19. lokakuuta 2014

Perhe antaa rajat rajattomalle

Mies ja lapset lähtivät keskiviikkona mummolaan syyslomalle ilman minua.  Jäin töiden takia kotiin, sillä ehdin ottaa vain yhden päivän vapaaksi.

Kun muut ovat poissa, päivärytmini heittää kuperkeikkaa. Teen ympäripyöreitä työpäiviä, syön mitä sattuu ja milloin sattuu, lipsun liikunnasta ja ulkoilusta, valvon pikkutunneille ja roikun netissä. Näin myös tällä kertaa.

Torstaina annoin flown temmata minut mukaansa huomatakseni lopulta, että työpäivä venähti turhan pitkäksi. Söin koko päivänä vain kaksi juustoleipää, pari kananmunaa, banaanin, mandariinin ja läjän irtokarkkeja sekä suklaakonvehteja.

Jätin aamujoogan ja salitreenin välistä, enkä ehtinyt edes juoksulenkille. Vaikka minulla olisi ollut harvinainen mahdollisuus nauttia kiireettä tällaisista lenkkimaisemista...

Tie

...ehdin lopulta vasta valon kadottua sauvakävelylle...

Yö

Yleensä, kun perhe pyörii ympärillä, en ehdi paljoa istuskella. En kestä katsella astiavuoria ja pyykkipinoja. Ja kun kodin joka nurkasta kurkkii tekemättömiä töitä, en esimerkiksi katso telkkaria juuri ollenkaan.

Mutta kun olen yksin kotona, en edes huomaa pölypalloja tai vaatekasoja. Olen vain. Teen, mitä mieleen juolahtaa.

Olen pohtinut paljon, mistä tällainen käytös juontaa juurensa. Olenko oikeasti sisimmässäni ihminen vailla rajoja? Ryöpsähtääkö todellinen arkiminäni valloille vasta, kun perheen rutiinit katoavat ympäriltäni? Onko minulla heikot elämänhallintataidot?

Tuota on hieman hankalaa uskoa, onhan arkeni yleensä hyvinkin kurinalaista ja pyöritän sitä vaikeuksitta päivästä toiseen. Itse asiassa jopa nautin rutiineista. Myös työni on hyvin itsenäistä, pystyn itse asettamaan itselleni joka päivä tavoitteet ja suunnitelemaan työpäiväni sen mukaan.

Hallitseeko minua normaalisti arkipäivisin Sisäinen Suorittaja? Esitänkö jotain itselleni ja perheelleni pysymällä pikku puuhassa, kun muut ovat paikalla? Haenko huhkimalla hyväksyntää? Onko itse asiassa vain hyvä, että joskus laiskottelen, jos arki yleensä on tiukkaan ohjelmoitua?

En tiedä. Joka tapauksessa yksinolo ei pitkän päälle tee minulle hyvää. Arkirutiinien ansiosta voin hyvin. Valvominen, epäsäännöllinen napostelu ja liika koneen tuijottelu näkyy naamassa ja tuntuu kropassa.

Onneksi syyslomaviikonloppuuni mahtui myös mukava matka Tallinnaan ystävän ja hänen puolivuotiaaan vauvansa kanssa. Jo maisemanvaihdos tekee aina hyvää. Tallinnan vanhakaupunki on kaunis ja onnistuu yhä yllättämään uusilla, kuvauksellisilla maisemilla.

Tallinna


Äiti-vauva-matkan ohjelmassa oli päämäärätöntä vaeltelua, paljon hedelmällistä ajatustenvaihtoa  - äitiydestä tietenkin - ja monta herkkuhetkeä. Oli mukavaa pitkästä aikaa viettää aikaa vauvan kanssa. Nuuhkia maidontuoksuista poskea, pidellä palleroista kättä, sylitellä, laulella ja lorutella.

Toisaalta oli hyvä huomata, että juuri nyt olen onnellinen omista kouluikäisistä lapsistani. Minusta ei enää olisi pikkuvauvan vanhemmaksi: olemaan jatkuvasti käytettävissä, valmiina tyydyttämään välittömästi lapsen tarpeet. Toisinaan on terveellistä saada vahvistusta omille valinnoilleen.

Mutta nyt en enää oikein malttaisi odottaa, että perhe tulee takaisin. On jo ikävä.

On hyvä olla välillä erossa jotta huomaa, kuinka hyvä on olla yhdessä.

6 kommenttia:

  1. Minulla on aivan sama...jos olen yksin en tee mitään. Ei edes suihkuun saa itseään vedettyä! Kun perhe on paikalla, käyn kuin durasell-pupu...kai se on vastapainoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, etten ole ainoa! Kai tuo laiskottelu tosiaan välillä on ihan terveellistä :)

      Poista
  2. Mulla kanssa sama! Ja mä kun luulin, että olen ainoa, joka laiskottelee perheen (tai osan siitä) ollessa poissa :). Mä ainakin olen jotenkin tulkinnut tuollainen Sisäinen Suorittaja, joka vetää hyvä äiti -roolia hela tiden normiaikana. Välillä tekisi mieli normielämässäkin laiskotella, mutta "ei voi".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meitähän löytyy, Sisäisiä Suorittajia! Kuinka lohdullista. Seuraava steppi meille onkin oppia löysäämään myös normielämässä?

      Poista
  3. Ihania kuvia ja mainioita ajatuksia! Itse uskon, että tuollaiset luonnolliset rajat, kuten perhe, ovat niin tarpeellisia ihmisen hyvinvoinnille ja päivärytmille. Samoin itse olen huomannut, että silloin kun on säännöllisesti töissä kesällä, elämä on hyvin johdonmukaista ja (hyvällä tavalla) kurinalaisen aikataulutettua, mutta opiskelujen startatessa syksyllä sitä saattaa vähän löysätä noista perusterveellisen elämän tukipilareista, kuten säännöllisestä terveellisestä syömisestä, ulkoilusta ja liikunnasta, päivärytmistä... toisaalta yritän aina pian saada itseäni niskasta kiinni kun huomaan vastaavaa käytöstä, koska minun kohdallani ne eivät paranna hyvinvointiani eikä mielialaani :)

    Kuulostaa ihanalta tuo, että perhettä kaipaa sen ollessa poissa. Elämässä on selvästi kaikki (isot palikat) kohdillaan, ja mikäs sen ihanampaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, kiva jos tekstit & kuvat herättää ajatuksia! Itse tajusin vasta hiljattain olla kiitollinen perheestä, sen tuomista rajoista ja esim.terveydestä. Niitä oli niin helppoa pitää itsestäänselvyytenä.

      Poista

Kiitos, kun jaoit ajatuksesi!