21. helmikuuta 2015

Jäinen vesi on kiireisen liikkujan taivas!


Oletko tullut ajatelleeksi, että näin talvilomien aikaan helmi-maaliskuussa myös uimakelit järvivedessä ovat parhaimmillaan?

Avantouinnista on taas tänä talvena tullut minulle tosi rakas harrastus. Ja nyt sen uskaltaa jo sanoa ääneen: yksikään flunssa ei ole purrut minuun, vaikka ympärillä on podettu influenssaa ja jos jonkinlaista räkätautia!

Avantouinnilla on monia terveysvaikutuksia, joista kaikkia ei edes vielä tunneta. Ääreisverenkierto ja koko aineenvaihdunta vilkastuvat, nivelkivut helpottavat, vastustuskyky kasvaa ja kehon valkoinen, passiivinen läski muuttuu aktiiviseksi, ruskeaksi rasvaksi, joka kuluttaa energiaa. Mutta en minä näiden terveystekijöiden takia avannossa käy, ei kylmään kylpyyn tarvitse hampaat irvessä mennä.

Kun pulahtaa hetkeksi hyiseen syleilyyn, vedestä noustessa veri virtaa kohisten ja kehon valtaa uskomattoman hyvä olo. Avannosta voi saada samankaltaiset endorfiinit kuin pitkästä raskaasta urheilutreenistä - ja siihen tarvitaan vain muutama minuutti jäisessä vedessä!

Aloitin avantouinnin veljeni kanssa jo aikoinaan lukioikäisenä. Opiskeluaikanakin kävin aina silloin tällöin avantosaunassa. Tein jopa sosiaalipsykologian harjoitustyön avantouimareiden saunapuheista :D

Lasten synnyttyä rakas hyytävä harrastus jäi joksikin aikaa, kunnes vuosi sitten tammikuussa uskaltauduin taas kokeilemaan sitä. Talven jälkeen jatkoin uimakautta vielä huhti-toukokuussa, vaikka kunnan tarjoama avantouimareiden lämmin pukukoppi lähti kesävarastoon, ja kesän kuihduttua uin edelleen viileissä avovesissä syys-lokakuussa ja vaihdoin vaatteet laiturilla, kunnes pukukoppi tuli takaisin. 

Nyt marras-helmikuussa olen yrittänyt käydä avannossa melkein joka toinen päivä. Kylmä kylpy oli yksi niistä harvoista asioista, joita ikävöin joululomalla Thaimaassa. Mukavinta on, että Hipukin on välillä tullut kanssani sunnuntaisin avantosaunaan!

Mieluiten kävisin uimassa joka päivä mutta siihen ei tietenkään aikani riitä. Käyn pulahtamassa usein aamulla ennen töitä tai illalla töiden jälkeen niinä iltoina, kun en treenaa mitään liikuntaa. Hulluuden huipennus taisi olla eräänä iltana klo 22.30 maissa, kun kävin sivakoimassa muutaman kierroksen pimeässä. Kun sinne oli vain pakko päästä!

Olen jo pitemmän aikaa halunnut jakaa tämän ilosanoman kanssanne. Aiheesta oli tietenkin pakko tehdä myös video vlogiini Vlogiaan.

https://vlogia.com/videot/1149/avannossa-ice-swimming

Jos kärsit palelevista jaloista tai käsistä, ei muuta kuin hyppää järveen. Jos olet juuttunut flunssakierteeseen, tässä sinulle uusi harrastus, joka säännöllisesti harjoitettuna voi palauttaa vastustuskyvyn. Jos olet kiireinen kuten minä, etkä ehdi tarpeeksi usein hakemaan kicksejä kuntosalilta, mene avantoon.

Mene avantoon, ihminen, mene! Sieltä tulee hyvä olo, takuuvarmasti
-----
Believe it or not, February is the best time to go swimming in the lakes in Finland!
During this winter ice swimming has become extremely important for me. Not only there are several health effects of which many remain still unknown, but I love ice swimming simply because the feeling you get when you come out of the icy water is unbelievable! You can almost hear the blood running in your vessels and your body is filled with pure pleasure.
This amazing feeling is similar to the kicks which you can get from heavy exercise but in the icy water the pleasure is achieved only in a couple of minutes! I warmly :) recommend ice swimming for anyone. Well being and joy are guaranteed!

