13. helmikuuta 2015

Ei niin täydelliset blogiäidit - Kun äiti on aina töissä


Tyypillinen arki-ilta: ikkunan takana hämärtää jo. Tietokoneen näyttö hohtaa hiljaisessa toimistossa, minä naputan raporttia. Mieheni on hakenut lapset koulusta, käynyt kaupassa, nyt he syövät lihapullia ja perunamuusia. Raportista on vielä viimeinen kappale tekemättä. Voin kuvitella kuinka 10-vuotias tyttäreni selittää tällä hetkellä innoissaan isälleen välitunnillla tapahtunutta selkkausta, ja ruoan jälkeen isä menee 7-vuotiaan poikani kanssa rakentamaan legoautoa.

Mitä minä teen töissä, kun muut kunnon äidit ovat tähän aikaan olleet jo pitkään perheensä luona? Se on hyvä kysymys.

Arkena en käytännössä ikinä tule kotiin ennen iltakuutta. Minulla on pitkä työmatka ja teen paljon töitä - olen aina tehnyt, yli viisitoista vuotta. Työ minulle tärkeä asia, enimmäkseen siksi että nautin siitä. Olen harvinaisen onnekas kun olen löytänyt työn, jossa olen hyvä. Voin hyödyntää lahjojani ja oppia koko ajan uutta. Kokea onnistumisen elämyksiä ja tuntea, että osaamistani arvostetaan. Tuntea sitä kuuluisaa työn imua, flowta!

Toisinaan teen pitkiä päiviä myös velvollisuudentunnosta. Toimin hyvin itsenäisessä asemassa eli pystyn itse aikatauluttamaan suurimman osan tehtävistäni. Mutta en vieläkään, kaikkien näiden vuosien jälkeen ole oppinut tekemään realistisia aikatauluja. Niinpä löydän itseni usein kököttämästä toimistolla, koska olen luvannut tehdä jotain mahdottomassa aikataulussa.

Miksi hankkia lapsia, jos ei halua olla niiden kanssa? Tai jos haluaa jotain muuta enemmän kuin olla perheensä kanssa? Millaisen tunnelukon poissaoleva vanhempi jättää lasten psyykeen? Rakastan perhettäni, rakastan työtäni. Onko puolet pelkkiä sanoja? Rakkaushan on tekoja: sitä että arjessa osoittaa mikä on tärkeää. Näitä ajatuksia pyörittelen päässäni usein.

Yritän lohduttaa itseäni sillä, että ei ole huono asia, jos lapset saavat esimerkin työstään pitävästä aikuisesta. Se ehkä kannustaa heitä etsimään rohkeasti elämässään sitä omaa juttuaan - työtä, joka on kivaa ja josta vielä maksetaan! Lohdutan itseäni myös sillä, että pääsääntöisesti en enää tuo töitä iltaisin kotiin. Kotiin päästyäni laitan sähköpostin synkronoinnin pois päältä ja olen läsnä.

Useimmiten lohdutan itseäni sillä, että lapsilla on maailman paras, läsnäoleva, turvallinen isä ja paljon rakastavia sukulaisia ja ystäviä. Monien psykologien mukaan riittää, että lapsella on elämässään edes yksi turvallinen aikuinen. Meidän lapsilla niitä on monta.

Kotimatkalla moottoritie on tyhjä, tähän aikaan ei enää tarvitse ohitella muita kotiin kiiruhtavia työmatkalaisia. Eteisessä ehdin hädin tuskin riisua takkia, kun pulputus jo täyttää ilman. "Kato äiti, tää on tila-auto. Tossa on takaluukku, täällä on penkit kuudelle." Monen päivän mittainen legourakka on saatu päätökseen!


Mies lähtee treeneihin, otamme lasten kanssa iltapalaksi kaakaota. Juttua riittää ruokapöytään asti. "Ja voitsä kuvitella, sit se tyyppi alkoi ihan rageen, kun meidän luokan tytöt sanoi sille että..."

Harjaan pojan hampaat ja etsiskelen tytön kadonneita jumppatrikoita. Iltasaduksi luemme Herra Hakkaraista.

Seuraava työpäivä onkin etätyöpäivä kotikonttorilla. Saan naputella konetta sekä puhua puhelinpalavereita kotisohvalla villasukat jalassa, ja ehdin hakea pojan ajoissa iltapäivähoidosta.

En ole täydellinen äiti vaan kaukana siitä. Sen sijaan yritän olla riittävän hyvä. Yritän parhaani, että minusta riittäisi kaikille tässä elämäntilanteessa, jossa on niin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa. Toivottavasti se jatkossakin riittää kaikille: niin lapsille, puolisolle kuin työnantajallekin. Ja minulle itsellenikin.

