18. marraskuuta 2014

Bloginpoikasen lentävä lähtö

Kuukauden ikäinen on tyypillisesti rytmitön olento, joka syö tiheästi ja nukkuu pätkissä: "Vauva syö aluksi tiuhaan, useimmiten 8–12 kertaa vuorokaudessa. Selkeää unirytmiä ei vielä ole. Vauva heräilee sekä yöllä että päivällä ja saattaa nukkua jopa 20 tuntia vuorokaudessa. Liikkeet ovat vielä refleksinomaisia säpsähdyksiä", kerrotaan Vauva-lehden nettisivuilla.

Tajusin juuri, että blogini täytti viime sunnuntaina kuukauden! Yhteneväisyyksiä mutta myös eroja kuukauden ikäiseen ihmisenpoikaseen löytyy: myös tämä bloggaaja napostelee välillä tiheästi ja unetkin ovat viimeisen kuukauden aikana jääneet tavallista vähemmälle. Viikonloppuisin taas univelkaa on maksettu takaisin, mutta ei kuitenkaan 20 tuntia vuorokaudessa ;)

Bloggaamisurani alku on ollut vauhdikas ja antoisa. Sitä voi suorastaan sanoa lentäväksi lähdöksi!

Olen julkaissut 18 postausta, joihin on tullut yli 40 kommenttia teiltä lukijoilta. Vein blogini myös Facebookiin, Instagramiin ja Twitteriin. Facebookissa blogini on löytänyt jo sata fania! Twitterissä olen julkaissut 171 tweettiä ja saanut 69 seuraajaa. Instagramissa olen julkaissut 32 kuvaa ja saanut 48 seuraajaa. Blogiani voi seurata myös Bloglovinin ja Blogilistan kautta.

Uraäidin Ruuhkavuodet
Blogini ensimmäiseen kuukauteen on mahtunut monenlaista.

Blogin elinaikana olen käynyt Tallinnassa, Brysselissä ja Kööpenhaminassa. Olen pohtinut yhteiseloa Sisäisen Suorittajani kanssa, hämmästellyt pikkutyttöni nopeaa kehitystä ja viettänyt hänen kanssaan laatuaikaa. Olen yrittänyt etsiä kiukuttelijalle vaihtoehtoja ja pohtinut, mikä on kouluikäisille riittävästi ruutuaikaa. Olen jopa avannut kotimme ovet lukijoille sekä esitellyt lempikotiasuni eli lököverkkarit!

Olen kohdannut ajatuksen omasta haavoittuvuudestani ja heikkoudestani. Olen tilittänyt tuskaa omenasavotasta, paljastanut vihaavani joulua ja miettinyt Amigo-mentorin roolia. Olen aloittanut oman elämäni inventaarion ja pohtinut johtajuutta sekä fyysistä hyvinvointiani. Ja joka välissä olen tuntenut kiitollisuutta Maailman Parasta Miestä kohtaan, sillä hänen ansiostaan bloggaaminen on minulle mahdollista.

Blogia kirjoittamalla olen oppinut uudella tavalla jäsentelemään ajatuksiani vanhemmuudesta. löytänyt muita samoin ajattelevia ja avartanut näköpiiriäni tutustumalla erilaisiin näkemyksiin. Suurkiitos jokaiselle, joka on jättänyt kommentin blogiini!

Bloggaaminen on jo temmannut minut mukaansa - tämä blogi on tainnut tulla jäädäkseen. Ainakin nyt tuntuu siltä.

Pysytään yhteydessä!

11 kommenttia:

  1. Hienoa! :)

    Terveisin kuukauden ikäisen vauvan äiti :D vauvan joka on paljon tuota ja vähän enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä yhteiseloon vauvan kanssa! <3 Minä en muista tuosta ajasta enää mitään... Pikkuvauva-aikaa koskeva black-out on luontoäidin keino varmistaa ihmislajin lisääntyminen.

