26. lokakuuta 2014

"Welcome to our ranch."



Näihin aikoihin suunnilleen seitsemän vuotta sitten löysimme nykyisen kotimme. Tai kotimme löysi meidät, miten sen nyt ottaa.

Hessu oli tuolloin vajaan vuoden ikäinen. Asuimme taajamassa, muutaman vuoden ikäisessä rivitalossa, suhteellisen hyvien palvelujen lähellä, kävelymatkan päässä kaupasta, koulusta ja bussipysäkistä. Naapurit olivat superkivoja, taloyhtiön hiekkiksellä ja läheisessä leikkipuistossa riitti seuraa niin pienille kuin isoillekin, aurinko paistoi terassille kesäisin....

Mutta. Terassilta oli näkymä suoraan parkkipaikalle. Asunnossa oli heikosti säilytystilaa ja haaveilimme erillisestä työhuoneesta. Tuulikaappi oli ahdas, suorastaan mahdoton niinä aamuina, kun lapsille iski itkupotkuraivari.

Aloimme etsiä toista asuntoa.

Omakotitalot lähistöllä olivat kuitenkin vähintään parisataa tuhatta yli budjetin. Minä, suurituloisempi, olin vielä hoitovapaalla, joten ymmärrettävistä syistä emme maksukykymme puolesta olleet mikään pankkineidin märkä uni.

Laajensimme hakualuetta taajaman ulkopuolelle.

Paikallisen kiinteistövälittäjän ikkunassa oli killunut pari kuukautta ilmoitus paritalosta, joka taajamasta katsottuna oli kaukana kaikesta. Meille hieman liian iso, 159m2 ja hieman liian kallis. Päätin kuitenkin lähteä katsomaan.

Ajoin mutkaista, mäkistä tietä pimenevässä syysillassa. Tuntui, että olin jo ajanut ikuisuuden. Jouduin  soittamaan kiinteistövälittäjälle ja pyytämään lisäohjeita, Vannoin hiljaa mielessäni, etten enää ikinä tulisi tänne pöpelikköön, korpikuusen kannon alle.

Löysin viimein perille. Matalan paritalon pihassa näkyi pihalamppujen loisteessa mäntyjä, ruusupensaita, vanhoja vaahteroita. Jatkoin matkaa lähemmäs. Kiinteistönvälittäjä avasi oven: astuin avaraan eteiseen, josta oli suora näkymä valoisaan olohuoneeseen. Päässäni kuului pieni ääni:

"Welcome to our ranch."



Näinhän asuntokaupat yleensä syntyvät. Kyse ei ole rationaalisista rarkaisuista, vaan fiiliksistä.

Me rakastuimme kotiimme ensisilmäyksellä. Minä rakastuin tilavaan eteiseen, kodinhoitohuoneeseen ja säilytystiloihin. (Meillä on yhteensä 286 laatikkoa tai hyllyä - laskin ne kerran, kun yritin tehdä joulusiivousta, joka jäi tekemättä.)

Mies rakastui ikkunasta aukeavaan peltomaisemaan. Kolmevuotias Hipu tykkäsi pihakeinuista ja omasta hiekkalaatikosta. Yhdeksänkuinen Hessu ryömi tammiparketilla tyytyväisenä kuin sokeritoukka (niitäkin talosta myöhemmin löytyi).

Kotimme on rakennettu vuonna 1978 ja remontoitu 90-luvun lopussa. Me emme ole tehneet sille juuri mitään, kuluttaneet sitä vain lisää. Ostimme ison osan kalusteistakin suoraan edellisiltä omistajilta, kuten pyökkivitriinit, jotka palvelevat nyt tv-tasona. Ne sopivat mainiosti tammiparkettiin ja pyökinvärisiin listoihin, keittiön kaappeihin sekä olohuoneen ja työhuoneen erottavaan haitarioveen, joka sekin on pyökkiä.

Jokainen itseään kunnioittava sisustajahan tietää jo, että 90-luvun sisustustrendit ovat vahvasti tulossa takaisin. Lämpimien puun sävyjen paluuta sisustukseen povattiin jo pari vuotta sitten - mehän siis ratsastamme uuden aallon korkeimmalla harjalla. Pyökki on kuluvan vuosikymmenen uusi valkoinen!

Ihastuttavien retrosävyjen lisäksi meillä on myös pilkahduksia talonpoikaisantiikista. Esimerkiksi olohuoneen seinällä olevan peilin, joka on tehty aitan päätyikkunasta, sekä sohvapöytänä toimivan vanhan arkun ostimme tutulta antiikkikauppiaalta, Putiikki Viljasalosta.

Antiikki

Sisustuksessa minua kiehtovat pienet yksityiskohdat ja lämpimät värit. Niistä hyvä esimerkki on tämä viehättävä kuivakukkakimppu, jonka sain syntymäpäivälahjaksi muutama kuukausi sitten. Se oli niin hyvin tehty, että uskoin sen toimivan myös kuivattuna. Tässä muodossa se ilahduttaa meitä vielä monta kuukautta. Uskon, että feng shuin kannalta se vaikuttaa kotimme energioihin oikein myönteisesti.

Kuivakukkakimppu


--------
Osallistun tällä blogikirjoituksella Vieraalla maaperällä -blogihaasteeseen. Sen vuoksi kirjoitus ei sisällä yhtään ainutta oivallusta vanhemmuudesta (tai oikeastaan mistään muustakaan). 

