27. marraskuuta 2014

Iso ikäero ei estä yhteisleikkiä

Meidän lapsilla on melko tarkkaan kolme vuotta ikäeroa. Muistan Hessua odottaessani pohtineeni, löytyykö lapsille ikinä yhteistä tekemistä, kun ikäeron lisäksi toinen on tyttö ja toinen poika.

Kuuntelin lasten juttuja hiljattain, kun meillä leivottiin pipareita. (Kyllä, myös joulunvihaajan perheessä leivotaan jouluherkkuja. Koululaiset ovat niin näppäriä, että hoitavat itse koko homman - minun tarvitsee vain keskittyä maistelemiseen ja välillä auttaa Hessua kaulimisessa, jos taikina on liian jäykkää.)

Kuinka turhaan epäilinkään yhteisleikkien onnistumista! Meidän lapsilla on edelleen ihania mielikuvitusleikkejä, vaikka Hipu alkaa olla jo esiteini ja ymmärtää jo paljon myös aikuisten maailmasta.

Leipoessa lapset laittoivat taikinahahmot keskustelemaan. Voi veljet niitä juttuja - olisi pitänyt laittaa video pyörimään! Yhteen leivontatuokioon mahtui komediaa, draamaa, jännitystä ja tragediaakin erityisesti, jos joku taikinahahmo osoittautui elinkelvottomaksi ja joutui uudelleen kaulimen alle...

Piparkakut

Piparkakku


Piparkakkutalo

Piparkakkutalo

Muistan edelleen kirkkaasti lasten ensimmäisen yhteisleikin. Hessu oli silloin vuoden hujakoilla, eikä vielä puhunut paljoa (ainakaan suomea), mutta hänen itseilmaisuaan vaihe ei mitenkään rajoittanut.

Olin kodinhoitohuoneessa pyykkihommissa ja lapset keksivät istua peräkkäin lastenammeeseen, joka lojui tyhjänä lattialla. Neljävuotias Hipu alkoi leikkiä, että amme on vene ja ryhtyi soutamaan joku lelu kädessä. Takana istuva Hessu-vauva lähti innolla mukaan ja pian molemmat lapset heiluivat ammeessa suurella merimatkalla. Jossain vaiheessa vauhti hiipui ja Hipu siirtyi muihin hommiin. Hessu tuli tästä haikeaksi, kökötti hetken yksin ammeessa mutta ei tyytynyt tilanteeseen vaan kipitti pian siskon perään ja viittilöi uudestaan ammeen suuntaan. Hän halusi jatkaa leikkiä - halusi kohdata siskon uudestaan yhteisessä mielikuvitusmaassa, kun kerran oli sinne päässyt mukaan siitä huolimatta, että yhteinen kieli vielä puuttui.

Nykyään erityisesti viikonloppuaamuisin on ihanaa katsella lapsia, jotka kikattavat yhdessä meidän aikuisten sängyssä ja höpöttelevät kahdenkeskisiä juttujaan. Toki meidän elämä ei ole pelkkää kikatusta ja höpötystä, vaan aina tasaisin väliajoin sisarukset myös ottavat mittaa toisistaan: toinen yrittää pomottaa tai toinen heittää hanskat tiskiin, eikä suostu mihinkään.

Silti paljon useammin lapsia katsellessa minut valtaa onni. Kai me jotain olemme tehneet oikein, kun ne niin usein osaavat olla kivoja toisilleen.

26 kommenttia:

  1. Ihania yhteisleikkejä ja mahtavan hienoja piparkakkutaloja. Mistä nuo koristeet ovat? Näyttävät hienoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos :) Lapset askarteli koristeet itse sokerimassasta! Erityisesti Hipu on tosi näppärä leipomaan - on varmaan perinyt leivontageenit isänsä suvusta.
      Minäkin osallistuin piparitaloon sen verran, että söin vahingossa savupiippuun tarkoitetut palaset yksi ilta, kun makeannälkä iski ja katselin, että tarjottimella oli pari ylimääräistä piparinpalasta. :-0 Leipojilta tuli vähän pyyhkeitä...

