2. joulukuuta 2014

Sinulle, joka harkitset eroa

Joulu lähestyy ja "ihmisillä hyvä tahto"... Muttamutta. Joulunpyhät ovat myös vaikeaa aikaa, erityisesti ihmissuhteille: avioeroja otetaan eniten lomien jälkeen.

Avioerot ovat yleistyneet Suomessa koko 1900-luvun ajan. Nykyisin noin joka toinen avioliitto hajoaa. Pikkulapsiaika on ihmissuhteelle haastavin, sillä tutkimustenkin mukaan onnellisuuden taso parisuhteessa laskee lapsen saamisen jälkeen.

Tiedän, että saatan nyt sohaista muurahaispesään, mutta minulle tuli tarve jakaa ajatuksiani aiheesta.

Ymmärrän, että aihe ei ole yksinkertainen. Tarkoitukseni ei ole loukata ketään. Kirjoitan tätä täysin omasta, kapeasta, subjektiivisesta näkökulmastani ja on hyvä tiedostaa että olen etuoikeutettu, sillä olen pitkälti saanut elää elämäni pumpulissa. Minulla ei ole kokemusta esim. (parisuhde)väkivallasta tai sairauden tai mielenterveyden häiriön vaikutuksista parisuhteeseen. Mutta moni suhde päättyy nykyään eroon koska "rakkaus väljähtyi", "kipinä katosi", "suhde muuttui kaverisuhteeksi" tai puolisot "kasvoivat erilleen". Jos kuulostaa tutulta, ole kiltti ja jatka lukemista.

Teini-ikäisenä luin ihannoiden runoa, joka kertoi vanhasta maanviljelijäpariskunnasta. Runossa sanottiin:"Kahen kesken alotimme, kahen kesken lopetamme, välissä elämä väkevä." Haaveilin, että tuollaista minäkin haluan: pysyvän liiton ja väkevän elämän. Silloin en tiennyt, että se ei ole helppo projekti.

Me olemme olleet mieheni kanssa yhdessä pian 20 vuotta. Vuosiin on mahtunut niin ylämäkiä, alamäkiä kuin myös tasaista. Joskus on tuntunut, että juuri suvantokohdissa matkanteko on ollut raskainta. Sanotaan, että tasamaalla hanki on paksuinta.

1997
Tämä kuva on otettu kihlajaisbileissämme vuonna 1997. Moni asia on muuttunut sen jälkeen, niin ulkoisesti kuin myös sisäisesti....
Tourists
Ennen lasten syntymää matkustelimme aika paljon. Vuodenvaihteessa 2000-2001 kävimme Israelissa ja seuraavana syksynä 2001 Wienissä.

Wedding
Naimisiin menimme heinäkuussa 2002.

Moni on kysynyt, vieläkö näin pitkässä suhteessa on kipinää. Kyllä ja ei. Välillä liekki on roihunnut, palannut kirkkaasti, välillä hiipunut, sitten sytytetty uudestaan. Olennaista on se, onko hiillokseen puhallettu.

20 vuotta on pieni ihmisikä. Itse olen paljon muuta kuin sama tyttö, joka 19-vuotiaana ihastui siihen pojanjolppiin, joka mieheni parikymppisenä oli. Lempikirjailijani Riikka Pulkkinen kirjoittaa Totta-nimisessä romaanissaan kauniisti: "On vaikeaa nähdä, kun toinen muutttuu. Oppia toinen uudestaan. Ja nähdä toisesta, että on itse muuttunut." Olennaisinta mielestäni on ollut halu tutustua toiseen uudestaan.

Minun mielestäni rakkaus ei ole vain tunne vaan tahdon asia, tietoinen päätös olla yhdessä. Tunteet tulevat ja menevät mutta siinä vaiheessa kun ne menevät, tietoinen päätös auttaa tahtomaan.

Meille on ollut valtavasti apua Kataja ry:n parisuhdekursseista. Kataja tarjoaa kursseja erilaisissa tilanteissa oleville pareille, enemmän ja vähemmän apua tarvitseville. Kursseja järjestetään enimmäkseen pääkaupunkiseudulla, mutta niille osallistuu pareja eri puolelta Suomea. En saa minkäänlaista kaupallista hyötyä tästä mainostamisesta, mutta Katajaa on ihan pakko suositella!