---------
Postaus on osa Kaksplus-blogiyhteisön Ei niin täydelliset blogiäidit postausten sarjaa. Käy tutustumassa myös muiden mahtavien naisten oivaltaviin ja herkkiin postauksiin!

Muistathan osallistua ihanan lastenkirjan arvontaan aikaisemmassa postauksessani - aikaa on maanantaihin 16.2. klo 21 asti! 

-------
This blogpost describes my typical weekday evening. I work quite late. Even though my children are only 7 and 10 I almost never come home before 6 pm. 
I work a lot because I love my work. Sometimes I also get stuck in the office thanks to unrealistic schedules. I've been in the business for a long time but I'm still not good at creating realistic timetables. 
However, by the time when I leave the office the highway is empty. This is an important thing because I have to drive a long way to work. 
In the evenings I  spend time with my children. I also enjoy a lot the possibility to work regularly in the home office.
Work life balance is not a simple question. I try to be enough for all the parties: my children, my husband and my employer. And myself, too. 


Please don't forget to take part in the lottery which is on until Monday the 16th February in my blog. You might win a sweet children's book about the Finnish national composer Jean Sibelius.

Uräidin Ruuhkavuodet myös / Follow my blog also at:

28 kommenttia:

  1. Jo se että mietit näitä kertoo, että olet loistava äiti. Äiti syyllistää itseään aina, minäkin täällä kotiäitinä. Jos ei olisi tätä, olisi jotain muuta. Tärkeintä on että homma toimii ja jokainen perhe valitsee sen parhaimman toimintavan omalle perheelle.

    Onnelliset vanhemmat ovat lapsille ne parhaimmat. <3 Upeaa että sinulla on työ josta nautit ja kun olet lasten kanssa, olet läsnä. Isät eivät syyllistä itseään kaikesta vanhemmuuteen liittyvästä.

    Teillä on tasa-arvoinen liitto, se on hieno roolimalli lapsille. <3

    Voisin jatkaa tätä loputtomiin ja myös kirjoittaa isien puolesta asioita. Äitimyytti on pikkuhiljaa rapisemassa, mutta me äidit emme tunteillemme mitään voi.

    Sydämellistä ystävänpäivää ystäväin <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihana Tiia <3 Olen pohtinut näitä aika paljon sen jälkeen kun sain ajatuksia herättävän kommentin Twitterissä: "Huonon omantunnon itselleen aiheuttaminen ei edesauta hyvää vanhemmuutta." Se osui ja upposi. Tarttis vissiin tehdä jotain (toisin) sen sijaan että jatkaa entiseen tapaan ja välillä kieriskelee omantunnon tuskissa. Tosin tänään minua lohdutti kovasti Hipu, joka vilkaisi olkani yli tämän postauksen otsikkoa ja tokaisi: "Hä. Ethän sä oo aina töissä " :D

    VastaaPoista
  3. Hyvä postaus ja ihanaa että olet työssä josta oikeesti tykkäät :). Miusta on hyvä,että lapset näkee just sitä arkea,että kummatkin vanhemmista käy töissä. Nautin itse siitä,että saan kerrytettyä tuloja paljon enemmän kuin kotona ollessani :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Tuo tulokysymys on sellainen, jota uran ja perheen yhteensovittamista koskevissa keskusteluissa ei usein käsitelläkään. Faktahan on että ellen olisi tällaisessa työssä, asuisimme ahtaammin emmekä voisi matkustella yhtä paljon, mikä vaikuttaisi meidän kaikkien elämänlaatuun. Tietoinen valintahan tämä meidän järjestely on: kun muutimme nykyiseen kotiin valitsimme sen niin, että miehellä on lyhyempi työmatka. Täytyisi vaan muistella niitä senaikaisia yhteisiä keskusteluja useammin... Mukavaa työpäivän jatkoa ja kivaa viikonloppua! :)