      Poista
  2. Ihana kuulla, että isommalakin ikäerolla varustetuilla sisaruksilla löytyy yhteistä puuhaa ja on seuraa toisistaan! Aina kuulee painotettavan sitä pientä ikäeroa, joten mukava saada vähän erilaistakin näkökulmaa. Jos meille toinen lapsi siunaantuu, tulee ikäeroa vähintään neljä vuotta. Esikoinen toivoo pikkusisarusta kovasti, ja toivottavasti sellainen meille pian suodaan. Pari päivää sitten sain kuulla, että äiti, sulla on iso maha, siellä on varmaan vauva! Oi oi... Pikkusisarusta en toivo niinkään itseni, vaan esikoisen takia. Itse olisin toisaalta ihan tyytyväinen tähän tilanteeseen, kun isomman lapsen kanssa moni asia on jo paljon helpompaa, mutta uskon kyllä siihen, että sisarus antaa ja opettaa monenlaista lapselle, ja sen vuoksi haikaralle on tilaus lähtenyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea matkaan! Kyllä sisarus on suuri aarre, oli se ikäero mikä tahansa. Ja teidän esikoinenhan saa jo tuntea itsensä vastuulliseksi, kun voi osallistua vauvan hoitoon.
      Meillä auttoi pikkulapsiaikaan valtavasti se, että Hipu osasi jo kolmevuotiaana puhua lähes täydellisesti. Hänellä oli tapana sanoa välillä, että "nyt on minun vuoro olla pieni". Se oli tosi kätevää - pienempi lapsi olisi ilmaissut asian aivan eri tavalla...

      Poista
  3. Kyllä sisarukset ovat toisilleen tärkeitä, oli ikäero sitten suuri tai pieni. Meillä 6- ja 8-vuotiaat pojat ovat luonnollisesti toistensa parhaat ystävät ja tappeluparit. Mutta sitten on tämä pienimmäinen 1-v, jolla on paljon yhteistä kummankin isoveljen kanssa. Isommat pitävät pientä ihanasti "lemmikkinään". Ovat suojelevia ja opettavat leikkejä. Olen yllättynyt miten paljon 8-vuotiaskin voi nauttia 1-vuotiaan pikkuveljen seurasta. Touhuissa on usein kumpaakin kiinnostava juoni :D.
    Ps. Piparileivonta on kivaa puuhaa, mutta miten ihmeessä sen toteuttaisi ilman koko talon valtaavaa jauhosotkua. Nämä viikarit eivät pysy "leivontapisteessä" kuin hetken. Lykkään operaation johonkin valmiiksi kaoottiseen "ennen siivouspäivää -hetkeen".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Ehkä aika on se taikasana, joka auttaa tuohon jauhosotkuun :) Meillä nimittäin tuo ei ole ollenkaan enää ongelma. (Toisaalta käytämme valmistaikinaa, tietenkin, eli jauhoja käytetään vain taikinan kaulimisvaiheessa.)

      Poista
  4. Joskus olen miettinyt että isommalla ikäerolla lasten ei tarvitse samoista leluista tapella, niin ehkä välit pysyvät hyvinä senkin vuoksi. Eikös esimerkiksi jenkeissä ole hyvin tavallista että ikäeroa on kunnolla. Meillä sitä painotetaan ehkä myös työasioiswn hoidon vuoksi. Kela tukee kakhden lapsen hankintaa kolmen vuoden sisällä ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä :) Totta, tämä taitaa olla kulttuurinen juttu. Suomalaisenahan sitä jotenkin automaattisesti ajattelee, että kaikki yli kahden vuoden on yhtä kuin iso ikäero.