Myös kunnat tarjoavat perheneuvonta ja esimerkiksi Väestöliitolla on pari- ja yksilöterapiaa. Niistäkin on varmasti apua.

Tahtokaa, ihmiset ja yrittäkää tehdä töitä suhteen eteen vaikka se ei aina maistuisikaan hyvältä - lasten takia! Ero on aina valtava muutos lapselle. Ennen lopullista eropäätöstä ei kannata jättää yhtään kiveä kääntämättä.

Monesti sanotaan, että ero on uusi mahdollisuus, mutta niin voi olla myös suhteessa pysyminen. Samasta ihmisestä voi löytää uusia maailmoja, jos vain jatkaa etsimistä.

31 kommenttia:

  1. Et lainkaan sohaissut vaan annoit itsestäsi/teistä. Pikkulapsiaika on raskasta, silloin erotaan paljon. Kunpa ei erottaisi ja ymmärrettäisiin, että helpotus tulee jonain pvnä ja puolisoon mahdollista tutustua aina uudelleen. Välillä on vihattu niin, että on kovasti tahdottu, mutta välillä helppoa kuin soljuva vesi. Takana 15-yhteistä vuotta ja parasta tässä on, että toinen on siinä kaikesta huolimatta ja juuri sen vuoksi. <3

    Omien isovanhempien rakkausliitto toiminut esikuvana jo nuorena, tuollaista minä haluan. Ja sainkin vaikka vasta hieman myöhemmällä iällä. <3

    Ihania kuvia ja kauniin ajaton hääpuku. <3

    Tunnelmallista iltaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen onnellinen puolestasi <3 Mukavaa iltaa sinnekin!

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus. Niin tutun kuuloista! Onkohan sitkeys ja periksi antamattomuus peräisin köyhän joen rannoilta ��!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a. Vai tähtien asennoista? Nämä ovat hieman henkimaailman asioita... :)

      Poista
  3. Juuri näin! Nykyään päädytään eroon ihan liian helposti. Ihmiset ei enää jaksa yrittää ja ei ymmärretä sitä, että parisuhde on pidemmän päälle enemmän tahdon kuin minkään jatkuvasti roihuavan rakkauden ilmentymä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Itse lisäksi toivon, että siinä vaiheessa, kun ei enää jakseta yrittää, otettaisiin ainakin aikalisä, eikä tehtäisi nopeita päätöksiä. Toki joskus ihmisten voimavarat vain ovat niin lopussa, että ei jaksa yrittää - siihen ei riitä voimia. Siinä tilanteessa paljon helpompaa olisi sulkea ovi takanaan, mutta silloin ongelmat saattavat seurata perässä...

      Poista
  4. Tärkeää asiaa. Minunkin on ollut tarkoitus aiheesta kirjoittaa, mutta se on tämä ruuhka... ;) Meillä on kokemusta Virtaa välillämme-parisuhdeviikonlopusta, mennään eteenpäin-viikonlopusta sekä parisuhteen palikoista. Niissä olemme itsekkin olleet mukana järjestämässä. Päätettiin ottaa tämä parisuhde asia miehen kanssa yhteiseksi harrastukseksi. Osallistumme silloin tällöin jollekkin kurssille, huolletaanhan autoakin säännöllisesti. Miksi ei siis sitä tärkeintä ihmissuhdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Minä en ollutkaan kuullut noista parisuhdekursseista. Hävettää myöntää, että mekin päätettiin ottaa parisuhteen huoltaminen säännölliseksi "harrastukseksi" mutta siitä on kyllä tullut lipsuttua...

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus. Mekin olemme käyneet Perheasiain neuvottelukeskuksessa lasten ollessa pieniä. Silloinkaan emme puhuneet erosta. Vaan siitä, miten jaksaa pikkulapsiarkea ja mistä löytää aikaa parisuhteelle. Mitä asioita arvostamme perheessämme ja parisuhteessamme. Ne oli hyviä keskusteluja ammattilaisen johdolla.

    Meillä ei ole takana ihan niin pitkään parisuhdetta kuin teillä, meillä tulee täyteen 15 vuotta vuodenvaihteessa. Ja naimisiin menimme elokuussa 2002. Olemme muuttuneet tosi paljon noina vuosina, pikkulapsiaika oli rankka monin tavoin ja nyt taas nautimme siitä, että on enemmän aikaa toisillemme isompien lasten vanhempina. Tahtoa on tarvittu paljon. Mutta se on kannattanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä! Perheasiain neuvottelukeskuksesta en tiennyt - hyvä vinkki! Ulkopuolinen ammattilainen tosiaan näkee asiat aivan eri tavalla ja voi tuoda uutta näkökulmaa perheen ongelmiin.

