Blogging, of course. In addition it's also very relaxing to create a video in one's vlog when there's no time to do that. 
I made a video clip of the poodle which we were taking care last month. I hope you enjoy the video as much as I enjoyed making it!

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolkuvlog @Vlogia.

24. maaliskuuta 2015

Onnellinen vai jämähtänyt? Onko edessä uudet ruuhkavuodet?

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Tajusin hiljattain, kuinka onnellinen juuri nyt olen. Ihmismieli on hassu, sillä yhtä aikaa pohdin, onko tässä seesteisessä olotilassa jotain vikaa.

Olen perusterve. Perheeni ja läheiseni ovat terveitä. Meillä on toisemme, työtä ja koti. Jo aikaisemmin havahduin siihen, kuinka monesta perusasiasta voin olla kiitollinen, eivätkä ne ole muuttuneet miksikään.

Mieleni ei heti alkanut maalailla mörköjä seinille, eli menettämisen pelko ei ollut se, joka minua alkoi vaivata. Sen sijaan tajusin, kuinka vakaa tilanteeni on ollut jo pitkään.

Nuorena päätin, etten koskaan aio jämähtää. Jämähtäminen tarkoitti minulle muuttumattomuutta ja pysähtyneisyyttä: tilannetta jossa teen samoja asioita vuodesta toiseen, ja päivät ja vuodet vierivät ohi puuduttavasti toistensa kaltaisina.

Opiskeluaikoina ja myöhemminkin, aina lasten syntymään asti, elämä oli vauhdikasta. Vaihdoin asuinpaikkaa ja asuntoa vilkkaasti. Tapanani oli vitsailla, että kannattaa muuttaa niin usein, ettei tarvitse koskaan pestä asuntonsa ikkunoita. (No, edelleenkään emme ole mitään supersiivoojia, mutta kyllä minä näiden vuosien varrella olen todistettavasti pessyt kotimme ikkunat jo useamman kerran. Tai ainakin siivoojat ovat pesseet…)

Elämä alkoi tasaantua ja vakiintua, kun aloin odottaa vauvaa. Koimme että turvallinen, pysyvä ympäristö on hyväksi lapsen kehitykselle.

Olemme asuneet nykyisessä kodissamme nyt seitsemän vuotta, enkä haluaisi asua missään muualla. Vaikka olemme muualta muuttaneita, voin sanoa että rakastan kotiamme ja lähiseutuja. Kierrän monta kertaa viikossa saman pikkulenkin lähimetsässä, jossa näpsin kuvia samasta pienestä metsälammesta, koska se on mielestäni maailman kaunein paikka. Myös pihamme vieressä avautuva peltomaisema on niin idyllinen, että siinä sielu lepää hektisen työpäivän jälkeen. Jos kuolemani jälkeen minut tuhkataan, haluaisin että tuhkat ripoteltaisiin joko tuonne pellolle tai metsälampeen. (No niin, menipä jutut hilpeäksi, sori.)

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Olen ollut nykyisessä työpaikassani pian kolme vuotta. Minulla on ollut hyvin samantyyppinen positio reilut viisi vuotta, vaihdoin vain välissä firmaa. Yleensä tässä vaiheessa olen jo leipiintynyt työhöni ja alkanut vilkuilla, josko ruoho olisi jossain muualla vihreämpää, mutta juuri nyt minulla ei olekaan kiire vaihtaa. Nykyisessä työssäni on valtavasti vapautta mutta selkeät tavoitteet ja kun työskentelen niiden eteen, koen että vastuualueeni ja koko organisaatio menevät eteenpäin. Olen myös saanut uutta vastuuta sopivassa tahdissa. Epämukavuusalueelle ei ole tarvinnut harpata, mutta mukavuusalue on pienin askelin laajentunut jatkuvasti.

Jos ei halua vaihtaa kotia tai työtä, moni vaihtaa kumppania. Tänä vuonna tulee 20 vuotta siitä, kun aloimme seurustella Maailman Parhaan Miehen kanssa. Nykyään yhdessäolo on jo yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Vuosiimme on mahtunut ylä- ja alamäkiä, mutta matkan varrella olen vakuuttunut ainakin siitä, että kumppani ei välttämättä vaihtamalla parane.