      Poista
  5. Raivostuttavaa! Tablettini näppäimistö ei toimi moitteetta ja kommentteja ei pysty korjaamaan..... No kai siitä taas selvän saa :) siis jos yritän korjata, kommentti menee jumiin...kääk

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei - en minä ainakaan huomannut sun kommentissa mitään korjattavaa :)

      Poista
  6. Meidän lapsukaisten ikäero on tuplat tuosta teidän. Mä mietin samaa kanssa, että näinköhän yhteisiä leikkejä, vaikka ovatkin samaa sukupuolta. Ja juu, meilläkin touhutaan kovasti yhdessä. Ne ovat kyllä parhaita hetkiä. Tosin välillä pikkuveljellä palaa hermo, kun tekisi mieli leikkiä ja isoveli lukee vaan jotain tylsää kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Meillä on ihan sama juttu tuon lukemisen kanssa koska esikoinen on aikamoinen kirjatoukka. Toisaalta pikkuvelikin jo osaa lukea ja on myös kirjamiehiä. Mutta hyvä kirja on isommalle helppo pakopaikka, jos pienemmän ehdottama leikki ei oikein nappaa.

      Poista
  7. Minusta kolme vuotta ei ole iso ikäero. Meillä pojilla ikäeroa on himpun verran yli kaksi vuotta ja pojat ovat kuin paita ja peppu. Toisaalta ovat välillä myös aikamoiset taistelupukarit, myös luonne-erojensa vuoksi. Siinä missä esikoinen kaipaa rauhaa ja omaa tilaa, kuopus kaipaa seuraa ja touhukaveria ja silloin tulee törmäyksiä. Minä muistan myös lasten ekat yhteisleikit. Heillä se oli junaleikki. Istuivat peräkkäin ja esikoinen ohjasi junaa ja pienempi istui kyydissä. Istuivat siis takkahuoneen lattialla ja olivat "junassa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä! Ei minustakaan kolme vuotta enää tunnu isolta ikäerolta, mutta silloin ennen kuopuksen syntymää se tuntui isolta, kun tämä suomalainen normi tuntuu olevan 2v. ikäero :)

      Poista
  8. Ihana kirjoitus! Mä mietin myös kakkosta odottaessa tuota samaa, erityisesti varmaan siksikin, et oltais otettu pikkusisarus vaikka vain vuoden ikäerolla jos olis tullu, mut tuli vasta kolmen vuoden päästä ykkösestä. Eli itsellä oli mielessä vahvana se ajatus pienestä ikäerosta juurikin jotta olisivat läheiset toisilleen.

    Samalla tavoin muistan hämmästelleeni kun selvä sisarusyhteys alkoi syntyä heti kun vauva nyt yleensä mitään yhteyksiä kykeni luomaan. Ja yhteiset leikitkin tulivat tosi aikaisin.

    Jälkikäteen sanoisinkin että kolme vuotta on melko täydellinen ikäero. Kolmevuotias käsittelee tilannetta jo aivan eri tavoin kuin kaksivuotias juurikin puhekyvyn ansiosta. Kolmevuotias osaa jo toimia ohjeiden mukaan, voi ottaa roolin vanhempien apuna vauvan hoidossa (meillä oli tietyt nimetyt tehtävät joista isoveli ylpeänä vastasi). Ja toisaalta kolmevuotias osaa jo keksiä leikkejä, joita vauvan kanssa voi leikkiä, eli ymmärtää mitä vauva osaa ja mitä ei, ja näin saa aikaiseksi toimivan "leikin".

    Nyt 2 ja 5 v viihtyvät hienosti yhdessä (toki vääntöäkin on jatkuvasti), enkä voisi kuvitellakaan että heillä olisi pienempi ikäero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun tykkäsit! :) Minunkin mielestäni nyt tuntuu, että kolme vuotta on ihanteellinen ikäero, niin hyvin kaikki on mennyt. Jännä nähdä, miten tilanne sitten kehittyy, kun esikoinen tulee murrosikään - suostuuko enää pikkuveljen leikkikaveriksi...?

