23. marraskuuta 2014

Oman pihan ilot ja kirot

Tänä viikonloppuna moni bloggaaja perheineen (esim. Iina, Elsa, Riikka ja Heidi) on nauttinut ensilumesta. Kukaan ei kuitenkaan ole tarinoinut lumitöistä. Tai ehkä ne, jotka olisivat voineet kirjoittaa aiheesta, ovat tehneet niin paljon lumitöitä, etteivät jaksa enää blogata.

Lumityöt

Lumityöt


Oma piha jakaa lapsiperheiden mielipiteet. Toiselle punainen tupa ja perunamaa voi olla toiveiden täyttymys, toiselle taas työleiri.

Lapsiperheen asumistrendit ovat vaihdelleet voimakkaasti kymmenen viime vuoden sisällä. "Asuntojen korkeat hinnat ajavat lapsiperheitä pois Helsingin seudulta", uutiset kertoivat syksyllä 2003, kun odotin Hipua ja olimme juuri tehneet kaupat taajamassa sijaitsevasta rivitaloasunnostamme. Sama trendi oli valloillaan vielä syksyllä 2009, kun asuimme ensimmäistä vuotta nykyisessä paritaloasunnossamme haja-asutusalueella: kehyskuntiin muutettiin halvemman ja väljemmän asumisen perässä

Viime vuonna aallonharja oli jo kääntynyt ja muuttaminen Helsingistä kehyskuntiin rauhoittui, Silti yllätyin, kun pari kuukautta sitten Hesarissa kerrottiin, että moni perhe haluaa nyt pientalosta kerrostaloon, koska ovat kyllästyneet pihatöihin.

Minä ja Maailman Paras Mies olemme molemmat kotoisin maalta, minkä vuoksi kerrostaloasuminen lasten kanssa ei ole meille vaihtoehto. (Nainen voi lähteä maaseudulta, mutta maaseutu ei lähde naisesta.) Minulle on tärkeää, että on edes pieni oma vihreä pläntti, jota voi kuopsuttaa ja jossa voi istuskella kesäaamuisin höyryävän teemukin kanssa. Parveke ei aja samaa asiaa, ainakaan sellainen, josta näkyy parkkipaikka tai toisen talon seinä.

Vauva-aikana oma piha oli kätevä. Molemmat lapsemme nukkuivat vauvoina makeasti ulkona vaunuissa, ja oman ikkunan alle vaunut oli näppärää jättää parkkiin kävelylenkin jälkeen: ei päämäärätöntä vaeltelua vaunujen kanssa ympäri kaupunkia tai vaununkopan roudaamista parvekkeelle ostoskassit käsikynkässä roikkuen.

Kun lapset olivat vielä sen ikäisiä, että vaativat vahtimista, oli mukavaa kun pystyi tekemään ulkoiluhetkinä muutakin kuin seisoskelemaan tyhjän panttina hiekkalaatikon reunalla. Samoin hieman myöhemmin, kun tenavat uskalsi päästää keskenään pihalle - ei muuta kuin tamineet päälle ja ovesta ulos. Ei rattaiden lastaamista, ei ulkolelujen roudaamista rapuissa: välineet odottivat valmiina omassa pihassa (yleensä siellä, mihin ne oli edellisessä leikissä jätetty...)

Oma, iso piha oli yksi iso asia, johon nykyisessä kodissamme ihastuimme. Hipulle ja Hessulle omat keinut ja hiekkalaatikko... Mutta koululaisten kanssa piha ei valitettavasti enää ole itseisarvo. Nykyään ekaluokkalainen lähtee mieluiten ulos vain, jos ystävä tulee hakemaan, ja kymmenvuotias ei välttämättä lähde sittenkään. Koululaiset juuttuvat herkästi kavereidenkin kanssa omaan huoneeseen ja roikkuisivat ruudulla koko ajan, ellei asiaan puututtaisi.

Leikki-ikäisten kanssa päivä rakentui rutiinien ympärille: aamupalan jälkeen ulos, lounas, päikkärit ja iltapäiväulkoilu... Meno alkoi muuttua, kun kuopuskin jätti päiväunet pois. On hienoa, että isommat lapset pystyvät jo joustavaan päivärytmiin, eikä arki enää ole niin kaavamaista. Toisaalta on sääli, että tietyt mukavat rutiinit kuten säännöllinen ulkoilu jää herkästi välistä.

Tänä syksynä olen pohtinut paljon oman pihan merkitystä. Pelkkä hiekkalaatikko ei ekaluokkalaistakaan enää houkuttele, ellei naapurin eskarilainen ole seurana. Keinut seisovat jo suurimman osan vuodesta tyhjinä, ja leikkimökki on ulkovarastona. Luojan kiitos on sentään keksitty trampoliini!