      Poista
  4. Kiinnostava aihe ja tuttuja ajatuksia ajalta, kun olin työelämässä. Vaikuttaa siltä, että teidän lapsilla on asiat hyvin eivätkä he kärsi sinun pitkistä päivistä. Kannattaakin kuulostella myös omia tuntemuksia. Koetko itse jääväsi jostain paitsi ollessasi pitkään töissä? Vaikka työ onkin mielenkiintoista ja antoisaa, olisitko onnellisempi enemmästä kotiajasta. Näin hoitovapaalla näkee asiat eri tavalla ja uraputkessa tilanteeseen helposti tottuu. Saapa nähdä miten pian itse ajaudun pitkiin päiviin, kun töihin palaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri tässä yksi päivä, kun ehdin kotiin ennen päivällistä mietin, ettei siellä kotona oikeastaan mitään ihmeellistä tapahdu heti ennen ja jälkeen ruoan. Jos tulisin kotiin aiemmin, ehtisin laittaa useammin ruokaa, mistä toki mies tykkäisi. Ja ehtisin auttaa lapsia läksyissä. Mutta hyvinpä nuo ovat tähän astikin pärjänneet. Jos voisin muuttaa jotain, kaipaisin lähinnä enemmän sellaista omaa aikaa esim. liikunnalle, joka ei ole keneltäkään pois. Jos käyn salilla ennen töitä, en useinkaan pääse ajoissa töihin. Jos liikun ruokatunnilla, lounastauko venyy, treeni jää puolitiehen ja olen epäsosiaalinen kun en lounasta työkavereiden kanssa (lounashan on tärkeä sisäinen verkostoitumistilaisuus). Jos urheilen heti töiden jälkeen, en ehdi nähdä paljoa lapsia. Jos menen salille lasten iltatoimien aikaan, nipistän omista yöunista. Tuntuu, että oikeasti mulla ei ole olemassa sellaista aikaa, joka ei olisi korvamerkitty jollekin ja siksi oma aika on aina joltain pois, olen aikavarkaissa. Eli summa summarum: työn ja perheen nyt vielä sovittaa yhteen mutta omat harrastukset ei oikein mahdu kuvioon. Varmaan osa-aikatyö olisi kaikkien kannalta paras vaihtoehto mutta se ei mun asemassa ole mahdollista, mun tehtävä ei ole osa-aikaisen positio. Kiitos hyvästä kommentistasi, se selkeytti omia ajatuksia! =)

      Poista
  5. Osui ja upposi! Olen controllerina keskikokoisessa yrityksessä, työ on hyvin itsenäistä ja vastuullista (sikäli kun taloushallinto sitä nyt on, numeroitahan me vaan pyöritellään). Ennen joulun väänsin budjettia yötä myöten, joulun jälkeen alkoivat tilinpäätöskiireet. Mies on käytännössä 3-4 päivää viikossa yh-isä, jolloin teen 10-12-tuntisia työpäiviä. Miehellä on myös vastuullinen työ ihmisten hoitajana, mutta onneksi säännölliset Itse haen lapset (toinen päivähoidossa, toinen koulussa) 1-2 päivänä viikossa, näinä päivinä en käytännössä ehdi tehdä yhtään "ajatustyötä" (raportteja tms.) ja kirjaimellisesti juoksen paikasta toiseen. Itse ajattelen myös niin, että lapsille on tärkeää, että he näkevät että äidillä ja isällä on tärkeä rooli kodin ulkopuolella, ja että molemmat pyörittävät arkea yhtälailla. En oikein pysty edes kuvittelemaan, että jäisin pidemmäksi aikaa kotiin. Se en olisi enää minä, ja meidän pojilla on nyt sellainen äiti, joka tykkää työnteosta. Se kuuluu tähän pakettiin ja kai mieskin on sen tiennyt alusta alkaen. :) With that said, viime aikoina minua on enenevässä määrin vaivannut tunne, että elämä ei ole ihan tasapainossa. Lapset vaikuttavat tyytyväisiltä, mutta parisuhdeaikaa ja varsinkaan sitä omaa aikaa ei ole. Kuten kirjoititkin tuossa, kaikki aika on korvamerkitty jollekin... pitemmän päälle se kyllä rassaa. Ja sitten alan nipistää niistä yöunista, mikä ei pitemmän päälle toimi. Miten teillä järjestyy parisuhdeaika? Kun molemmat ovat hoitaneet työnsä ja lapset, niin siihen se aika sitten loppuukin. En myöskään oikein usko siihen, että sitä parisuhdeaikaa ja omaa aikaa saa "sitten joskus", kun lapset ovat isompia. Meillä kuopus on senikäinen, että häntä ei vielä moneen vuoteen voi jättää yksin kotiin. Joten ehkä tämä on se kenkä kivassa, vaikka muuten kuvio toimii. Kuopus teki päiväkotiin listaa, mistä kukakin perheenjäsen tykkää... äidin kohdalla luki: "Mamma gillar... att vara på jobb." Se pikkasen kirpaisi.

    Itse tulen perheestä, jossa äiti oli kaikki vuodet kotiäitinä (ja tyttärestä tuli sitten uraäiti...), miehen perheessä molemmat vanhemmat tekivät töitä yritysmaailmassa. Ja ihan täyspäisiä meistä tuli molemmista.

