25. marraskuuta 2014

Olipa kerran...perhe ja ura tasapainossa

Blogini Facebook-sivulla minulta toivottiin jo jonkin aikaa sitten kirjoitusta vuosista, kun lapsemme olivat pieniä ja kokemuksia siitä, miten sain työn ja perheen sovitettua samaan ruutuun. En aikaisemmin tarttunut aiheeseen koska koin sen hieman vaikeaksi.

Minusta tuntuu, etten oikein ikinä ole kunnolla saanut yhteensovitettua perhe-elämää ja työtä, vaan aina tuntuu että jokin elämän osa-alue on rempallaan. Välillä perhe kärsii, toisinaan työ, joskus oma fyysinen kunto ja jaksaminen, useimmiten koti- ja pihatyöt. En siis ole mikään hyvä esimerkki tällä saralla. Perustin bloginkin itse asiassa enemmän saadakseni muilta tukea (=lohtua huonolle omatunnolle ja riittämättömyyden tunteilleni?) ja löytääkseni muita, jotka ovat samassa elämäntilanteessa mutta onnistuneet ruuhkavuosien tasapainoilussa minua paremmin.

Posiiivisia esimerkkejä olenkin jo löytänyt täältä blogimaailmasta: esimerkiksi Heli on perustanut oman yrityksen ja pystyy nykyään olemaan enemmän kotona lastensa kanssa! Anulle taas on nykyään mahdollista viettää päivittäin myös muutama tunti omaa aikaa, mikä on mielestäni mielettömän tärkeä asia oman jaksamisen kannalta!

Milloin minun elämässäni työ ja perhe-elämä ovat olleet tasapainossa? Ovatko milloinkaan?

Kyllä, mieleeni muistuu yksi ajanjakso, jolloin arki-illat ja viikonloput eivät olleet aina liian lyhyitä ja uskalsin sanoa tietäväni mitä lapsille kuuluu, vaikka olin töissä. Tämä kulta-aika oli vuoden 2009 alkupuolella, kun palasin Hessun synnyttyä melkein kahden vuoden hoitovapaalta töihin, mutta tein vain nelipäiväistä viikkoa eli olin osa-aikaisella hoitovapaalla.

Taapero
Hessu oli taaperona ihan autohullu. Hänen ensimmäinen sanansa oli Äiti, mutta toinen oli Kekka, mikä tarkoitti kaikkia laitteita, joissa oli moottori.

Marketanpuisto
Hipu ja Hessu hoidettiin kotona siihen saakka, kunnes Hessu oli 2,5 vuotta ja Hipu 5,5. Hipu tosin oli 2,5-3,5-vuotiaana välillä vuoden perhepäivähoidossa ennen Hessun syntymää.

Potkuri
Tämä kuva otettiin joululomalla 2009 ennen kuin palasin hoitovapaalta töihin. Kuvassa Hessu, vaikka haalari onkin punainen :)

Kevättalvi
Hipu ja Hessu jäivät hyvillä mielin isänsä hoitoon vuodenvaihteessa 2009, kun palasin parin vuoden hoitovapaan jälkeen työelämään.

Minä olin tuon kevään töissä maanantaista torstaihin ja mies ne päivät lasten kanssa kotona. Perjantaisin roolit vaihtuivat eli mies meni töihin, kun minulla oli hoitovapaapäivä. Oli ihanaa, kun viikossa oli yksi ylimääräinen vapaapäivä, jolloin ei tarvinnut olla tavoitettavissa! Koska olimme molemmat töissä, ei rahastakaan ollut niin tiukkaa kuin silloin, kun toinen oli kokonaan kotihodon tuella. Muistan, että laiskana äitinä vein perjantaisin monesti lapset leikkipuistosta päin lounaalle lähikahvilaan. Ne olivat rentoja, onnellisia päiviä. Toisaalta, silloin en vielä ollut yhtä vastuullisessa asemassa työelämässä kuin nykyään.

Lisäksi kuljin tuolloin ystävän kyydissä töihin, mikä lisäsi tunteja arki-iltaan. Me nimittäin menimme töihin aamuseitsemäksi ja lähdimme kotiin päin iltapäivällä kolmen maissa. Olin kotona jo neljältä ja ehdin laittaa ruokaa, nähdä lapset virkeinä ja käydä jopa kuntoilemassa ilman huonoa omatuntoa!

