8. tammikuuta 2015

Smaragdiluolasta merirosvolaguuniin - retkimuistoja Thaimaasta

Koh Lanta
Retkelle smaragdiluolaan lähdettiin Koh Lantan suurimman kaupungin, Saladanin, satamasta.

Family
Retkelle lähtiessä uni painoi silmiä, olimmehan lomalla nukkuneet joka aamu vähintään kahdeksaan.
Family snorkeling
Oli huippua päästä snorklaamaan koko perheen voimin!
Koh Lanta
Smaragdiluolaan uitaessa kaikki kokeneemmatkin uimarit pukivat pelastusliivit päälle.
Koh Lanta
Sisälle luolaan uitiin tiiviissä jonossa.
Koh Lanta
Perillä odotti valkohiekkainen laguuni.
Koh Lanta
Nousuveden aikaan suurin osa smaragdiluolasta täyttyy vedellä, melkein puurajaan asti.
Koh Lanta
Myös retkilounas hiekkarannalla voi olla kaunis ja maistuva.
Koh Lanta
Paikallisoppaat toimivat niin veneenkuljettajina, uimaoppaina kuin myös kokkeina.

Koh Lanta
Lounaan jälkeen oli hyvin aikaa vesileikkeihin ja chillailuun.
Koh Lanta
Ko Kradan on suosittu päiväretkikohde. Saarella vieraili useampia ryhmiä yhtä aikaa.
Finnmatkojen Emerald Cave -retkellä oppaina toimivat Thaimaassa toimivan suomalaisen sukellusyrityksen Raya Diversin henkilökunta. Meidän retkellä mukana olivat Mandi (vas.) ja Sonja.
Krabi
Krabin seudun kalkkikivikalliot ovat muodostuneet tuhansien vuosien kuluessa.
Koh Lanta
Takaisin Saladanin satamaan palattiin yllättävän nopeasti - mieli täynnä retkipäivän elämyksiä!
Yhteistyössä Finnmatkat

Retket ovat loman suola ja sokeri. Ennen lasten syntymää olimme miehen kanssa varsinaisia aktiivilomailijoita. Kahdenkeskisille reissuillemme tein yleensä etukäteen monien nettisivustojen ja matkaoppaiden avulla listan kohteista ja tekemisistä, jotka ehdottomasti halusin kokea. Reissun edistyessä viivailin listalta yli kokemuksia, jotka oli "suoritettu". Mies yleensä katseli hieman hämmästyneenä vierestä listojani, mutta suoritti elämyksiä kiltisti mukana.

Kun lapset olivat pieniä, lomailun tarkasta suunnittelusta oli pakko luopua, sillä matkoillakin päivärytmi oli suunniteltava jälkikasvun ruoka- ja päiväuniaikojen ja yleisen jaksamisen mukaan.

Koululaisten kanssa matkailu on jo paljon helpompaa. Varmaan ehkä osin juuri sen takia työkaverini arvioi taannoin, että 7-12 vuotta on lapsen paras ikä? Lisääntyneestä joustovarasta huolimatta emme kuitenkaan enää nykyään ahmi lomalla elämyksiä entiseen tahtiin. Minä olen vuosien myötä oppinut hillitsemään suorituskeskeisyyttäni ja nauttimaan myös laiskoista lepopäivistä, jotka sujuvat ilman ohjelmaa.

Koh Lantan lomalla teimme isoja ja pienempiä retkiä viitenä päivänä: kävimme pari kertaa snorklaamassa, kerran patikoimassa ja melomassa viidakkoretkellä, norsuratsastuksella sekä pikku reissulla saaren vanhassa kaupungissa. Matkan ehdoton huippukohta oli snorklausretki Emerald Caveen. Saimme blogini kautta mahdollisuuden osallistua retkelle veloituksetta.

Retkelle lähdettiin jo aamuseitsemältä. Unihiekat karisivat silmistä viimeistään, kun pikaveneen moottorit käynnistyivät. Erityisesti Hessu oli haltioissaan menopelistä, jossa hevosvoimia oli yhteensä 400. (Hessulle koko loman suurin elämys taisi ylipäätään olla erilaiset kulkupelit: skootterit, tuk tuk -taksit ja lava-autot, jollaisia ei Suomessa näy.)

Päiväretkeen sisältyi kaksi 45 minuutin snorklaustuokiota koralliriutoilla. Vaikka olen snoklaillut eri puolilla maailmaa, Thaimaan lisäksi myös Australiassa ja Israelissa, on minusta snorklaaminen aina yhtä mahtavaa! Haaveeni on joskus suorittaa sukelluskortti sitten, kun lapset ovat aikuisia tai ainakin vähän isompia... Andamanmeren korallit Koh Lantan lähistöllä ovat  mielestäni säilyneet yllättävän hyvin tsunamista.