Jos suhteessa on haasteita, kannattaa mielestäni vilkaista myös peiliin. Sanotaan että parisuhteessa ihminen pyrkii ratkaisemaan ensisijaisesti omia selvittämättömiä ongelmiaan kumppaninsa kanssa. Oma puoliso-parkani on joutunut olemaan aikamoinen harjoituskappale – ihme, että olemme vielä tässä. Ristituulessa ja aallokossa välillemme on kuitenkin kehittynyt jotain ainutlaatuisen arvokasta: olemme myös hyviä ystäviä. Eikä parhaasta ystävästään kukaan halua erota.

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Luulen, että elän nyt onnellista suvantovaihetta, josta kannattaisi vain nauttia sen suuremmin märehtimättä. Näin ajattelin, kun kävimme viikonloppuna synnyinseudullani kaukaisen sukulaisen hautajaisissa.

Tuli mieleen Eila Kivikk'ahon runo nimeltä Muuan isämeitä, jossa rukouksen lailla sanotaan:

Anna meille – tarkoitan:
älä ota pois.
Vaikeata lastesi luopua ois.
Elämäämme helpottaa
vaikket koskaan vois,
tätä pientä onneamme
älä ota pois.


Meidän molempien vanhemmat ovat vielä hyvässä kunnossa sekä fyysisesti että henkisesti. Näillä mummolareissuilla on aina ihanaa seurata, kuinka he jaksavat vielä nauttia lastenlastensa seurasta ja elävät täyttä elämää.

Jossain vaiheessa edessä ovat kuitenkin vuodet, jolloin he kenties eivät enää pärjää samalla tavoin kuin ennen. Silloin edessämme ovat toisenlaiset ruuhkavuodet, jolloin lasten on aika huolehtia vanhemmistaan.

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Mitä sitten, jos vanhempien arki ei enää suju ja me asumme satojen kilometrien eli tuntien matkan päässä heistä? Arjen avuksi meistä ei ole. Kuinka usein pääsemme tervehtimään heitä?

Oletko sinä onnellinen? Vai jämähtänyt? Asutko lähellä vanhempiasi? Miten olet ratkaissut nämä uudet ruuhkavuodet, jotka monilla meistä on edessä vanhempien ikääntyessä?

P.S. Onnellisuutta on liikkeellä: sitä pohtivat hiljattain blogeissaan myös Heli, Demi ja Susanna - käykääpä lukemassa!

P.S.2 Kuvat eivät liity mihinkään, ovatpahan vain talven mittaan napsittuja luontokuvia, jotka ovat jääneet julkaisematta.


-----
Recently I’ve often been thinking about happiness. I feel extremely happy at the moment. I have a family, a home and a fulfilling job. My loved ones and myself are all in a good condition.
Everything’s so well that I started wondering can it really be alright. If I was younger I’d say that my life is so stable that I've been stuck.
However, I think that at the moment I should just seize the moment and enjoy life. Sometime sooner or later our parents will get older. Who will be there to help them when we live hundreds of kilometers away from them?
Have you solved this problem? How?


Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolku | vlog @Vlogia.

22. maaliskuuta 2015

Valkoisen kauluspaidan syndrooma (#OOTD)

Olen saavuttanut jo kunnioitettavan keski-iän, mutta en vieläkään ole oppinut olemaan luonnollisesti kauluspaidassa. Tajusin tämän tammikuussa, kun valikoin tammi-maaliskuun vaatteita 333-projektin ensimmäiselle jaksolle. Kauluspaidan sijaan tykkään yleensä käyttää trikoopaitoja jakkujen ja bleisereiden alla.

Päätin selättää henkisen rajoitteeni ja valkkasin tietoisesti alkuvuoden vaatevalikoimaan mukaan yhden (huom. yhden! - siinäkin oli tarpeeksi) valkoisen kauluspaidan. Ajattelin, että nyt kasvaisin viimein aikuiseksi ja oppisin käyttämään sitä näin pikkupakon edessä, koska vaatteita on vain vähän tarjolla.

(333-projektissa ideana on valikoida 33 vaatekappaletta, joita käytän kolmen kuukauden eli yhden "sesongin" ajan. Kolmen kuukauden kuluttua valitaan uudelle kaudelle toiset 33 vaatetta. Matkan varrella tajuaa, kuinka vähillä vaatteilla oikeasti pärjää ja samalla tulee laittaneeksi kierrätykseen turhat vaatteet.)