Haasteessa ideana on kokeilla yhden postauksen verran bloggaamista vieraalla maaperällä - kirjoittaa jostain, mistä ei omassa blogissaan ikinä oikeasti kirjoittaisi tai tyylillä, joka ei todellisuudessa ole ollenkaan oma. Minä päätin kokeilla roolia "sisustusbloggaajana".

Näin ollen osa edellä olevasta blogikirjoituksesta on pelkkää parodiaa. Oikeasti ei esimerkiksi voi sanoa, että "sisustuksessa minua kiehtovat pienet yksityiskohdat", sillä yleensä meidän huushollissa pienet yksityiskohdat ovat kaikenlaisen kaman peitossa. Feng shuista tiedän vain sen verran, että sitä ei voi syödä.

Älkää huoliko, voin luvata että tämä on Uraäidin Ruuhkavuodet -blogin ensimmäinen ja viimeinen sisustusaiheinen kirjoitus. Siitä todisteena nopea vilkaisu kotimme todelliseen sisustukseen, johon pitäisi varmaan kohdistaa vähän myönteisiä energioita:


Niin. Eipä tässä muuta kuin vielä kerran: "Welcome to our ranch."

14 kommenttia:

  1. Ihana! Mulle nää 'pienet yksityiskohdat' ja feng shui meni ihan täydestä! ;) Kiitos osallistumisesta. Hieno postaus.

    VastaaPoista
  2. Löysin blogisi Perillä-blogin haasteen kautta. Hauska postaus!

    Liityn lukijaksi. Minulla myös jo kouluikäiset lapset ja on kivaa löytää bloggaajia, jotka elävät kouluikäisten lasten maailmassa eikä vain taapero- ja vauvaelämää. Tosin itse en viime aikoina ole paljoa lapsista blogissa kirjoittanut. Minulta löytyy muutama sisustuspostauskin. Mutta päivän asu- tai meikkipostauksia ei mun blogistani löydy. Ellen sitten todella astu epämukavuusalueelleni ja todella todella vieraalle maaperälle. Siinä sitä olisikin ihmettelemistä, kun suurin osa vaatteista on sekalaista kirpparikamaa....

    VastaaPoista
  3. Kiva, kun liityit lukijaksi - tervetuloa! Juuri siinä toivossa perustin tämän blogin, että löytäisin "juttukavereiksi" muita koululaisten vanhempia. Tuntuu, että tässä vaiheessa vertaistukea ei enää löydy niin helposti, ainakaan täältä blogimaailmasta. Pidetään yhteyttä!

    VastaaPoista
  4. Heip. Minäkin löysin tänne Vieraalla maaperällä-postauksien myötä :) Koululaisia meilläkin, siis jään kuulolle! Ja hei, kiitos rohkeasta postauksesta. Meilläkin olisi puuta ja pyökkiä - ajan hengessä taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heip vaan ja tervetuloa! En kyllä oikein rohkeudesta tiedä, ollaan vaan niin saamattomia, ettei olla viitsitty uusia sisustusta... Tai siis ollaan odotettu tätä pyökin uutta tulemista ;)

      Poista
  5. Hahaa tää oli ihan mahtava! Hauska huomata miten eri tavoin näitä Vieraalla maalla-postauksia toteutettiin. Ja kuulolle jään minäkin :) Kaipaan hurjasti lukemista jo vähän isompien lasten vanhemmilta. Mun mielestä ei ole olennaista osuuko lapset miten samaan ikähaarukkaan koska koululaisten myötä tulee aina kuitenkin ne omat haasteensa jotka mun mielestä sivuavat oli koululaiset minkä ikäisiä tahansa. Ja meillä ainakin ne haasteet on vähän eri kaliiberiä kuin päivähoitoikäisillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin hämmästelin, miten luovasti ihmiset osasi lähestyä haastetta. Ja sain heti ideat kymmenen uuteen Vieraalla maalla -kirjoitukseen ;) Tervetuloa blogin lukijaksi - pidetään yhteyttä!

      Poista
  6. Tuo myönteinen energia pitäisi saada myös meidän pesuhuoneen ammeeseen, joka on matkalaukkujen purkamisen jäljiltä yksi iso pyykkikori. Ja hei, parempi pyökki kuin lastulevy, eikö vaan :)

    VastaaPoista
  7. ...ei kun parasta on pyökki-lastulevy ;) Tsemppiä pyykkirumbaan!

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus! Kiitos kun kommentoit mun blogiin :)

    VastaaPoista
  9. Hyi yök, pyökki-lastulevy on ehkä karmivin kaikista materiaaleista! =)
    Anteheksi, jos kommentoin liian suoraan, mutta pyökki ei käsittääkseni visuaalisuudessaan voi koskaan enää palata muotiin...
    Jos ostat ennen 70-lukua valmistetun huonekalun, sen arvo säilyy ja pysyy, sekä kestää ihan eri tavalla.
    Rentoa tammikuuta!

    Nadja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa. Kas tämän kirjoituksenhan tavoite oli olla parodiaa ;-) (Missä en ilmeisesti täysin onnistunut...)

      Poista

Kiitos, kun jaoit ajatuksesi!