      Poista
  6. Ai sinäkin käsittelit avioliittoteemaa tänään. :D Just julkaisin itse tekstin avioliitosta, mutta hieman eri puolta käsitellen. Ihanan pitkä suhde, vaikkei se pituus minusta arvo sinällään ole, vaan se että siinä olisi myös turvallista ja hyvä olla - sekä itse, toisen, että etenkin niiden lasten.

    Mutta onneksi meidän suhden on vuosi vuodelta (tähän asti) parantunut. Se alku oli melkoista myrskyä. Ja sitten tuli ulkopuolelta kriisit. Ja nyt ollaan tässä. Huhhuijaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kirjoitus sinulla, kävin jättämässä oman kommenttini!
      Olet ihan oikeassa, ei suhteen pituus sinänsä ole mikään itseisarvo. Tavoitteeni vain oli jotenkin kommentoida sitä käsitystä, että pitkässä suhteessa ei voisi olla romantiikkaa tai kipinää...

      Poista
  7. Rohkea teksti täynnä hyvää asiaa. Itse kuulun onnekkaisiin, yhteiset elämänarvot kantavat <3. Mutta miten onkaan niin, että parisuhteen onnellisuudesta ei oikein uskalla sanoa mitään. Nykyään on niin paljon ihmisillä vaikeuksia tuolla saralla, että parisuhteen onnesta on tullut arka asia. Iltapäivälehdetkin otsikoivat, että ärsyttävin facebook-päivittäjä on parisuhteensa hehkuttaja :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Minäkin pelkäsin kovasti, että monia saattaisi ärsyttää tämä kirjoitus. Tavoitteeni ei niinkään ollut hehkuttaa parisuhteen onnellisuutta. Sen sijaan yritin ilmaista, että mielestäni parisuhteen onnellisuus ei tule automaattisesti, vaan vaatii vaivannäköä.
      Ettei joku ihmettelisi, "kun emme tulleet onnellisiksi", koska on hyvin harvinaista että parisuhteessa onnellisuus vain pysyisi itsestään - sen uudelleen löytämiseksi ja ylläpitämiseksi kannattaa tehdä töitä ja esimerkiksi käyttää ulkopuolista apua!

      Poista
  8. Eksyin toisen blogin kommenttisi kautta tänne ja kuinka ilahduttava teksti olikaan. Itseavioliiton alkutaipaleella (1v takana) tämä antoi kokemusta ja näkemystä. Kiitos. Ihana tapa kirjoittaa.
    Toivotaan, että muutamankymmenen vuoden päästä voin kirjoittaa samoin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun piipahdit lukemassa ja kommentoit! Olen varma, että liittosi voi muutaman kymmenen vuoden päästä mainiosti. Sehän on tahdon asia...

      Poista
  9. Monesta asiasta olen niin samaa mieltä. Meilläkin on ollut välillä kivikkoista, mutta yhdessä yhä silti porskutetaan. Ja rehellisesti uskon, että porskutetaan hamaan loppuun asti. Molemmat puhuttiin jo ennen avioliittoa, että jos (kun) mennään naimisiin, niin se sitten todellakin tarkoittaa hyvässä ja pahassa ja toivottavasti elämämme loppuun saakka. Vauvavuodet oli rankempaa aikaa, mutta jostain syystä tänä syksynä on aurinko taas paistanut tavallista enemmän parisuhteeseemme, vaikka muutoin eletäänkin todella hektistä aikaa. Parisuhdeaikaa ei sinällään meillä juuri nyt olekaan, paitsi iltaisin lasten nukkumaan mentyä. Että ei se aurinkokaan aina myöskään yhdessä (vain kaksin) vietetyn ajan määrää katso, jos ei tosiaan suhteen pituuttakaan.