Totta, olenhan minä tuota "viralliseksi" mieltämääni vaatetta muutaman kerran käyttänytkin.

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Päätin julkaista kuvia niistä asuyhdistelmistä, joita olen projektin ensimmäisen jakson aikana käyttänyt todistaakseni, että vuosia vanhoissa vaatteissakin voi elää. Tässä postauksessa on muutamia väkinäisiä "ylijäämäasuyhdistelmiä", joihin olen päätynyt, koska ehdin kyllästynä neule-twinsetteihini ja lempijakkuihini.

Ylläolevassa asussa on mukana ikivanha, KappAhlista ostamani paita, joka on kauluspaidoistani se, jota käytän eniten koska se on vähän paksumpaa puuvillan ja trikoon sekoitusta, eikä sitä tarvitse silittää. Kauluspaidoissani isoin käytön este on itse asiassa tuo silittäminen.

Minä olen perheessämme päävastuussa pyykkirumbasta, mikä tarkoittaa sitä, että meillä kone pyörii lauantaisin ja sunnuntaisin kolmisen kertaa päivässä ja yleensä muutaman kerran viikollakin. Neljän hengen pyykkien peseminen sekä puhtaiden vaatekasojen järjesteleminen on minulle tarpeeksi - en mistään hinnasta halua viettää kodinhoitohuoneessa yhtään enemmän aikaa kuin on pakko! Siksi meidän perheen jäsenet käyttävät neuleita, collegea, trikoota, farkkua ja mitä tahansa, mitä ei tarvitse silittää (tai toisinaan kuljemme ryppyisinä, ei sitä voi kieltää).

On suorastaan huvittavaa, kuinka toisen lempivaate voi olla toisen inhokki. Tyylikäs Annu esimerkiksi on aivan ihastunut kauluspaitoihin ja tuntee itsensä niissä luontevaksi. Ehkä minäkin vielä joskus saavtan vastaavan henkisen tason... Annun ajatuksista alun perin sainkin idean kauluspaidan käytön opettelemiseen (ja tähän postaukseen) - kiitos vain inspiraatiosta!

Ylläolevassa asussani on samat rakkaat Dieselin farkut kuin tässä postauksessa ja samat Mekasta ostetut saappaat kuin täällä punaisen jakun kanssa. Musta bleiseri on eräs harvoista laatuvaatteistani, osa Gerry Weber -housupukua. Se taitaa olla pian kymmenkunta vuotta vanha. Ompelija on kerran muuttanut sen malliakin. Mielestäni on hauskaa, kuinka pienillä jutuilla tuo sama asu itse asiassa muuntui moneksi - ensin ilman bleiseriä, sitten bleiserin kanssa mutta ilman huivia ja lopulta bleiserin ja huivin kera. (Jos on vain vähän mistä valita, oppii olemaan iloinen pienistä asioista.)

Tämä toinen jämäyhdistelmä, jonka kuvasin jo vähän aikaa sitten, on toinen esimerkki vaatteiden muuntautumiskyvystä. Siinä on sama liivi ja huivi kuin tässä postauksessa mutta samat suorat housut kuin näissä kuvissa. Itse yllätyin, kuinka erilainen lopputulos olikaan.

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Olen kiitollinen, että tämä kiireinen maaliskuu on pian ohi. Vauhtia on nyt hieman liikaa jopa minun makuuni: ensi viikon loppuun mennessä matkakilometrejä on parissa viikossa kertynyt tuhansia akselilla Lontoo - Väli-Suomi - Kööpenhamina. Matkojen välissä ohjelmassa on ollut ja tulee olemaan toimistopäiviä, ystävien tapaamista ja Hessun 8-vuotissynttärit.

Olen itse asiassa jo vähän kyllästynyt tähän 333-projektiin. Tajusin sen juuri, kun purin Lontoon-matkan laukkua ja pakkasin tämän viikonlopun matkaa varten. On sittenkin aika tylsää pyörittää samoja vaatteita viikosta toiseen... (Olen vain muutaman kerran poikennut projektista: ystävänpäivän häissä ja tänä viikonloppuna hautajaisissa. Sen sijaan esim. ensi viikon työmatkalle Kööpenhaminaan menen kiltisti tuossa ylläolevassa mustassa bleiserissä sekä samassa mekossa, jonka valikoin mukaan tammi-maaliskuun vaatekaapilliseeni.)