    Voisitko muuten kuvitella, että joku mies/isä kirjoittaisi tämäntyyppisen tekstin? :)
    Viikonloppua! -Hanna (uusi lukijasi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi Hanna ja kiva, jos jäät lukemaan ja jakamaan kanssani kokemuksia! Meillä minä en ikinä hae lapsia paitsi poikkeustapauksissa mutta sen sijaan vien läpset kahtena aamuna. Isällä on niin paljon lyhyempi työmatka että hän onneksi pystyy aina hakemaan lapset. Noina vientiaamuina siis en mene töihin kuin vasta ysin jälkeen ja päivä venyy viiden jälkeen. Itse voisin kyllä kuvitella jääväni kotiin - kaikkihan on mahdollista :) Olin lasten kanssa jonkin aikaa hoitovapaallakin (esikoisen kanssa kotona reilun vuoden ja kuopuksen kanssa kaksi vuotta) ja kyllä sekin sujui, kun asennoitui oikein. Tuo parisuhdeaika on kyllä hyvä kysymys. Ainahan sitä voisi olla enemmän. Aikoinaan yritimme käydä säännöllisesti treffeillä ja rauhoittaa illan lasten nukkumaanmenon jälkeen parisuhteelle mutta tästä on lipsuttu mm. koska esikoinen menee nykyään niin myöhään nukkumaan. Omassa lapsuudenkodissani molemmat vanhemmat olivat säännöllisessä päivätyössä mutta eivät varsinaisesti uraihmisiä. En tiedä, mistä tämä urakeskeisyys minulle oikein on tullut :/
      Ihanaa viikonloppua sinullekin - pysytään yhteydessä! <3

      Poista
  6. Äh, mitä kirjoitusvirheitä... miehellä on siis onneksi säännöllinen työaika, ja parisuhdeajan puuttuminen on kivi kengässä... :) -Hanna

    VastaaPoista
  7. Ihan uteliaisuudesta...mitä tämä bloggaaminen, vloggaaminen ja instagramin, facebookin ja twitterin päivittäminen sitten on, jos ei sitä kaipaamaasi omaa aikaa? Millä perustelet itsellesi sen, että käytät rajallista aikaasi sosiaaliseen mediaan ja elämäsi ruotimiseen tuntemattomille, kun voisit käyttää sen perheeseesi, parisuhteeseeseen, itsesi kehittämiseen tai vaikkapa urheiluun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä kysymyksistä! Sosiaalisen median käyttö tosiaan on omaa aikaani ja toivoisin että siihenkin minulla olisi enemmän aikaa.
      En koe, että Twitteriin, Facebookin tai Instagramiin käytetty aika olisi pois mistään koska niitä päivitän kännykästäni "on the go" (kotona aamutoimien aikana, töissä ruoka- tai kahvitauolla, päivän eri siirtymissä kun joudun odottelemaan jotain, kotona arkiaskareiden lomassa, vessassa kuten Jutta Urpilainen - too much information? ;D)
      Blogiin ja vlogiin käytetty aika tosiaan on pois yöunista. Koen kuitenkin että niihin käytetty aika antaa enemmän kuin ottaa - se on itseni kehittämistä ihmisenä ja kasvattajana.
      Bloggaaminen on kehittävää, sillä sen ansiosta olen taas oppinut kirjoittamaan muutakin kuin asiatekstiä ja valokuvausharrastukseni on herännyt henkiin. Vloggaaminen on ollut voimaannuttava elämys, sillä sen myötä olen oppinut tekemään videoita - itselleni täysin uusi aluevaltaus - ja päässyt aivan uudella tavalla visuaalisen tarinankerronnan maailmaan.
      Blogini tärkein anti on kuitenkin vuorovaikutus teidän lukijoiden kanssa! Minulle on korvaamatonta, kun voin täällä blogissani "ruotia elämääni" eli vaihtaa ajatuksia muiden vanhempien kanssa: jakaa mieltäni askarruttavia asioita, kertoa pienistä iloista ja joskus murheistakin.
      Blogatessa saa paljon enemmän kuin antaa. Kirjoittaessa pystyn eri tavalla jäsentelemään ajatuksiani, esimerkiksi juuri nyt kun minulla on mahdollisuus perustella sinulle ajankäyttöäni ja muita valintojani.
      Toivottavasti tyydytin uteliaisuutesi? Jos mieltäsi vielä askarruttaa jokin asia, voit mielellään myös jatkaa keskustelua sähköpostitse, mikäli sinulle sopii vaihtaa ajatuksia omalla nimelläsi, eikä pelkästään anonyymina? Minut tavoitat osoitteesta uraaidin.ruuhkavuodet(at)gmail.com