      Poista
  9. Meillä isoimman ja pienimmän välillä on kaksitoista vuotta. Pienimmän ja keskimmäisen välillä taas kymmenen. Koskaan en ole ollut sitä mieltä että siinä olisi liikaa vuosia.
    Ensinnäkin pienin on hän, jolle on helppo täysin varauksetta näyttää hellyyden tunteita. Ne on tärkeitä tunteita näyttää mutta ei enää ihan helppoja tuollaiselle teinin jurmokkeelle. Ja koska pieninhän rakastaa paistatella veljiensä huomiossa niin täällä on varsinainen halikerho päivittäin. Pienimmälle saa lässyttää ja lössöttää sallitusti jopa teinin silmissä.
    Pienimmän kanssa on myös helppo leikkiä ja päästää mielikuvitus irti. Saa ihan luvan kanssa olla vielä lapsi. Saisihan sitä muutenkin mutta edelleen, kun teininä ei muka saisi.
    Toki se pienin on tielläkin välillä. Mutta se taas ei musta liity mitenkään ikäeroon. Koska on se ikäero pieni tai suuri niin ainahan on hetkiä jolloin pienimmät on "tiellä".
    Meiltä löytyy myös pienellä ikäerolla veljespari ja vaikka siinäkin on ne puolensa niin kyllä minä henkilökohtaisesti koen että isompi ikäero on parempi. Tosiaan ne kehitysvaiheet ja kiinnostuksen kohteet menee silloin vähän ristiin ja musta ne lapsen yksilölliset tarpeet on helpompi huomioida ja ymmärtää kun kutakin kehitysvaihetta elää vain yksi lapsi kerrallaan.

    Mun mielestä ikäero ei ole se seikka jolla varmistetaan sisarusten läheiset välit. Ne on ihan muista seikoista kuin ikäerosta kiinni. Eniten vaikuttaa varmasti lasten luonteet. Veriside tai ikäero ei riitä takaamaan yhtään mitään jos tyypit on ääripäitä. Toisena tärkeänä juttuna on varmasti myös vanhemmat ja se että millainen perhe on. Tuleeko jokainen kuitenkin kuulluksi, saako jokainen olla sen ikäinen kuin on, oli sitä ikäeroa paljon tai vähän jne. Ja myös se että sisaruksia ei "pakota" olemaan jotain mitä eivät ole, oli sitä ikäeroa paljon tai vähän. Monesti tuntuu että sillä pienellä ikäerolla yritetään varmistaa sitä että lapset tulisi keskenään toimeen ja sille isommalle olisi leikkikaveri. Eihän se noin mene. Ei tuollaisia paineita voi luoda millekään ihmissuhteelle. Tuon lähtökohdan kun unohtaa niin hyvin kaikki menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, miten teidän teini hoivaa pienempää...!!! Me itse asiassa suunnitellaan koiraa tuohon tarkoitukseen, mutta katsotaan nyt.
      Olet oikeassa, paljon muustahan lasten suhteessa on kyse kuin ikäerossa. Tämän postauksen näkökulmaksi vain nyt satuin valitsemaan ikäeron, mutta nuo muut tekijät ovat kyllä vaikka erillisen postauksen arvoisia.

      Poista
  10. Meillä on kanssa lapsia kumpaakin sukupuolta ja vielä himpunverran isommat ikäerot. Yhteisiä leikkejä ja touhuja on ollut koko ajan ja on edelleen, vaikka isoin on jo esiteini. Olen ylipäänsä kamalan iloinen siitä, että isoinkin lapsista edelleen leikkii. Ja siitä, etteivät ikäerot ole missään vaiheessa haitanneet millään tavalla. Ja vielä siitäkin, että lasten eri sukupuolet eivät todellakaan ole ongelma, jos siitä ei sellaista ehdoin tahdoin tehdä.

    Enemmän mä näen näissä vähän isommissa ikäeroissa hyviä puolia. Kaikki ovat saaneet olla rauhassa pieniä. No, kaksi isompaa olivat kyllä yhtä aikaa alle eskari-ikäisiä, mutta silloinkin isompi heistä oli koko ajan pari päivää viikossa hoidossa ja hänellä oli myös omia kaverikyläilyjä ja yksi harrastuskin jo. Hämmästelen aina ihaillen perheitä, joissa on useampi lapsi kovin pienellä ikäerolla. Kaksi vaippapöksyä on rankka setti alkuvaiheessa, ihan varmasti. Saati sitten vaikkapa kolme tai neljä alle kouluikäistä.