Oikeastaan minun tekisi mieli jättää koko projekti kesken, lyödä hanskat tiskiin. En kuitenkaan kehtaa tehdä sitä mm. koska olen pitänyt täällä blogissa meteliä aiheesta. Siksi onkin tosi mukavaa, että alkaa olla maaliskuun loppu - pian pääsen valikoimaan uudet kuteet huhti-kesäkuulle - jeeeeee!!!

Tavallaan jo kaipaan rauhallista hetkeä kodinhoitohuoneessa, jolloin ehtisi matkojen välillä taas pestä pyykkiä sen lisäksi, että vain purkaa ja pakkaa laukkua. Varmaan mieskin sitä arvostaisi. Kunhan tämä reissujakso on ohi, taidan linnoittautua kokonaiseksi viikonlopuksi kodinhoitohuoneeseen. Saatan jopa silittää! (Mutta mitään en lupaa.)

Mukavaa maaliskuun loppua sinulle!

----
This is one of the last Outfit Of The Day -posts presenting the clothes which I've selected to January-March collection as a part of my 333-project. (The 333-project  means that I'll try to survive with 33 pieces of clothes and shoes for three months and then will select another 33 for the next 3 months. This means that I will only wear 132 pieces during 2015.)
For some reason I'm not comfortable in a white collar shirt even though it's a basic element in business clothing. With the help of this ongoing project I'm learning to like it.
In fact I'm already kind of sick of this project which I'd like to quit. After all it's a bit boring to wear the same outfits week after week for three months. Therefore I can't wait to select new set of clothes for April!

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolku | vlog @Vlogia.

19. maaliskuuta 2015

Tuhlaajatytöt Lontoon humussa

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Nyt matkalaukut on purettu, tuliaiset jaettu ja on aikaa käydä läpi ihana tyttöjen matkamme Lontooseen. Reissu meni hienosti: pysyimme terveinä, mitään ikäviä yllätyksiä ei sattunut ja rahatkin riittivät (melkein).

Ostin matkapakettitarjouksen Top10 Matkatarjouksilta kolmella sadalla eurolla itse asiassa vielä, kun olimme Thaimaassa viimeisiä päiviä. Mikään ei ole parempi tapa selvitä lomaltapaluu-angstista kuin uuden matkan odotus! 

Matkapakettiin sisältyivät lennot Norwegianilla, hotellimajoitus aamupalalla sekä jokiristeily Thamesilla. Lisäksi ostin - pitkälti blogini lukijoiden vinkkien ansiosta (!) - etukäteen liput London Eye -maailmanpyörään, Phantom of The Opera -musikaaliin sekä tietenkin Warner Bros -studiolle, jonne ei pääse ilman etukäteen ostettuja lippuja.

Meillä oli aikainen lento, joten pääsimme perille jo aamukahdeksalta. Gatwickin passintarkastusjono näytti ensin toivottomalta, mutta loppujen lopuksi selvisimme junaan noin tunnissa. Gatwickista on kuitenkin vajaan tunnin matka Lontoon keskustaan, ja Warner Bros -studiot ovat vielä keskustan ukopuolella toisella puolella kaupunkia. Kun viimein nousimme juna-asemalta studiolle vievään bussiin laskin, että siitä kun olimme aamulla nousseet lentokenttätaksiin, oli kulunut jo 8 tuntia! Rankasta reissusta huolimatta 10-vuotias  matkakumppanini jaksoi uskomattoman hyvin nauttia studioelämyksistä aina iltaseitsemään saakka.

Harry Potter -leffamaailma oli koko matkan kiistämätön kohokohta. Studio oli valtava, kahden lentokonehallin kokoinen ja siellä pääsi kurkistamaan lähes jokaisen leffakohtauksen yksityiskohtaisiin lavasteisiin. Esimerkiksi Dumbledoren työhuoneen lasikaapeissa oli satoja taikaesineitä, Dolores Pimennon työhuoneen seinillä kymmeniä posliinisia kissatauluja. Studiolla oli myös ulkotilat, jossa pääsi koputtamaan Likusteritien ovelle ja hyppäämään Potter-elokuvien Poimittaislinja-bussin kyytiin sekä kurkistelemaan Viistokujalla taikakauppojen näyteikkunoista sisään. 