      Poista
    2. :D Jep. Se ja vauvakuume on kohtalokas. Siksi piti estää ihtiä tekemästä mitään peruuttamatonta tulevaisuudessa moisten hullutuksien iskiessä. (Sektion yhteydessä tehtiin siis pari ylimääräistä niksnaks-liikettä.)

      Minkälainen ura tai elämänvaihe sulla oli silloin kun lapset syntyi ja oli pieniä? :) Toimiko aivot? Teitkä jotain muutakin kuin "kotiäiteilit"?

      Ps. Linkin takaa voit liittyä myös mun twitter-seuraajiin. ;)

      Poista
    3. Moi taas :) Sain esikoiseni tosiaan kymmenen vuotta sitten eli 28-vuotiaana. Olin silloin ekassa vakiduunissani. Molemmat vauvat tuntuivat äänekkäiltä ja suuritarpeisilta: kitisivät illat ja nukkuivat yöt ja päivät pätkissä. Ei mulla kyllä aivot oikein toimineet, vauva-aika oli sellaista sumua ja pelkkää kädestä suuhun elämistä... Olin kuopuksen kanssa kotona melkein kaksi vuotta ja sen hoitovapaan loppupuolella tein jo vähän oman alan duunia freelancerina.
      Kiitos Twitter-linkistä, liityin sun seuraajien joukkoon!

      Poista
    4. Omat aivot on kyllä nyt kans melkosta puuroa. En edes yritä opiskella nyt. Väännän gradun ja opinnot vasta, kun on jotain elonmerkkejä syvimmissä aivolohkon osissa, niin että vois oikeasti oppia ja sisäistää uusia ja monimutkaisia asioita. Seuraava opinnoista kysyjää tinttasen turpaan. En nyt tietenkään oikeasti - mutta verbaalisesti sitäkin varmemmin.

      Välillä vain tuntuu, että olen kadottanut aivot lopullisesti. Mutta toisaalta, toivon pilkahduksia niiden palutumisesta on ollut aika ajoittain - kuten keväällä vaalien aikaan. Nyt ei millään onnistuis puhua yhtä fiksuja (fiksuja ja fiksuja, niinpä niin). Mutta ehkä tässä tosiaan on vielä toivoa. :) Sitten kun vain vielä sais ne opinnot valmiiksi ja jalkaa yöelämään. Mielenkiinnolla näin perässä hiihtäjänä jäinkin tätä sun blogia seuraamaan ja luen edelleen, vaikka en mitään osaa/ jaksa/ kykene/ ehdi kommentoidakaan.

      Poista
    5. Vauvavuodet on rankkoja. Onneksi niitä on kunkin lapsen kohdalla vain yksi. :) Itse odottelen jo kovasti aivojen pirteämpiä hetkiä. Aivan ihana tämä sun blogi!

      Poista
    6. Tsemppiä meille kaikille! Vauvavuodet on rankkoja. Viime aikoina olen pohtinut, muokkaako ne jotenkin aivoja niin, että oppii pysyvästi pärjäämään vähemmällä unella... Olen parhaillaan seminaarissa jossa odotan omaa esiintymisvuoroa. Hipu herätti viime yönä neljältä, tytöllä oli maha kipeä. :( En sen jälkeen saanut enää unta. Silti luotan, että esiintyminen menee hyvin. Kyllä se siitä.

      Poista
  2. Onnea kuukauden vanhalle blogille! On ollut todella ilo lukea sitä ja odotankin innolla uutta postausta, oli se sitten mitä vaan. Kirjoitat niin mukavasti ja turhia jaarittelematta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On ollut suuri ilo vastaanottaa sun kommentteja. Toivottavasti jatkat yhtä aktiivisella linjalla :)

      Poista
  3. Onnittelut kuukauden ikäiselle! Sun blogi on ollut huippu uusi tuttavuus :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun jaoit ajatuksesi!