Hiljattain myös Kukkavarvas pohti blogissaan ihanteellisinta hoitovapaajärjestelyä. Hän tuli samaan johtopäätökseen kuin hiljattain julkaistu Ylen uutinen: monelle vanhemmalle osa-aikatyö olisi myös Suomessa ihanteellinen vaihtoehto. Minäkin olen viime aikoina jälleen leikitellyt ajatuksella osa-aikaisesta hoitovapaasta, olisihan minulla siihen lakisääteinen oikeus vielä ensi vuoden puoliväliin saakka eli siihen asti, kun Hessu päättää tokaluokan...

Muita vinkkejä työn ja perheen yhteensovittamiseen en nyt oikein keksi. Ehkä sen, että yritämme laittaa asiat tärkeysjärjestykseen eli asettaa perheen ja oman hyvinvointimme etusijalle ja olla stressaamatta toisarvoisista asioista kuten koti- tai pihatöistä.

Joustavat työajat ovat meillä myös merkittävä asia, joka helpottaa arkea. Meillä nykyään toinen (minä) joustaa aamuista eli lähtee töihin myöhemmin ja vie lapset tarvittaessa kouluun ja toinen (Maailman Paras Mies) taas joustaa iltapäivisin eli hakee Hessun iltiksestä, laittaa päivällisen ja kuskaa lapset arki-iltaisin harrastuksiin. Tämä helpottaa lasten aamuja, kun heidän ei tarvitse lähteä tyhjästä talosta sekä iltapäiviä, kun Hessun ei tarvitse olla pitkään iltapäiväkerhossa tai Hipun yksin kotona kovin kauan.

Paras vinkkini uran ja työn yhteensovittamiseen naiselle on kuitenkin tasa-arvo. Anteeksi, jos toistan itseäni, mutta kyllä se vain niin on, että  menestyvän työntekijän taustalla on tunnollinen puoliso. En koskaan voisi tehdä nykyistä työtäni, jos myös Maailman Paras Mies tekisi ympäripyöreitä työpäiviä pitkän ajomatkan päässä. Hän on se, joka käytännössä pyörittää lastemme arkea sillä aikaa kun minä roikun toimistolla, harrastan, ja edustan. Olen hänelle siitä joka päivä kiitollinen.

Meillä isä on maailman paras, ja äitikin yrittää parhaansa aina, kun ehtii.

22 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus. Minulle osittainen hoitovapaa oli iso pelastus lasten ollessa pienempiä. Hyödynsin vuosia osittaisen hoitovapaan mahdollisuutta, niin pitkään kun se oli mahdollista. Ja nyt kun se ei enää ole mahdollista, perustin yrityksen. Jotta voisin olla kotona enemmän ja jotta jaksaisin. Meillä ei ole minkäänlaisia verkostoa täällä lähialueella ja varsinkin esikoinen on sairastellut paljon pienempänä. Muistelen ihan kauhulla sitä vuotta, kun tein täyttä työaikaa, pojat olivat aloittaneet päiväkodissa ja esikko oli jatkuvasti korvatulehduskierteessä. Olin tosi lähellä uupumusta, varsinkin kun työni ei ollut siitä helpommasta päästä eli henkinen rankkuus oli aika suurta. Mies on tehnyt oman osansa hyvin, tosin hänen työhönsä kuuluvat työmatkat (joita ei onneksi ole liian usein).

    Meillä tehtiin vuosia niin, että minä lähdin aamulla anivarhain töihin (ja nukuin jatkuvasti liian vähän) ja pääsin töistä pois ajoissa ja mies taas aloitti työt myöhemmin (ja vei lapset päiväkotiin kahdeksaksi). Nyt ollaan tämä syksy oltu ihan uudessa tilanteessa eli olen kotona laittamassa lapsille aamupalaa ja sanomassa heipat kun he lähtevät kouluun. Työni kun alkavat yleensä vasta klo 9.30 tai 10.00.