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Ainoa miinus studiolla oli tietenkin hintataso. Sisäänpääsy studiolle oli meiltä kahdelta yhteensä noin 80 euroa, studion ravintolassa hot dog, kermakaljatuopit (jotka olivat nannaa!) sekä pieni juustopastavuoka maksoivat yhteensä noin 33 euroa ja studion kaupassa tietenkin hinnat olivat kohdallaan. Tosin esim. kaikki vaatteet olivat kyllä tosi hyvälaatuisia, eli tällä kertaa ei tarvinnut sortua ylihinnoiteltuihin riepuihin.

Lauantaina toivuimme edellispäivän rasituksista. Ajelimme metrolla, punaisilla kaksikerrosbusseilla, ihmettelimme Big Beniä, katselimme maisemia London Eyesta sekä Thamesin jokiristeilyltä ja piipahdimme jopa St. Paul's Cathedral -kirkossa. 

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Lauantai-illaksi olin varannut liput Phantom of The Operaan ja vielä aamulla jännitin, jaksaisiko pieni seuralaiseni sinne enää illalla (varsinkin kun tyttö alun perin suhtautui epäluuloisesti koko ajatukseen oopperasta). Hienosti hän kuitenkin seurasi esityksen ja olin niin onnelinen, kun heti avaussävelten aikana lapsi puristi kättäni ja tuumi, että musiikki on "ihan mieletöntä"! Olen itse nähnyt saman musikaalin Sydneyssä vuonna 1993 ja se on edelleen yksi elämäni kauneimmista esityksistä. Oli hienoa saada elää tuo elämys uudelleen oman tytön kanssa.

Sunnuntaipäivän olimme varanneet museokierrokselle, mutta jo National History Museumin dinosaurukset imivät meistä mehut niin tehokkaasti, että suuntasimme loppupäiväksi Harrodsille. Tavaratalo oli yhtä aikaa masentava ja huvittava elämys, siellähän myydään vain järkyttävän kalliita brändituotteita. Hypistelimme Fashion Lab -osastolla puolihuolimattomasti kivannäköisiä housuja, kunnes vilkaisin hintalappuun: 700 puntaa (noin 1 050 euroa)! Luikimme nopeasti ulos tavaratalosta ja lohduttauduimme vastapäisen kahvilan jättikokoisilla suklaakakun palasilla ihaillen samalla, kuinka joku öljymiljonääri pyrähti tavarataloon Rolls Roycea kuljettavan autokuskinsa kyydissä...

Uraäidin Ruuhkavuodet


Maanantaina ennen paluulentoa ehdimme käydä myös Brittish Museumissa bongaamassa muumiot. Näin jälkikäteen olisi 10-vuotiaan kanssa sittenkin kannattanut museoiden sijaan käydä mieluummin Ripley's Believe it or not:ssa ja esim. London Dungeonissa. Lapsillahan alkaa historiantunnit vasta 5-luokalla, minkä jälkeen museoista saisi enemmän irti.

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Top10 Matkatarjouksen pakettiin kuului majoitus Royal National -hotellissa Russel Squarella. En tiedä, voinko oikein suositella hotellia, sillä matkanjärjestäjän kuvaus ei antanut siitä realistista kuvaa. (Kannattaisi aina uskoa ennemmin TripAdvisoria.) Hotelli on selkeästi budjettimatkalaisten majapaikka, sillä yhden yön hinta on vain noin 80 puntaa eli vajaat 120 euroa, mikä on vähän kun ajattelee kuinka hyvällä paikalla hotelli on. 

Huoneemme oli pieni ja ihan siisti, mutta esim. tytön sängyn huovassa oli vastenmielisiä tahroja. Lisäksi ensimmäisenä yönä huoneen ilmastointi ei oikein toiminut, joten aamuauringon noustua siellä oli kuuma kuin saunassa. Toisena iltana avainkorttimme lakkasi toimimasta ja jouduimme ramppaamaan sen vuoksi vastaanotossa. Henkilökunta kyllä pahoitteli näitä vuolaasti mutta se, mikä minua nyppi eniten, oli aamiaistarjoilu. 