      Poista
  8. Minä koen tärkeänä, että minulla on aikaa perheelle ja lapsille silloin kun he ovat pieniä. Ne vuodet kun vierivät niin vauhdilla. Koen myös työni tärkeäksi ja pidän siitä. Haluan osoittaa lapsilleni, että rakastamaansa työtä voi tehdä myös niin, että sitä osaa rajata. Työtä enemmän rakastan lapsiani ja haluan, että se näkyy ajankäytössäni. Siksi minä olen viime vuodet lyhentänyt työaikaani ja tällä hetkellä yrittäjyys mahdollistaa sen, että olen kotona yleensä viimeistään klo 15, perjantaisin olen yleensä aina kotona koko päivän. Meillä ainakin klo 15-18 on arjen "tihentymää" eli silloin tapahtuu tosi paljon. Ehkä olisi helpompaa olla se ajanjakso pois kotoa, mutta haluan laittaa ruuan (ja monesti jompi kumpi pojista on mukana laittamassa ruokaa), tarkistaa läksyt ja kysellä kokeisiin. Mies lopettaa työt klo 17 ja tulee suoraan päivällispöytään. Minulle on tärkeää, että syömme mahdollisimman usein perheenä yhdessä (joka ilta se ei ole mahdollista, kun pojilla on parina iltana harrastuksia ja itse olen säännöllisesti keskiviikkoiltaisin töissä): Taloudellisesti emme ole joutuneet luopumaan mistään, vaikka olen lyhentänyt työaikaani. Rahaa enemmän elämänlaatuumme on vaikuttanut se, että perheelle ja myös omalle itselle on aikaa. Muistan aina kun eräs psykologituttavani sanoi, että "hautakivi ei kiillä sen kirkkaammin, vaikka olisit tehnyt kuinka tehokkaasti ja paljon töitä. Mutta lapsille ja perheelle sillä on oikeasti merkitystä, miten paljon olet heidän kanssaan viettänyt aikaasi". Nuo sanat yritän pitää mielessäni silloin, kun tekisi mieli viettää illat tietokoneen ääressä ja tehdä yrityksen hommia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Minusta tuntuu, että olet monella tavalla harvinaisessa asemassa. Joko olet poikkeus yrittäjien joukossa tai ala, jolla toimit, poikkeaa huomattavasti omasta alastani. Tarkoitan tällä ensisijaisesti sitä, että taloudellisesti ette ole joutuneet luopumaan mistään, vaikka olet lyhentänyt työaikaasi.
      Minustakin olisi kivaa ryhtyä pienyrittäjäksi, mutta en tee sitä ennen kuin asuntolainamme on maksettu pois. Minun tuloni ovat 3/5 kotitaloutemme tuloista. Jos luopuisin nyt nykyisestä työstäni ja esimerkiksi ryhtyisin yrittäjäksi, emme voisi asua nykyisessä asunnossamme, koska tästä on vielä niin paljon velkaa jäljellä.
      Yrittäjäksi siirtyminen merkitsisi omalla alallani väistämättä tulojen romahdusta. Toimin hyvin kilpaillulla alalla, jossa on ostajan eikä myyjän markkinat. Tiedän, että omalla alallani yksikään pienyrittäjä ei saa saman verran nettopalkkaa käteen samalla tuntimäärällä. He kaikki sanovat, että saadakseen euron käteen yrittäjän pitää laskuttaa kaksi euroa, koska yrittäjän on maksettava itse sosiaaliturvamaksut, yrittäjäeläke jne. Näin ollen oman alani yrittäjänä minun olisi tehtävä tuplasti töitä nykyiseen verrattuna, jotta voisimme pitää asuntomme.
      Teen mielelläni paljon töitä, koska sen ansiosta voimme asua väljästi nykyisessä kodissamme. Se on mielestäni yksi tapa osoittaa rakkauttani. Olemme Hessun vauva-aikana asuneet myös ahtaasti, enkä haluaisi sitä enää koskaan. Tilanpuute ja huonot säilytystilat kiristävät hermoja, aiheuttavat ahdistusta ja turhia riitoja.
      Teillä on aika lailla samanlainen kuvio kuin meillä: toinen vanhempi tulee ajoissa kotiin, viettää lasten kanssa iltapäivät ja laittaa ruokaa. Meillä tämä vanhempi vain on mies. Se meille on yhteistä, että minäkin olen yleensä perjantaisin tai maanantaisin koko päivän kotona, etätöissä nimittäin.
      Myös minulle perheen yhteiset ateriat ovat tärkeitä. Meillä yhteinen ateria on iltapala. En jaksa, eikä minun olisi terveellistäkään syödä työpaikkalounaan lisäksi toista lämmintä ateriaa päivässä.
      Uskon että lapsille on hyväksi saada esimerkki tasa-arvoisesta parisuhteesta, jossa molemmat vanhemmat kantavat vastuunsa perheestä: joko arjen pyörittäjänä tai elättäjänä. Siitä, että molemmat yrittävät parhaansa, omalla tavallaan. Toivon, että sitäkin muistellaan sitten minun hautakiveni ääressä ;)

      Poista
  9. Ahmin tämän postauksen kommentteineen. Niin ajankohtainen. Tänään sovein ajan työhaastatteluun. Kyllä olen hakenut aina välillä töitä ja jos sellaisen saan, menen töihin ja puoliso jää vuorostaan kotiin. Näiden viiden vuoden aikana puoliso on ollut pääsääntöisesti se leivän pöytään tuova. Tehnyt välillä pitkää päivää, yötä-päivää, viikonlopun yli aina vielä seuraavan viikon loppuun. Välillä koulua ja noh, välillä sitten meitä. (Palveluala, joten suuria summia ei silti ole päässyt tilille kertymään.)