    Mutta ei minullakaan viisasten kiveä ole työn ja perheen yhdistämiseen. Verkostoja olen kaivannut monesti, niitä isovanhempia tai kummeja, jotka voisivat edes joskus jeesata, mutta meillä ei sellaista reserviä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös meillä turvaverkot puuttuvat, sillä isovanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä. Onneksi ovat vielä hyvässä kunnossa ja kyläilevät meillä usein. Muutamia sukulaisia asuu täällä pk-seudulla mutta yllättävän vähän olemme hyödyntäneet heidän apuaan. Kun kaikilla kuitenkin on omat työt ja menot...
      Minulla ei varsinaiset työmatkat ole rasite, sillä niitä on kuitenkin aika vähän, vain toistakymmentä vuodessa. Sen sijaan työn ja kodin väliset matkat käyvät hermoille erityisesti lähikuukausina, kun tulee taas liukkaat ja lunta. Hyvällä kelillä pääsen töihin puolessa tunnissa mutta huonolla matkaan menee tunti suuntaansa. Yhteensä se on 1-2 tuntia kallisarvoista aikaa.

      Poista
  2. Löysinpä mielenkiintoisen blogin. Uraäidin ruuhkavuodet taitavat koskettaa aika monia. Sinulla onkin erinomainen aihepiiri blogillesi :).
    Minä olen onnekkaasti nyt hoitovapaalla. Lapset 1,6 ja 8vee. Minulla on kokemusta kahden lapsen äitinä kuormitetuista viikoista ylitöineen ja myös 4-päiväisestä viikosta. Olen ehdottomasti osa-aikatyön kannalla niin kauan kun lapset ovat pieniä. Toisaalta työelämässä kohtaa vaikeuksia, kun aikaa on se 80% ja tavoitteet 100%. Kaikkea ei voi saada millään, joten valintoja on tehtävä. Jään mielenkiinnolla seuraamaan juttujasi.
    http://nainentalossa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun seuraat blogia ja kiitos kommentista! Kävin myös vastavierailulla sinun upeasas blogissasi!
      Tuo 100% tavoitteet 80% ajassa on niin totta... Juuri sitä pohdin tässä ees taas, kun leikittelen ajatuksella osa-aikaisesta hoitovapaasta. Kun välillä tuntuu, että normaalitunnitkaan ei riitä. Ilmeisesti Suomessa on aika harvinaista, että myös työkuorma mitoitettaisiin osa-aikaisen hoitovapaan mukaan?

      Poista
    2. Mä tein yhdessä vaiheessa nelipäiväistä viikkoa ja täytyy sanoa, että myös työn määrä onnistuttiin rajaamaan normaalia vähemmäksi. Tämä oli mulle iso yllätys, siis että se todella onnistui. Ei ole kovin tyypillistä alallani. Ehkä olin myös itse aika jämy asian suhteen.

      Mutta kyllä, osittainen hoitovapaa helpotti tietenkin kovasti perheemme arkea. Harmi, että taloudellinen tilanteemme ei salli minun tai puolison jatkaa sitä enää.

      Muita työn ja perheen yhdistämistä helpottavia juttuja meillä ovat viime vuosina olleet mm. molempien vanhempien töiden keskittyminen aiempaa enemmän kotikaupunkiimme ja toimistotyöaikaan, kaikien lasten- ja kodinhoitoon liittyvien asioiden jakaminen vanhempien kesken, ylimääräisten menojen karsiminen (myös ei-aivan-pakolliset työiltamenot) ja tietenkin myös lasten kasvaminen.

      Olemme kyllä myös tehneet tässä vaiheessa, kun lapset ovat pieniä, tietoisia valintoja sen suhteen, millaisiin töihin olemme hakeutuneet ja millaisia vastuita ottaneet työelämässä kantaaksemme. Työhön käytetty aika tuntuisi olevan ihan hyvässä tasapainossa muun elämän kanssa.

      Niin juu, ja tietenkin arkea helpottaa myös yleinen riman laskeminen kaikilla elämän osa-alueilla. Ja sitten se, että osaamme nauttia pienistä vapaahetkistä. Ja tietenkin se, että pidämme puolison kanssa molemmat töistämme tosi paljon. Veikkaanpa, että tämä jatkuva säätö työn ja perheen välillä olisi todella uuvuttavaa, jos työ ei myös antaisi näin paljon!