    Toki kuopusta odottaessa ja hänen vauva-aikanaan tuli välillä sellainen fiilis, että "taasko me ollaan tässä samassa jamassa", mutta ne ajat menivät nopeasti ohi ja toisaalta vauvajuttuja osasi nyt eri tavalla arvostaakin, kun oli kokemusta itsellä enemmän ja toisaalta iän myötä tullutta zen-mieltäkin ehkä. :-) Sitä me tietenkin aina nauretaan, että kun perheessä on kovin eri-ikäisiä lapsia, eletään kaikkia uhmakausia ja murrosikiä sitten pitkään ja hartaasti. Mutta ei se mitään. Musta on ihan mukavaa, että elämässä on monenlaisia sävyjä.

    Kaikissä ikäeroissa on varmasti puolensa. Eikä niihin aina voi vaikuttaakaan. Mutta itse yritän aina kumota näitä yleisiä ennakkoluuloja, että yli kolme vuotta ikäeroa estäisi yhteiset leikit tai että sukupuolella olisi näissä asioissa jotain väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - minunkin postauksellani oli vähän samat motiivit. Olen samaa mieltä (näin jälkiviisaasti) että kolmen vuoden ikäero oli hyvä, koska esikoinen sai myös tarpeeksi huomiota kolmen ensimmäisen vuotensa ajan, eikä meillä ikinä esiintynyt merkittävästi mustasukkaisuutta.
      Kuvailet hauskasti, kuinka teillä on kaikenlaisia vaiheita perheessä yhtä aikaa. Ihailen sinua kovasti - se vaatii lehmän hermoja!

      Poista
  11. Mulla itsellä on (puoli)sisaruksiini 7 ja 13 vuotta ikäeroa. Joskus olisin kaivannut pienempää ikäeroa ja ehkä vielä enemmän sisarusta, jolla olisi ollut samat vanhemmat.
    Meillä oli kyllä yhteisiä juttuja sisarusten kanssa ikäerosta huolimatta. Ei toki niin paljon kuin omilla lapsillani. Meillä ikäerot on 1v7kk, 2,5v ja 3,5v. Vanhimman ja nuorimman välillä on 7,5v. Jännä seurata, miten omien lasten sisarussuhteet kehittyvät. Sillä tosiaan on merkitystä syntyykö esikoiseksi vai nuorimmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Onpa teillä nyt komea sisarussarja! Josain vaiheesa heillä tulee olemaan tosi hauskaa yhdessä...

      Poista
  12. Hiih juurikin mietin ikäeroa ja nyt löysin tekstisi. Meillä ikäeroa vanhemmilla on 2v 4kk ja nuorimman kanssa 8v ja 5v. Isommilla sujuu hyvin, ja mielestäni ikäero on pieni vaikka toinen onkin 4.luokalla ja toinen ekalla. Nyt kaksi vuotias yrittää pysyä isompien mukana, ja pakko iloita: Juuri kun luulin isompien hylkäävän perinteisen leikkimisen, ne innostuvat pienimmän myötä uudestaan leikkeihin kun vanhat lelut siirtyvät pienelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa - olikohan tässä telepatiaa? Kuten edellisetkin kirjoittajat toteavat, pikku sisarus taitaa olla isommalle ihana syy heittäytyä leikkiin. Meillä ei ihan sellaista tilannetta ole, siksipä haaveilemme koiranpennusta ;)

      Poista
  13. Meidän kahdella vanhimmalla on samanmoinen ikäero ja hyvin ovat leikkineet (ja riidelleet) yhdessä kuluneen vuoden. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...tosin minusta tuo ei ole iso ikäero. Ajattelin otsikolla pikemminkin 10-15 vuotta. Sellainen minulla ja nuorimmilla sisaruksilla on. Ja sellaista en omille lapsille haluaisi (kaikkea ei tietysti aina voi suunnitella etukäteen). Se iso ikäero on minusta liikaa, jotta samalla tavalla tuntisi sisarukseksi. Etenkin kun asuu niin lyhyen pätkän saman katon alla.

      Poista

Kiitos, kun jaoit ajatuksesi!