    Ja silti paska fiilis siitä, että puoliso jäisikin kotiin vuorostaan ja se olisinkin minä joka viettää ison osan ajasta töissä. Poissa kotona. Jopa toisella paikkakunnalla, toisella puolen Suomea.

    Haave lapsista on ollut elämäni suurin haave. Ja se on toteutunut. Meidän lapsiluku on tässä ja haluaisimme viettää lasten kanssa mahdollisimman paljon aikaa. Hoitaa kotona eskariin asti. Ja että toisella olisi mahdollisuus senkin jälkeen tehdä lyhyempää päivää, jottei pienten (tai isompienkaan) koululaisten tarvitsisi olla koulun jälkeen yksin.

    Uskon, että se yksi vanhempi riittää. Että aika harvassa on ne perheet, joissa molemmilla vanhemmilla olisi mahdollisuus olla kotona koko ajan. (Aika harvassa ylipäätään on perheet, joissa edes toinen vanhemmista olisi lähes koko ajan kotona.)

    Ehkä tällä hetkellä se syyllisyys ja paha olo (jo etukäteen vaikkei mitään työtä olekaan edes vielä tiedossa) tulee siitä, että minä oikeasti haluaisin olla läsnä lasten arjessa päivittäin ja lähes ympärivuorokautisesti. Se fiilis, että nyt minä jaksan, nyt minä ymmärrän kuinka tätä arkea pyöritetään, kuinka iloitaan hetkestä, kuinka lyhyttä tämä kaikki aika on. Sekin, että kuopuksemme täyttää 18v, silloin puoliso on vasta 44 ja meillä on aikaa sinne eläkeikään asti tehdä töitä. Eläkeikään, joka meidän ikäluokalla tulee vastaan sitten joskus yhdeksänkymppisenä.

    Mutta kun. Jonkun se leipä on tienattava. Eikä ole reilua että toinen saa olla kotona koko sen ajan kun lapset on pieniä. Ja jos minä teen töitä, haluan tehdä työtä joka kiinnostaa, jos se vain mitenkään on mahdollista. Ja valitettvasti sellainen työ on hetkistä, ja useimmiten kaukana kotoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä - kauheasti tsemppiä! Meilläkin roolit olivat toisin päin, kun lapset olivat pieniä. Olin esikoisen kanssa kotona 1,5 vuotta ja mies vuoden. Kuopuksen kanssa halusin olla pitempään hoitovapaalla, joten sain olla kotona kaksi vuotta ja mies oli sen jälkeen puoli vuotta. Minun pitkä hoitovapaani vei meidät taloudellisesti tosi tiukille, minua oli niin kallista pitää kotona.
      Uskon, että varmaan jokainen perhe haluaisi mieluiten viettää mahdollisimman paljon aikaa lasten kanssa, mutta nyky-Suomessa se ei tosiaan ole mahdollista. MLL on muistaakseni todennut, että lapsille ihanteellinen järjestely olisi se, että molemmat vanhemmat tekisivät osa-aikatyötä. Sellainen malli ei kuitenkaan ole yleinen yhteiskunnassamme, kiitos mm. isojen asuntolainojen.
      Vaikka tuntisit ahdistusta poissaolosta toivon, että samalla muistat antavasi miehellesi lahjan. Monikaan mies ei valitettavasti Suomessa jää hoitovapaalle, koska mies on yleensä perheessä se enemmän ansaitseva osapuoli. Siinä lapset ja isät menettävät paljon.
      Meidän perheessämme voi huomata, kuinka läheinen isästä tuli lapsille hoitovapaalla. Ja isä sai hoitovapaalla ihan eri kosketuksen kotityörumbaan, pikkulapsiajan rutiineihin ja lapsen tarpeiden huomioimiseen, kun sai olla kokopäiväisesti kotona oman aikansa. Mielestäni nainen tekee karhunpalveluksen sekä itselleen että perheelleen, jos omii päävastuun arjesta itselleen. Isälläkin on oikeus olla lapselle ykkönen sen jälkeen, kun lapsi ei enää fyysisesti ole sidottu äitiin.
      Minustakin tuntuu ettkä koska töitä on tehtävä, haluan pitää kiinni antoisasta, mielekkäästä työpaikastani koska olen sellaisen onnistunut löytämään. Haastava työ antaa paljon mutta edellyttää myös joustamista. Kiitos isän joustaminen on meillä mahdollista.
      Tsemppiä matkaan - olen varma, että kaikki käy parhain päin! Asioilla kun on taipumus järjestyä.