      Poista
    3. Myös me olemme karsineet ylimääräisiä iltamenoja. Niihin ehtii paremmin sitten joskus kymmenen vuoden kuluttua.
      Niin, priorisointikyky kyllä tässä elämänvaiheessa kasvaa - paljon enemmän kuin monen työvuoden aikana!

      Poista
  3. Teillä onkin samana vuonna syntyneet lapset kuin meillä (12/04 ja 5/07), tosin meille tupsahti vielä se vuosimalli 2012.

    Meillä hoitovapaat ovat olleet melko lyhyet jokaisella kerralla, ekan kohdalla opinnot piti suorittaa loppuun ennen toisen syntymää. Toisen kohdalla raha ratkaisi asuntolainan myötä. Kolmannen kanssa tein opettajan sijaisuuksia silloin tällöin, ja se olikin ihanan virkistävää :)

    Ja puolisoa on pakko ylistää. Kuviot sujuvat kuin unelmat - yritämme luovia lasten päivät ilman vanhempia mahdollisimman lyhyiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas - meidän lapset tosiaan ovat aika samanikäiset! Tajusin lisätä blogini esittelytietoihin vasta myöhemmin lasten syntymävuodet, kun hoksasin, että se voi olla aika relevantti tieto monelle lukijalleni :)
      Ja totta, on se ihanaa, kun nämä kykyajan miehet uskaltavat ja haluavat täysipainoisesti jakaa vanhemmuuden :)

      Poista
  4. Kiinnostava blogi! Juuri tästä aihepiiristä olenkin etsinyt juttuja, kun se on omassa elämässä juuri nyt niin pinnalla. Mulla tosin on vasta 2 ja 5-vuotiaat, mutta nyt kun lapset on tehty eikä työelämässä enää tarvi himmailla tulevien äitiyslomien pelossa niin kovasti mietin, et miten tämän paletin vois saada toimimaan ja mikä on oikea määrä panostusta uraan ilman että lapset siitä kärsii.

    Mä hoidin molempia lapsia 1,5 v kotona, ja molemmilta äitiyslomilta palasin aiempaa vaativampaan tehtävään, ensin ekaan esimiestehtävään ja tokan vapaan jälkeen aiempaa laajempialaisempaan asiantuntijatehtävään. Nyt olen reilun vuoden töissäolon jälkeen jälleen ottamassa esimiesvastuuta. Olen tosi innoissani töistäni, mutta arki kyllä uuvuttaa. Teen täyttä työpäivää, työmatkakin on pitkä. Mieheni osallistuu kyllä vähintäänkin oman osansa, ajoittain enemmänkin ja meillä on isovanhemmat tarvittaessa apuna. Silti tunnit eivät riitä, koti on rempallaan, samoin fyysinen kunto.

    Ainoa vinkki mitä minulla on antaa tähän yhtälöön, on palvelujen osto. Siivoojan käynnit, ruokaostokset netistä kotiin kuljetettuina, muutenkin kaikki mahdolliset ostokset verkosta säästävät aikaa lasten kanssa vietettäväksi.

    Pakkohan tässä kuitenkin on uskoa että yhtälö on mahdollinen. Sun kirjoituksesta saan ainakin sen positiivisen kuvan, että lasten kasvaessa helpottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - kiva, jos mun blogista tulee sellainen kuva, että lasten kasvaessa helpottaa! Joskus itse mietin, että onko hassua märehtiä täällä ruuhkavuosiaan, kun ne varsinaiset ruuhkavuodet alle kouluikäisten lasten kanssa olivat kyllä vielä rankempia.
      Hyvä vinkki tuo palvelujen osto! Meilläkin kävi pitkään siivooja, kun lapset olivat pienempiä - aina Hessun syntymästä parin vuoden taakse. Nykyään yritämme siivoilla porukalla sunnuntaisin, jos jaksamme. Hiljattain meillä oli se toimiva käytäntö, että lapset eivät saa aloittaa karkkipäivää ennen kuin huoneet on imuroitu. Hipu on myös ajoittain innokas pesemään pyykkiä! :D
      Ruokaa emmje ole netistä ostaneetkaan, sen sijaan vaatteita kyllä verkosta. Tänä vuonna pohdin, josko tekisin ne kaikki pakolliset joululahjaostokset netistä. Saattaa olla, että teen siitä vielä oman postauksen...
      Tervetuloa blogin lukijaksi - pidetään yhteyttä!