Uraäidin Ruuhkavuodet


Huoneen hintaan kuului "eurooppalainen aamiainen" mikä tarkoitti mysliä, maitoa, paahtoleipää, hilloa, voita ja hedelmänpalasia + kahvia/teetä ja mehua. En ole aikoihin nähnyt noin niukkaa hotelliaamiaista. No, jokin selitys halvoille huoneenhinnoille täytyy olla. 

Englantilainen aamiainen maksoi 5 puntaa ylimääräistä, millä sai paistettuja munia, pekonia, nakkeja, papuja ja "paistettuja tomaatteja" eli käytännössä jonkinlaista kummallista tomaattisoosia. Aamiaistarjoilua hoitava täti oli tosi äkäinen tapaus, eikä antanut minun napata kuvaa tarjonnasta - pelkäsin saavani tukkapöllyä, kun vilautin kameraa tiskin lähellä. Sen sijaan infopisteen henkilökunta hotellin vastaanotossa oli ihan ystävällistä.

Kaikkiaan matkamme oli tosi mukava! Ainoa miinuspuoli tulee mieleen, kun katsoo kukkaroon. Olin ehtinyt unohtaa, kuinka tuhottoman kallista Lontoossa voi olla... Meillä meni kahden ja puolen päivän aikana ruokailuihin ja matkustamiseen yli 150 puntaa eli noin 225 euroa, vaikka emme syöneet mitään ihmeellistä - pizzaa, pastaa, intialaista ja sandwichejä yms. Ja sen päälle tulivat vielä kaikki ihanat pikku ostokset... 

Nyt muistaa taas miksi käy töissä.

---
We had a wonderful long weekend in London with my 10 year old daughter! We visited London Eye, Brittish Museum, National History Museum, Harrods and Warner Bros studios, which was absolutely the best experience of the whole trip (even though slightly overpriced). 
We stayed at Royal National hotel in Russel Square. The hotel was inexpensive and the staff of the reception and concierge services were friendly, but there were nasty stains in a blanket in our bed, the air conditioning in the room didn't work properly and the staff at the breakfast room were not polite. The continental breakfast included in the price was also very basic - no vegetables available! 
All in all we had a lovely trip, despite the fact that we spent quite a lot of money - London is pretty expensive... Never mind, now I've got again new motivation to go to the office in the mornings :)

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolku | vlog @Vlogia.

17. maaliskuuta 2015

Reissun kaunein elämys: Ilta Tylypahkassa

Huikea reissumme Lontooseen on ohi ja arki taas alkanut. Juttelimme tytön kanssa paluulennolla siitä, mikä oli pitkän viikonlopun hienoin elämys. Olimme yhtä mieltä siitä, että se oli ehdottomasti perjantaipäivä Warner Bros -studiolla - pikasukelluksemme Harry Potter -leffojen maailmaan!

Odotan sormet syyhyten että saan purettua kaikki matkakuvat koneelle. Teen niistä ihan oman postauksen. Sitä ennen haluan kuitenkin jakaa kanssanne pari kauneinta kuvaa studiokierrokselta.

Studiolla olisi hyvin voinut viettää vaikka pari kokonaista päivää. Me aloitimme kierroksen iltapäivällä kahdelta ja lähdimme kotiin seitsemän maissa. Kierros vei meidät läpi rakastetuimpien leffakohtausten, joiden kulisseissa meille paljastettiin myös muutamia salaisuuksia leffanteosta. Aidon Viistokujan jälkeen ihmettelin, mitä vielä voi olla edessä.

Kierroksen lähes viimeisessä huoneessa oli Tylypahkan linna iltavalaistuksessa. Se oli valtava linnan pienoismalli, jonka jokainen yksityiskohta oli viimeistelty taitavasti: kumpuilevat mäet, puunoksat, tiilet linnanmuureissa. Monet Harry Potter -leffojen henkeäsalpaavista linnamaisemista oli kuvattu tämän pienoismallin avulla. Huoneessa soi Potter-leffojen haikea tunnusmusiikki. Näky oli suorastaan herkkä.