Piha on nykyään eniten minun puuhamaani. On onni, että oikeasti rakastan ruohonleikkuuta, haravoimista ja jopa luomen luomista. (Tykkään niistä varmaan siksi, että ehdin harrastaa niitä aika vähän.)

Moni omakotiasuja on innokas puutarhuri ja juuri harrastuksensa vuoksi halunnut ison pihan. Minustakin olisi ihanaa muotoilla pensaita, trimmata nurmikonreunoja ja nysvätä suihkulähteiden tai kiviasetelmien parissa. Paitsi että siihen vain ei ole aikaa tässä ruuhkavuosien keskellä. Sen kyllä huomaa meidän "luonnonpihasta", jossa vanhat lelut lojuvat sikin sokin käpyjen, neulasten, lahoavien lehtien, ja muun roskan keskellä.

Yritän tässäkin asiassa pitää Sisäisen Suorittajani kurissa. Nauttia pihatöistä silloin kun ehdin ja suurimman osan ajasta olla stressaamatta niistä. Elää kuten itämainen sananlasku opettaa:

"Mikään elämässä ei ole tärkeää, paitsi puutarhanhoito. Eikä sekään kovin tärkeää."

4 kommenttia:

  1. Loistava kirjoitus! Minä tykkään myös lumitöistä, mutta muut pihatyöt eivät niin kovin kutsu. Meillä on myös oma piha ja asunkin ensimmäistä kertaa omakotitalossa. Ihan lapsuudesta asti asunut kerrostalossa ja täytyy sanoa että omakotitalo on ihan ehdoton lasten kanssa. Ei tulisi mieleeenkikään muuttaa kerrostaloon, ellei olisi ihan pakko. Marjojen poimiminen on minusta aivan kamalaa, inhoan sitä! Syön niitä kyllä mielelläni, mutta ONNEKSI meidän vattupuskien päälle rakennetaan talo....ei tarvitse enää niitä pomia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäsit! :) Itse tykkään myös marjojen poimimisesta ja oikeastaan kaikista pihatöistä, jos niihin vain olisi aikaa. Ehdin esim. kitkeä kukkapenkit vain kerran tai pari kesässä. Toki nämä ovat valintakysymyksiä: jos on ylimääräistä aikaa, käytän sen aina ensin likuntaan, eli pihahommat eivät ole kovin korkealla prioriteettilistalla ;)

      Poista
  2. Mä tykkään lähtökohtaisesti semmoisista vähän suurpiirteisemmistä pihatöistä. On meillä yksi perennapenkkikin siellä, mutta en oo jaksanut sitä kovin montaa kertaa kesässä leikata. Sen sijaan marjojen poiminta, pensasaitojen parturointi, ruohonleikkuu, haravointi ja lumityöt ovat ihan kivoja.

    Mutta joo...tykkään minä useimmista kotitöistäkin silloin kun niiden tekemiselle on aikaa. Harvemmin on, yleensä täytyy hoitaa akuuteimmat pois alta kiireessä. Ja tismalleen sama tilanne meillä on ollut tuon pihankin kanssa viime vuodet. Aika ei vaan riitä.

    Mutta: aistin sen potentiaalin, mikä tuossa vanhassa puutarhassamme piilee. Kun lapset kasvaa, tuo pienempikin tuosta, alan varmasti käyttää nykyistä enemmän aikaa pihapuuhiin. Koska hauskaa ja rentouttavaa hommaahan se on.

    Etenkin pienten lasten kanssa oma iso piha on ollut ihana ja helppo. En vaihtais! Ja kivasti nuo isommatkin vielä keksii sinne kaikenlaisia seikkailu- ja keppihevosratoja. Esikoinen ja kaverit nyt lähinnä kesäisin loikoo riippukeinussa ja joskus talvisin innostuu rakentelemaan lumilinnoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan itse asiassa pohdittu Maailman Parhaan Miehen kanssa, myydäänkö iso asuntomme pois sitten, kun lapset muuttavat kotoa. Järkeväähän se olisi, kun kumpikaan ei rakasta siivoamista. Muttamutta. Ollaan jo totuttu tähän vehreyteen. Meidän tontin vierestä on mahtava peltomaisema ja tien toiselta puolelta pääsee suoraan metsään lenkkipolulle. En tiedä, osaisiko tämän jälkeen asua jossain taajamassa, jossa on joka puolella taloja niin paljon, että silmään tökkää... Onneksi päätöstä ei kuitenkaan tarvitse tehdä vielä vähään aikaan :)

      Poista

Kiitos, kun jaoit ajatuksesi!