    Toisaalta samalla tuli mieleeni eräs ystäväni, jolla on takanaan jo kaksi kariutunutta avioliittoa. (Ikäiselläni eli juuri kolmikymppisellä harvinaisempaa.) Hänen kohdallaan kyse ei niinkään ole siinä, että olisi liian heppoisesti päätetty päättää liitto, vaan pikemminkin siinä, että on liian heppoisesti ylipäätään ryhdytty niin vakavaan suhteeseen. Ja ajan myötä, alkuhuuman laannuttua on huomattu, että ovat olleet sittenkin aivan vääriä toisilleen. Että jos (avio)liiton päättämistä pitäisi pohtia aikalisän kanssa, samaa toivoisin itse myös sen aloittamiseen. Ystävänikin on niin kovin herkkä hullaantumaan eikä vaaleanpunaisilta vastarakastuneen laseiltaan näe mitään muuta.

    Mjah, taisinpa vähän eksyä sivuraiteille. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivuraiteet on hyviä. ;) Tuohon Änin kommenttiin suhteen syventämisestä voisin yhtyä, vaikka itse kuulunkin niihin kiirehtijöihin. :D Tosin omasta näkövinkkelistä pidän lasten hankintaa vakavampana kuin varsinaista avioliittoa/naimisiin menoa - ja me ryhdyttiin perustamaan perhettä reilun vuoden seurustelun jälkeen. Se myrskyisä alku sai useamman haukkomaan henkeä ja pitämään ratkaisua typeränä (ja osaa sitten taas hyvänä, joille avioliitto tarkoitti lupaa harrastaa seksiä).

      Mutta ehkä näin alle 7 vuoden kokomuksella voisi jo todeta että suunta on koko ajan ollut parempaan ja siltä se tuntui alustakin. Molemmat ikään kuin kasvaa suhteen mukana. Oli tiettyjä yheisiä arvoja ja suuntaviivoja elämälle, ja loputkin on kummasti harmonisoitunut ja molempien terävät kärjet tasoittuneet. Mutta alusta asti on ollut _tahto_ elää sen toisen kanssa. Korjata viat, tehdä töitä, puhua, ymmärtää, kuunnella, elää. Ja siihen elämiseen kuului molemmilla vahvasti haave lapsista ja perheestä nuorena. :)

      Poista
    2. Osuitte ihan asian ytimeen! Koska melkein sanoisin, että liitot ja suhteet tulkoot je menkööt niin kauan kuin on kyse aikuisten välisistä säntäilyistä, mutta kaikki muuttuu niin aivan erilaiseksi, kun kuvioon tulee lapsi. Siksi tämän paatokseni alun perin kirjoitinkin, että en haluaisi tähän maailmaan yhtään uutta erolasta, jos asiaan jotenkin voisi vaikuttaa. Tunnen niin monta erolasta, jotka ovat enemmän tai vähemmän, tavalla tai toisella rikki. Kun se sanonta on mielestäni niin totta, että vanhempien parisuhde on lapsen tärkein koti. Mutta nyt päätän paasaamiseni tältä illalta tähän, hyvää yötä :)

      Poista
  10. Hyvä teksti, oon niin samaa mieltä! Ei se onni tosiaan itsestään tule, eikä pysy, vaan vaatii myös tahtomista ja tekemistä. Ja silloin, kun ei löydy edes tahtoa, se vaatii sitoutumista. Onneksi ajatellaan miehen kanssa näin molemmat ja ollaan puskettu hankalien aikojen läpi yhdessä. Ero ei ole käynyt puheissa koskaan, me mentiin naimisiin sillä päätöksellä, että se ei vaan yksinkertaisesti ole vaihtoehto. Ja meillä on ollut tosi hyvä ja antoisa taival - nyt jo 12 vuotta vaikka aika nuoria ollaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tekin ootte jo niin "vanha pari" ;) Sitoutuminen on paras pohja vanhemmuudelle.

      Poista
  11. Hyvä postaus!!! Me oltiin toooosi nuoria kun tavattiin, olin 16v. ;D Mies oli vanhempi..kröhöm..no ei se ollut myöskään kuin 19 mutta aikuinen kuitenkin. :D Yhdessä tässä nyt on oltu sitten vuodesta -99 eli 16v tulee toukokuussa täyteen, se on kuule puolet mun iästä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopas te olette olleet nuoresta asti yhdessä - ja olette edelleen! Se on varmaan vaatinut työtä... Onneks olkoon!