Kiersimme pienoismallia ympäri, kurkistelimme Tylypahkaa kaukaa ja läheltä. Tyttö sanoi ääneen sen, mitä minunkin mielessäni pyöri: "Voi kun vielä tehtäisiin yksi Potter-leffa, johon pääsisi mukaan!"

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Uraäidin Ruuhkavuodet

Pieni Lintu -blogissa on tällä kertaa MakroTex -haasteen aiheena Ilta. Mielestäni nämä kuvat satulinnasta iltavalaistuksessa sopivat hyvin teemaan.

-----
The most impressive experience during our long weekend trip to London was the visit to the Warner Bros studios in which Harry Potter movies were made. 
Evening is the theme of the MakroTex challenge this week in Pieni Lintu blog. I felt that these photos fitted well in the theme even though they don't represent our typical evening in any way. 
I will tell more about our trip in a separate blog post.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:

14. maaliskuuta 2015

Kaatopaikka käden ulottuvilla

Uraäidin Ruuhkavuodet

Millainen on jemmaajan käsilaukku? No tietenkin todellinen unohdettujen tavaroiden hautausmaa!

Ryhdyin tutkimaan, mitä veskani on viime aikoina syönyt, kun pakkasin Lontoon reissua varten. Sysäyksen hommaan antoi ihana Tiia! Tämä postaus on ajoitettu, sillä parhaillaan sen julkaisuhetkellä minä ja tyttäreni humputtelemme Lontoossa aivan toiset laukut olalla.

En koskaan matkusta ulkomaille normaalin käsilaukkuni kanssa. Pakkaan matkalle aina eri olkalaukun, jonne otan vain murto-osan siitä kamamäärästä, mitä yleensä raahaan mukanani. Teen myös erillisen matkakukkaron, jonne otan vain Visan ja muut vättämättömät. Minulta on kerran (vuonna 1994 junassa Makedoniassa) varastettu käsilaukku, jonka mukana menivät kirjastokortti ja kaiken maailman kanta-asiakaskortit. Sen jälkeen en ole enää ikinä raahannut näitä reissuun.

Arkilaukkuni on aika tylsä. Se on sisältöineen työlaukku ihan kirjaimellisesti, oikeastaan salkku eikä mikään käsilaukku. Etsin jatkuvasti Sitä Oikeaa mustaa olkalaukkua ja sen löytymistä odotellessa käytän tätä salkkumallista, jonka ostin pari vuotta sitten UFF:lta muutamalla eurolla. Tässä on paljon hyviä puolia. Se on oikeaa nahkaa, sinne mahtuu tarvittaessa myös läppäri ja työpaperit sekä tietenkin kaikki muu tuikitarpeellinen, jota on muka pakko kuljetella ympäri maailmaa. Mutta jos sinulla on vinkki jostain toisesta, mustasta, nahkaisesta laukusta, joka vastaa näihin vaatimuksiin ja jossa lisäksi on Se Jokin Juju, otathan yhteyttä!

Laukkuni ulkopuolella on sivutasku, jonka tutkin ensin. Siellä pidän kaikkea tärkeää, joka on oltava nopeasti käsillä kuten yleensä autonavaimia, puhelinta ja työpaikan kulkulupaa. Tällä kertaa ne eivät olleet laukussa vaan eteisessä, koska työpäivä oli ohi. Sen sijaan muuta sivutaskusta löytyi:


En muistanutkaan, että minulla oli laukussa...kodin avaimet. Haeskelen yleensä kaikenlaisista piiloista vara-avaimia, kun tulen kotiin eikä täällä ole muita. Täytyypä painaa mieleen! Lisäksi sivutaskussa oli matkakortti, Fisherman's Friend -pastilli, kameran muistikortti, muistitikku, roskia ja irronnut nappi. Roskat ja napin heitin pois, muut laitoin takaisin.

Laukun sisällä on kätevästi kolme lokeroa, jossa tosiaan myös työpaperit pysyvät sileinä. Tämä kaikki laukusta löytyi, päällekkäin ja lomittain sisään survottuna (mukana myös sivutaskun sisältö):


Minulla on laukussani aina kukkaron lisäksi meikkipussi sekä toinen pussukka, jossa on mm. sellainen kosmetiikka joka ei mahdu meikkipussiin. Laukussa oli myös kaikenlaista työhön liittyvää: muovitaskullinen työpapereita, käyntikorttikotelo, pysäköintilupa, kaksi USB-piuhaa, pyöreä muistitikku, läjä kyniä, irronneita täytekynän osia, etuseteli hierontaan, lisää roskia ja servietti.