      Poista
    2. Suosittelen ainakin kokeilemaan ruokien tilaamista. Meillä tosin muutenkin tehdään ostokset kerran viikossa ja siihen rytmiin nettitoimitus sopii hyvin. Käytännössä yksi vapaailta lisää kun ei tarvi lähteä kauppaan. Yleensä tilaan keskiviikkoiltana lasten mentyä nukkumaan ja toimitus tulee sovittuna aikana perjantai-iltana. On toki nopeampiakin palveluita, tää rytmi sopii meille hyvin ja kaikki tiimitetut tavarat on ollu hyviä ja tuoreita (tuon vuorokauden tilausviiveen ansiosta tavarat tulee suoraan tukusta).

      Poista
    3. Täytyypä jutella Maailman Parhaan Miehen kanssa, hän kun on myös perheen ostosvastaava! Hän käy melkein joka toinen päivä ruokakaupassa. Joskus luulen, että hän suorastaan tykkää siitä, mutta luulo ei tietenkään ole tiedon väärtti...

      Poista
  5. Mä olen tuosta edellisestä postauksestani lähtien pyöritellyt luonnosta jossa nurisen vielä lisää siitä miten vaikeaa Suomessa on vieläkin se osa-aikainen työskentely lasten ollessa pieniä. Se ei vaan tunnu kuuluvan meidän työkulttuuriin. Joko olet kokonaan paikalla tai kokonaan poissa. Saa nähdä koska saan sen valmiiksi asti :) Hyviäkin kokemuksia toki löytyy mutta tuntuu että se on monella sitä että joko teet kahdeksan tunnin työt kuudessa tunnissa (joka ei kuitenkaan käsittääkseni ole se tarkoitus. Jos olet vähemmällä tuntimäärällä töissä niin tokihan työmääräkin täytyy suhteuttaa sen mukaan). Tai sitten teet neljässä päivässä viiden päivän työt. Tai sitten, kuten meidän tapauksessa kävi, työnantajan kanssa ei vaan saatu sovittua sellaista vaihtoehtoa jolla olisi onnistunut sekä se lapsen kotihoito että työnteko samaan aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään mielenkiinnolla odottamaan! Mulle kävi edellisen hoitovapaan aikaan noin: työmäärää ei sovitettu tuntien määrään eli käytännössä tein sitten neljänä päivänä iltaisin aikamoiset ylityöt. Kuitenkin tuosta ajanjaksosta jäi positiiviset muistot, kun oli se yksi päivä, kun ei tarvinnut olla tavoitettavissa... Ja ylitöistä + hoitovapaapäivistä kertyi sitten aikamoiset määrät ylimääräistä lomaa, mikä ei ollut ollenkaan huonompi juttu. Toki mieluummin olisin ottanut myös 80% työmäärän, jos olisin voinut valita.

      Poista
  6. Oi hyvä teksti! Tällaisia kaipaan itsekin kun koko ruljanssi on vasta alkanut.

    Minä teen itse 6h päivää ja ai että kuinka nautinkaan. Ajattelen myös herkästi (ja muiden juttuja kuunnellessa) että onni on potkaissut työnantajan suhteen, vastuuta nimittäin kerrytetään juuri siinä tahdissa kuin olen sitä valmis ottamaan vastaan. Rakastan työtäni tuntuu niin imelältä sanoa, mutta melkein voisin sen niinkin ilmaista. Se motivaationi määrä on huikea kun joustetaan vastavuoroisesti.