      Poista
  10. Kiitos mahtavasta blogistasi ja hyvistä kirjoituksista! Itse olen vuorotyötä tekevä pienen lapsen äiti, työvuorot 12-tuntisia ja työmatkat kun laskee päälle, niin en juuri perhettä näe 5päivään (työputken aikana). Toki olen sitten pitkiä aikoja vapaillakin työputkien välillä. Mies on johtoasemassa ja hoitaa lapsen työpäivieni aikana, tekee lyhyempää päivää ollessani töissä (tai jatkaa töitä kotona) ja pidempää päivää ollessani vapailla. Välillä on syyllinen olo siitä, että olen paljon viikonloppuja töissä. Toisaalta vuorotyöni mahdollistaa molempien vanhempien harrastukset. Enkä tuo ikinä töitä kotiin. Ja palkkataso on sen verran kova, ettei olisi varaa lähteä päivätyöhönkään. Olen kyllä huomannut, että mieheni on aivan erilailla perillä lapsensa elämästä ja kodin pyörittämisestä moniin tuttava perheiden isiin verrattuna! Olen todella pöyristynyt, kuinka monessa useammankin lapsen perheessä äiti hoitaa ihan kaiken lapsiin liittyvän ja kodin pyörittämisen oman työnsä ohella. Oma lapseni saa ainakin tasa-arvoisen esimerkin kotoa.
    -Vicky

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun seuraat blogiani ja halusit jakaa kokemuksesi! Nykyään taitaa olla että 8-16 päivätyö alkaa olla pian vähemmistössä, työn tekemisen tapoja ja aikoja on niin monenlaisia. Tsemppiä sinulle vuorotyöhön - se voi olla sekä fyysisesti että henkisesti raskasta! Upeaa, että miehesi työ joustaa niin, että hän pystyy hakemaan lapsenne, vaikka on johtavassa asemassa. Näin toimien hän näyttää hyvää esimerkkiä organisaatiolleen ja tietenkin tasa-arvoisen mallin lapselleen. Voimia teille arjen pyörittämiseen, pysytään yhteydessä! <3

      Poista
  11. Hyvä postaus. Olen miettinyt paljon samoja asioita kyllä. Toisaalta olen itse saanut kotoa vahvan mallin siitä, miten vanhemmat tekevät omistautuneesti työtä, jota rakastavat - ja ovat silti tosi hyviä vanhempia. Ei mulla ole koskaan ollut pienintäkään epäilystä siitä, etteikö sama onnistuisi itseltänikin.

    Mutta joo, kyllä se on juuri noin kuin kirjoitat: työn ja vanhemmuuden pystyy vielä hanskaamaan, mutta kaikki muu ( = parisuhde, oma aika, koti- ja pihatyöt ja muut hoidettavat asiat) tuntuvatkin sitten vaativan vuorokauteen ekstratunteja.

    Minä olen tässä elämän vaiheessa, kun meillä on alakoulu- ja päiväkoti-ikäisiä lapsia, ratkaissut asian niin, että teen töitä pääasiassa arkisin klo 8.30-16, enkä ota projekteja tai vastuita, jotka vaatisivat enemmän. Välillä teen jonkun pidemmän päivän tai viikonloppukeikan, mutta pyrin pitämään ne satunnaisina. Joskus, kun on paljon hommaa, saatan avata koneen vielä iltayhdeksän jälkeen, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Klo 16.30-21 olen pääsääntöisesti perheeni parissa, mitä nyt välillä käyn treenaamassa. Onneksi työni on sellaista, että voin tällä hetkellä valita näin. Tykkään kyllä hommistani sen verran paljon, että ehkä joskus sitten haluan omistautua työlleni enemmänkin. Mutta nyt on just hyvä tällä panostuksella. Saan työstäni tosi paljon ja tunnen oikeastaan joka päivä syvää merkityksellisyyttä ja työn imua. Mutta silti minun on tosi helppoa vetää raja työajan ja vapaa-ajan välille.

    Niin, ja mies on tehnyt samankaltaisia valintoja, joten vanhemmuuden vastuut jaetaan tasan, eikä kumpikaan ole tällä hetkellä liian kuormittunut sen kummemmin työ- kuin perhe-elämästäkään. Aika kiva tilanne, nyt kun tarkemmin ajattelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Hienoa, että olette pystyneet ratkaisemaan tilanteen noin ihanteellisella tavalla. Olen iloinen puolestanne =)

      Poista
    2. Kääntöpuolena ovat tietenkin aikamoiset rahahuolet. Iso perhe ja iso laina + pienet tulot on aika raskas yhdistelmä. Mutta olemme valinneet nyt näin ja yritämme sinnitellä. Toisaalta lapsille annettu aika arjessa tekee meidän kaikkien mielen hyväksi, joten ehkä tässä vielä jokunen vuosi mennään näin.