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:
Blogger | Facebook | Twitter | Instragram | Bloglovin, | Blogilista |  Blogipolku | vlog @Vlogia.

15 kommenttia:

  1. Huh! Kuulostaa jäätävältä! :D Andamaanien meri sopii mulle hyvin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Andaman-meressä on puolensa ja jäisessä vedessä myös. Molemmat sopii mulle =)

      Poista
  2. Ei hyvää päivää miten rohkea olet. Mä saisin just ja heti sydärin jos pitäisi mennä avantoon!!
    Mulla on paljon tuttuja jotka käy säännöllisesti, ja meidän perheen jäsenet kaikki paitsi minä ovat käyneet pulahtamassa. No thank you! Huh!
    Hienoa että jotkut pystyyy!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiedä tarviiko tuohon rohkeutta... Hulluutta pikemminkin :D Käy vain kokeilemassa - ei se mitään ota mutta voi antaa paljonkin! Koskaan ei voi tietää, onko avantouinti-ihmisiä ennen kuin kokeilee...!

      Poista
  3. Lapsena kävin mökillä uimassa jäiden seassa ja talvella hyppäsin hankeen. Opiskeluaikana kävin aina joskus avannossa. Nykyään käyn syksyllä mökillä järvessä melko myöhälle, mutta myöhemmällekin voisi käydä. avantouinti kiehtoisi ja 3 km päässä kotoa olisi paikka missä käydä, mutta jotenkin nykyään on aina vilu... Avantouintiasi seuratessa aina mietin, että josko minäkin rohkenisin. Nyt flunssassa 2 vk ja endorfiinihuiput jää saamatta ja pipo kiristyy. Nyt tästä tekstistä innostuneena googlasin, mistä saa pukukopin avaimen. Että josko sitä sitten rohkenisi... Huomenna flunssan hukutus kylmään kylpyyn?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Mutta muistathan pukeutua nopeasti ja lämpimästi uimisen jälkeen erityisesti, jos lähdet flunssaa hukuttamaan avantoon. Avantouimisen jälkeen voi helposti vilustua, ellei pidä itseään lämpimänä.

      Poista
  4. Hrr. Tänään juuri pohdin tuota, pystyisinkö avantoon. Lähelläni on avantouimapaikka. Miten siellä tarkenee? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se kauaa kirpaise! :D Vedessä ei varsinaisesti ole kylmä ja sieltä noustessa tuntuu lämpimältä, oli ilman lämpötila sitten -10 tai plussan puolella. Ainoa hetki jolloin itseäni voi hieman viluttaa on matka laiturille.

      Poista
  5. Hyrrr sanon minä. Olen joskus käynyt vaan on se niin kylmä että ei oikein minun juttu. Vaan ihana että on joku tollanen laji josta nauttia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä avantouinnissa on sama juttu kuin muissakin uusissa harrastuksissa: sitä pitää kokeilla kolme kertaa ja vasta sen jälkeen tehdä johtopäätöksiä?

      Poista
  6. Hyrrr sanon minä. Olen joskus käynyt vaan on se niin kylmä että ei oikein minun juttu. Vaan ihana että on joku tollanen laji josta nauttia :)

    VastaaPoista
  7. Hyrrrr, mutta tiedän kyllä että avanto on hyvä tapa saada veri kiertämään. Myös vanhempani harrastavat avantouintia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hupaisaa että avantouimareiden keski-ikä tosiaan taitaa olla ehkä kuudenkympin hujakoilla. Olen monesti miettinyt, mistä se johtuu... Itse olen siinä porukassa nuorimmasta päästä =)

      Poista
  8. Hrrrr, hurjaa! Moni on kehunut tuota avantouintia ja meidän läheltä löytyy avantouintipaikkakin. Välillä siitä ohi mennessä huomaa kun rohkelikot menee jäiden sekaan uimaan. En ole koskaan kokeillut, uskaltaisikohan? Vilukissaa paleltaa pelkkä ajatuskin :D

    Lastenhuoneenkapina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa! Vilukissa voi sen harrastuksen myötä muuttua kuumakalleksi =)

      Poista

Kiitos, kun jaoit ajatuksesi!