      Poista
  12. Löysin ihan sattumalta blogiisi mutta taidan jäädä seurailemaan :-)

    Tahtomista (välillä enemmän välillä vähemmän) on meillä takana tänä vuonna 10v, eloa yhteisen katon alla 16v ja tunnettu ollaan 20 vuotta. Mukuloita pyörii jaloissa kolme. Suhde maistuu tällä hetkellä vähän puulta, en oikein tiedä millä sitä piristäisin kun mies on huono puhumaan. Pienin lapsistakin on alta vuoden, sekin varmasti vaikuttaa asiaan. Noita parisuhdekursseja ja -leirejä välillä olen katsonut, mutta miestä en sellaiselle saisi kuuna päivänä. Ero ei silti ole vaihtoehto eikä ole käynyt mielessäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos kommentistasi - kiva jos jäät seurailemaan! Entäpä jos antaisit miehellesi lahjaksi tuollaisen kurssin...? Tai vaikka yllätyksenä? Kataja ry:n kurssit on kuin pieniä viikonlopun hemmottelulomia, niissä syödäänkin niin hyvin ja paljon! Kieltäytyisikö miehesi lahjaksi saamastaan kahdenkeskisestä viikonloppulomasta...? Tsemppiä - ja mahtavaa, että ero ei ole käynyt mielessä, vaikka elämä ei olekaan aina yksinkertaista!

      Poista
  13. Olipas hyvä postaus! Meidän ystäväperheessä on ollut viime aikoina harmillisen monta erouutista. Pikkulapsiarki on välillä raskasta ja väsyttävää, mutta yritämme itse pitää mielessä, että esim. huonosti nukutut yöt, vähäinen parisuhdeaika ja uhmaikä ovat vain vaiheita, jotka ovat tällä hetkellä elämässämme. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 13 vuotta, koettu on paljon, joten yhteen hiileen puhalletaan yhä ja pyritään pitämään sitä kipinää yllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja hienoa että osaatte ottaa etäisyyttä näihin suhdetta koetteleviin vaiheisiin, suhtautua niihin vain vaiheina. Jatkakaa samalla radalla - paljon tsemppiä sinne huonosti nukuttujen öiden ja uhmaiän keskelle! <3

      Poista
  14. Minulla on takanani pitkä liitto joka kesti yli 30 vuotta - ja siitä on 4 ihanaa lasta. Olisihan se hienoa, että avioliitot kestäisivät hautaan saakka - mutta aina ei mene niin. Uskon siihen, että suurin osa tekee voitavansa, että liitto kestää - mutta rajansa silläkin. Tiedän niin monta joille ero toi uuden alun ja uuden elämän. Kuulun siihen itsekin. Olenkin sanonut (sohaissut sillä muurahaispesään) , että on paljon onnellisia avioeroja. Tällä tarkoitan sitä ,että on uskallettava. Sanotaan ,että lapset kärsivät erosta, -niin totta. Lapset kärsivät myös kodin huonosta ilmapiiristä jos asiat eivät ole kunnossa. Eikö silloin ole parempi antaa esimerkki, että asioille voi tehdä jotain. Vaatii paljon viisautta, ettei lapset joudu kantamaan liian suurta taakka -siinä kysytään juurikin sitä aikuisuutta ja viisautta. Minulle avioero toi uuden elämän - silti syyt eroon eivät olleet "huonossa puolisossa" päinvastoin - lapsillani on hyvä isä ja hän on hyvä mies. Me vain emme sopineet toisillemme. Elän uudessa avioliitossani ja päivääkään en ole katunut eroani - enkä uutta avioliittoani. Viestini onkin ,että on myös aikuisuutta tehdä asioille jotakin. Uskon avioliittoon ja ihaninta olisi ,että onnistuisi jo ensimmäisellä kerralla...mutta toistan itseäni - aina ei mene niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Kuten sanottu, kirjoitin tämän postauksen ihan omasta subjektiivisesta näkökulmastani. Olen siitä samaa mieltä, että ilman muuta asioille pitää tehdä jotain, jos kaikki ei ole kunnossa! Toivoisin kuitenkin, että moni kokeilisi ensin muita ratkaisuja, kuten vaikka noita parisuhdekursseja tai terapiaa, ennen kuin laittaa eropaperit menemään...
      Hyvää jatkoa sinulle, olen iloinen että olet löytänyt uuden onnen!

      Poista

Kiitos, kun jaoit ajatuksesi!