      Poista
    3. Elämä on valintoja. Tärkeintä, että itse tiedostaa valintojensa motiivit, jolloin pystyy myös seisomaan niiden takana. Tsemppiä! <3

      Poista
  12. Luin ja palasin muistoissani aikaan, jolloin ei puhuttu ruuhkavuosista sanaakaan. Elämä kulki latuaan ja yritin selvitä siitä miten parhaiten kykenin. Jälkeenpäin tulee ajatelleeksi monia asioita. Miksi kysymyksiä esittää ja antaa itselleen huonon arvosanan äitiydestä. Hyvä että pohdiskelet asioita ja olet läsnä lapsillesi. Rakkaus on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Samanlaista se elämä nytkin taitaa olla tässä elämänvaiheessa, eräänlaista selviämistaistelua. Viestintävälineiden määrä vain on moninkertaistunut :)
      Itse yritän olla antamatta itselleni arvosanoja äitiydestä, kun yritän etten ottaisi äitiyttä suorituksena. Mutta asioiden pohdiskelu ääneen helpottaa. Kun täällä blogissa voin kirjoittaa pohdinnoistani ja perustella valintojani mm. näihin lukijakommentteihin vastaamalla, asiat jäsentyvät aivan eri tavalla päässäni ja näen monta asiaa uudessa valossa.
      Lisäksi toivon, että muut ruuhkavuosia elävät saavat apua tai lohtua näistä blogista löytyvistä ajatuksista ja keskusteluista.

      Poista
  13. Hei kuule, halusin tulla sanomaan, että luen postauksesi aina, vaikka harvoin saan kommentoitua. Puhelimella kommentointi on jotenkin hankalaa täällä, siis vielä bloggeria hankalampaa. No mutta, tykkään blogistasi tosi paljon, sen vaan halusin sanoa! Muuten aiheeseen on vähemmän annettavaa, koska mulla on vielä opena niin lyhyet päivät. Katsotaan sitten, jos joku päivä heittäydyn yrittäjäksi, kuten suunnitelmissa on. Haaveissa kyllä siintää samanlaiset työajat kuin mistä Helin kanssa olen jutellut - aika näyttää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3
      Wau - mahtavaa kuulla että eri alojen ihmiset harkitsee yrittäjyyttä. Toivon tosiaan, että se olisi itsellenikin joskus mahdollista.
      Munkin mielestä puhelimella tosiaan on vähän hankalaa kommentoida. Kivaa sunnuntain jatkoa!

      Poista
  14. Minä olen pyörittänyt samoja ajatuksia paljon! Lähden töihin syyskuussa, poikani on silloin 1 v 3 kk. Mieheni jää kotia vielä siihen asti kun poika on 1v 6 kk. Olen oikeasti itkenyt jo tilannetta, jonkinlaista luopumisen tuskaa. Ei tietenkään pitäisi etukäteen surra ja miettiä. Minulla on sama tilanne, eli rakastan työtäni. Voi kun vuorokaudessa olisi 48 h! Onneksi työnantajani on "lapsiystävällinen", he palkkasivat minut raskaana ollessani. Uskon, että joustoa tulee tarpeen mukaan! Eniten minua pelottaa se, että olen töissä ja haikailen kotia ja kun olen kotona, mietin työasioita... Onko sinulle käynyt näin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin itse haikea, kun menin töihin esikoisen syntymän jälkeen silloin, kun tyttö oli 1v. 3kk. Haikeus oli puhtaasti omaani, lapsella ei ollut mitään hätää koska hän oli isänsä hoidossa. Edelleen tuntuu, että kotiäitiys jäi tuolloin vähän kesken. Siksi halusin - ja sain - olla pidempään kotona kuopuksen syntymän jälkeen (melkein kaksi vuotta), vaikka ratkaisu veti meidät taloudellisesti todella tiukille.
      Kun lapset olivat pienempiä, pohdin välillä kotiasioita töissä ja toin paljon enemmän töitä kotiin. Avasin läppärin lähes joka ilta lasten mentyä nukkumaan ja jatkoin työpäivää. Sittemmin olen oppinut sanomaan paremmin EI ja teen iltaisin töitä enää poikkeustapauksissa.
      Olen varma, että työpaikassasi ymmärretään perheellisen elämäntilanne, jos he kerran palkkasivatkin sinut kun olit raskaana. Asioilla on tapana järjestyä - kaikki kääntyy varmasti parhain päin! Tsemppiä <3

      Poista

Kiitos, kun jaoit ajatuksesi!