Elintärkeä tavara minulle ovat nuo ihan tavalliset nappikuulokkeet. Puhun töissä paljon puhelinpalavereita ja käytän mieluiten niitä enkä bluetooth-kuulokkeita, koska sellaiset eivät sovi korvieni maliin. Useita USB-piuhoja taas täytyy mm. olla, jotta saa kännykän läppärin kautta lataukseen missä tahansa.

Kanniskelen mukanani hämmästyttävän paljon ruokaa: pähkinäpussin jämät, purkkaa, Vick-yskänpastilleja (yäk, kuinkahan vanhoja?) ja kokonainen muovipussillinen proteiinipatukoita. Tässä vielä patukkakokoelma lähempää. (Joukossa yksi puoliksi syöty - yäk taas...)


Meikkipussina palvelee läpinäkyvästä verkkokankaasta tehty pussukka, joka taitaa olla peräisin jostain Sokos-hotellista. Se on loistava, sillä se käy myös lentokentän turvatarkastuksessa, eikä meikkejä tarvitse siirtää mihinkään Minigrip-pussiin! Hämmästyttävän paljon meikkejä minulla olikin tällä kertaa mukanani:


Meikeistä Blascon peitevoide ja tummien silmänalusten peittämiseen tarkoitettu voide ovat ihan ehdottomat. Garnierin silmänalusvoide ja Lumenen valokynä palvelevat samaa tarkoitusta. Kuljetan mukanani Kanebon 38-ripsaria, vaikka yleensä käytän aamuisin vedenkestävää. Myös Jane Iredalen meikkipuuteri on ehdoton luottotuote kuten myös nuo sinisissä paketeissa olevat siniset liinat, jotka imevät ylimääräisen kiillon pois kasvoilta. Ostin ne Thaimaasta ja olen varmaan ihan epätoivoinen, kun ne loppuvat. Koska mukana on myös poskipuna, pystyn tämän arsenaalin avulla laittamaan itseni kuntoon vaikka missä (esim. jos käyn ennen töitä salilla).

Pussissani oli tällä kertaa huultenrajauskynän lisäksi yllättävän monta huulikiiltoa: värillinen huulirasva, punainen huulipuna sekä neljä eriväristä kiiltoa. Yleensä pärjään yhdellä. Sen sijaan silmätippoja täytyy kuivasilmäisellä olla aina mukana, niin pipeteissä kuin pullossa. Ja tops-puikot ovat hyviä, kun meikkiä pitää siistiä niiden tippojen tiputtamisen jälkeen.

Tässä vielä se toinen pussukka, joka sisältää sellaisia hygieniatarvikkeita ynnä kosmetiikkaa, joita ei varsinaiseen meikkipussiin mahdu:


Marimekko-pussukkaan oli eksynyt lisää kyniä, kynsiviila, käsivoide, huulirasva, toinen silmätippapullo, peili ja tamponeita sekä terveyssiteitä.

Tämä kaikki on mahduttava Uraäidin kassiin normaalina arkipäivänä. Olisiko siis kenelläkään vinkkejä potentiaalisista, kohtuullisen tilavista mustista nahkalaukuista, vai jatkanko ikuisesti yhteiseloa tämän rakkaan UFF-laukun kanssa?

Haastan teidät mukaan inventoimaan käsilaukkunne sisältöä: Jenni, Johanna ja Rouva Kepponen. Palataan linjoille ensi viikon alkupuolella, kunhan olemme tulleet takaisin koti-Suomeen!


---
I was challenged to invest the content of my handbag and decided to do so when I was packing for the weekend trip to London. I was amazed of how much stuff I carry with me every day. However, almost all is absolutely necessary.
I'm always looking for the Perfect Handbag. It should be leather, black, big enough to fit all this and have that little bit of something special in it. This briefcase I've bought recycled from UFF. If you have any ideas about The Bag, please don't hesitate to contact me!

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolku | vlog @Vlogia.