    Meillä minä olen (tai tulen olemaan) se joka rakentaa uran. Miehellä on duuni jossa ylityötunteja ei tehdä ja hän pääse tasan sillä ja sillä kellonlyömällä hakemaan lapset, vieläpä aika varhain iltapäivällä. Olen kiitollinen. Isovanhemmat asuvat lähellä ja ovat eläkkeellä joten apukäsiä riittää esim. sairaspäiviin. Tällä kokoonpanolla tuntuu että ei edes pahemmin saisi kitistä kiireestä. Onhan tosin sitäkin. Kun yhdeksältä olet saanut lapset nukkumaan ja rämmit vielä koiran kanssa loskassa ja kaadut kymmeneltä sänkyyn, oman ajan saldona pyöreä nolla, tuntuu kotiäitivuodet luksukselta. Monia pikku juttuja on pitänyt melkeinpä priorisoida kokonaan pois siitä arjesta, vaikka toisaalta tämä antaa hirvittävästi. Kokopäiväistä työtä en tosin uskalla vielä edes ajatella!

    Jes, tällaisia kirjotuksia lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen puolestasi, kun työtilanteesi on noin mallillaan ja vielä isovanhemmatkin asuvat lähellä!
      Meilläkin on koirakuume, pitäisiköhän harkita vielä uudemman kerran :/ Kun tässä elämäntilanteessa ei tosiaankaan ole ylimääräistä aikaa...

      Poista
  7. Tuo on kyllä tuttu juttu kaikille töissä käyville äideille - ei tarvitse edes uraäiti olla. Itse vaihdoin lasten synnyttyä alaa - halusin säännölliset työajat ilman ilta- ja viikonlopputöitä ja liikoja työmatkoja - ja silti oli aina se riittämättömyyden tunne. Mutta meillä isäntä jatkoi sitä pitkän päivän tekemistä, joten kyllä siinä sai huusholli olla ihan rauhassa hyrskynmyrskyn - eivätkä ole tainneet nuo nyt jo aikuiset lapset siitä kärsiä. Tärkeintä on se, että lapsilla on joku läheinen aikuinen jakamassa sitä arkea - oli se sitten äiti tai isä - tai esim. meillä minun maailman paras anoppini, joka jäi varhaiseläkkeelle sen tähden, että pystyi parina päivänä viikossa lasten jo ollessa koulussa hakemaan heidät koulusta ja hemmottelemaan pilalle;) Jaksamista, tsemppiä - ei kannata turhaan tuntea syyllisyyttä asioista, joille ei oikein mitään mahda. Kyllä teidän lapset tietävät, että he ovat teille rakkaita - ja se on tärkeintä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Minäkin uskon, että kyllä tämä tästä. Lapset oppivat minulta esimerkiksi vastuunkantoa ja työelämän imua. Ja kotitöiden suhteen suurpiirteisyyttä - onhan huusholli sentään sellaisessa kunnossa, että kukaan ei ole toistaiseksi pahemmin sairastunut.
      Ja kuten sanottu, isä on maailman paras ja äitikin yrittää parhaansa. Kyllähän sen pitäisi riittää, myös minulle itselleni...

      Poista
  8. Ihana ja viisas teksti. Löysin ekaa kertaa blogiisi, joka on fiksun ja aidon oloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kiva, kun tulit lukemaan ja kommentoitkin vielä =)

      Poista
  9. Olipa hyvä postaus! Mun oman ajan järjestäminen on tällä hetkellä tosiaan ihan hävettävän helppoa. Mutta on siinäkin toki valintaa tehty. Meinasin hakea yhtä mielenkiintoista paikkaa lastensuojelupuolelta, mutta päädyin siihen, etten ole vielä valmis niin kuluttavaan työhön. Nykyisessä työssä on paljon ihanaa, mutta kaipaan myös erilaisia haasteita. Niiden aika on sitten vähän myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Sun tilanteesi tiivistää hyvin sen, että ruuhkavuosista selviytymisessä on pitkälti kyse omista valinnoista, priorisoimisesta. Olen paljon miettinyt koko sanaa ruuhkavuodet. Mielestäni se tarkoittaa sitä, että on liian paljon tekemistä ja liian vähän aikaan. Ja tällainen kokemushan syntyy, jos ei priorisoi vaan haluaa kaiken yhtä aikaa: uran, perheen ja harrastukset..

      Poista

Kiitos, kun jaoit ajatuksesi!