Oli huippua päästä snorklaamaan yhdessä molempien lasten kanssa! Edellisellä Thaimaan-reissullamme  kaksi vuotta sitten Hipu jo kokeili snorklaamista, mutta nyt Hessukin uskalsi asetella maskin naamalleen ja pulahti kanssamme kaloja katsomaan. Hänelle suurin elämys taisi olla käsivarren mittaiset simpukat, jotka leyhyttelivät leukojaan auki ja kiinni. Mies opetti minua sukeltamaan snorkkelin kanssa. Lämpimässä, kirkkaassa vedessä, värikäs vedenalainen maailma kosketusetäisyydellä kuvittelin olevani Pieni Merenneito :)

Retken pääkohteeseen, smaragdiluolaan, suunnattiin heti ensimmäisen snorklauksen jälkeen laskuveden aikaan, sillä nousuveden aikaan luola täyttyisi vedestä, eikä sinne pääsisi ollenkaan. Matalassa, pimeässä luolassa uitiin 80 metrin matka oppaiden taskulamppujen valossa. Retki oli mahdollinen myös lapsille, sillä turvallisuussyistä luolassa uitiin pelastusliivit päällä tiiviinä letkana niin lähekkäin, että edellä uivan pää ei missään vaiheessa kadonnut näkyvistä. Jännä matka osoittautui vaivan arvoiseksi, sillä luolan takana aukesi kaunis, kallioiden ympäröimä, vehreä laguuni. Tarinan mukaan merirosvot pakoilivat siellä taannoin lainvartijoita ja piilottivat laguuniin aarteitaan - sinne kun ei pääse muuta kuin tuota vaivalloista reittiä.

Luolaelämyksen jälkeen meillä laguunin valloittajilla olikin kiljuva nälkä! Lounas nautittiin läheisellä Ko Kradanin pikkusaaren hiekkarannalla. Pikaveneen kuljettajat loihtivat sinne täydellisen thai-aterian: riisiä, kasviksia, kana-currya ja jälkiruoaksi ananasta ja melonia. Ko Kradanilla näytti olevan myös vaatimatonta majoitusta, mutta meidän seurueemme suuntasi parituntisen  lounastauon jälkeen vielä snorklaamaan saaren edustalle.

Hessu väsyi tällä kertaa  nopeasti, eikä jaksanut olla vedessä täyttä aikaa. Silloin osoittautui käteväksi olla suomalaisten vetämällä retkellä. Me muut saimme jatkaapulikoimista, kun Raya Diversien herttainen sukellusopas Mandi viihdytti poikaa veneessä. Toisen snorklaustuokion jälkeen viiletimme vaikuttavien kalkkikivikalliomaisemien läpi takaisin Saladanin satamaan, välillä kaatosateessa ja välillä kirkkaassa auringonpaisteessa.

Vaikka pelkkä löhöily on stressaantuneelle työmuurahaiselle tärkeää, suosittelen lämpimästi katkaisemaan myös lepoloman välillä retkeilemällä!  Vauhdikkaat retkipäivät jäävät matkoilta parhaiten mieleen - paremmin kuin toinen toistaan muistuttavat, raukeat päivät altaan reunalla, niin ihania kuin ne ovatkin.

4 kommenttia:

  1. Ihana lomafiilis välittyi postauksesta! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, kiva jos tykkäsit! Itse saan voimaa kun muistelen noita aurinkoisia lomapäiviä... Kierrätys- ja kaappien siivouskin sujuu ihan eri fiiliksellä =)

      Poista
  2. Hei, blogisihan näyttää oikein kivalta. Kauniita reissukuvia! <3 Ja kun pyysit mielipiteitä niin sanon, että just nämä isompikokoiset kuvat miellyttää aina blogeissa enemmän kuin nuo pienemmät joita sinulla oli jossain aikaisemmissa postauksissa. Kuvasi ovat niin kauniita niin niitä katselee mieluummin isoina. :) Jatka samaan malliin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos visiitistä! Oon samaa mieltä: yritän pääsääntöisesti laittaa kuvat isossa koossa. Nuo muut reissupostausten kuvat on otettu kännykällä, eikä mun mielestä siksi oikein kestä suurentamista, kun menee liian rakeiseksi.Kiitos vielä, olit kiltti kun kommentoit <3

      Poista

Kiitos, kun jaoit ajatuksesi!