25. lokakuuta 2014

Päivä arjen yläpuolella

Meillä oli tänään Hipun kanssa elämysrikas päivä. Lauantai alkoi luistelukoululla, kuten yleensäkin. Hipu ei halunnut jättää sitä välistä, vaikka luvassa oli myös muuta ohjelmaa.

Meidän perheessä lapset harrastavat aika paljon viikonloppuisin. Molemmilla on lauantaisin luistelukoulu ja lisäksi sunnuntaisin toisella partio ja toisella näytelmäkerho. Olen itse järjestänyt näin, sillä viikolla menoja on vähemmän. Työni takia en oikein voi sitoutua kuskaamaan lapsia harrastuksiin arki-iltaisin, eikä isä ole aina vapaaehtoinen, kun muutenkin hoitaa ison osan arjen pyörityksestä. Siksi aktiiviset viikonloput sopivat meille.

Luistelu

Harrastusten lisäksi yritämme lauantaisin yleensä tehdä jotain hauskaa, joka katkaisee kunnolla arjen. Kodin raivaus- ja siivousoperaatio saa suosiolla jäädä sunnuntaille. Sekin maistuu paremmalta, kun on ensin saanut vähän nauttia elämästä.

Olen jo useamman vuoden ajan yrittänyt käydä lasten kanssa syksyisin kulttuuririennoissa. Buukkaan loka- tai marraskuulle vähintään yhden teatteri-illan pimeää vuodenaikaa piristämään. Helsingin kaupunginteatterilla on mennyt monia mukavia lastennäytelmiä. Myös Teatteri Hevosenkenkä Espoossa on vakiokohteitamme. Tänä vuonna, viimeisenä kesälomapäivänäni varasin minulle ja Hipulle liput Kansallisoopperaan Lumikuningatar-balettiesitykseen.

Ooppera

Mielestäni lasten on tärkeää tutustua korkeakulttuuriin. Taide, kirjallisuus ja hyvä musiikki ovat keinoja nousta arjen yläpuolelle. Niiden kautta on mahdollista kokea sellaisia elämyksiä tai tunteita, joita ei muuten elämässään kohtaisi ja näin oppia jotain uutta itsestään tai ympäröivästä maailmasta.

Meillä oli ihana päivä. Pääsimme ajoissa paikalle ja ehdimme rauhassa tutustua käsiohjelmaan sekä kuljeskella kauniissa oopperatalossa. Joskus on tosi tarpeellista viettää lapsen kanssa sitä paljon parjattua, kahdenkeskistä laatuaikaa. Tiedän, ettei se korvaa yhtään niistä arki-illoista, kun juutun toimistolle ja tulen kotiin vasta lasten iltapala-aikaan. Silti, mukavaa se on.

Oopperatalo

Hipu on jo niin iso, että sai paljon irti esityksestä. Meillä oli mm. kiinnostava keskustelu taikapeilien käytöstä eri tarinoissa: taikapeilin sirpale juuttui tässä sadussa Kain silmään, Harry Potterissa taas toinen taikapeilin siru toimi viestivälineenä Harryn ja tuntemattoman suojelijan välillä.

Myös oopperatalon leivokset väliajalla ovat tärkeä osa elämystä. Kotimatkalla juttelimme balettitanssijoiden kehonkuvasta ja syömishäiriöistä, jotka ovat alalla valitettavan yleisiä. Hipu, herkkusuu, ihmetteli kuinka kukaan jaksaa niin kurinalaista elämää: rankkaa treeniohjelmaa niukalla ruokavaliolla. Minä arvelin, että ehkä esiintymisen glamour ja liikunnan tuoma nautinto korvaavat kaiken, mistä jää paitsi.

Olimme yhtä mieltä siitä, että balettitanssijan täytyy rakastaa työtään, muuten sitä ei jaksaisi. Vain jos tekee työtään intohimolla, voi venyä poikkeuksellisiin suorituksiin. Mikäli työ on pelkkä väline saavuttaa jotain muuta tai jos työskentelee suorittamisen pakosta, palaa loppuun nopeasti.

Kahvit

Itselleni koskettavin kohta tässä esityksessä olivat sadun isoäidin sanat Kertulle, joka lähti etsimään Kai-ystäväänsä maailman ääristä:

"Ota opiksesi kaikesta, mitä kohtaat matkallasi. Joudut moniin tilanteisiin ja tapaat monia erilaisia ihmisiä. Silloin sinun täytyy oppia, mitä on myötätunto. Se kyky ohjaa sinua matkallasi.

Jos olet rehellinen ja oikeudenmukainen, kasvat voimakkaaksi. Ja kun seuraat sydämesi ääntä, saavutat kaiken, mitä tavoittelet."

Tyttö

6 kommenttia:

  1. Vasta löysin blogisi ja tämä on kertakaikkisen mainiota luettavaa. Pohdintasi monesta asisata kolahtivat ja tätä on tullut nyt luettua tovi jos toinenkin. Kulttuuri, teattereiden ja konserttien muodossa, on itsellesi harrastus, jonka parissa viihdyn ja jolle haluan antaa aikaa. Kulttuuri on tärkeää ja se avartaa, antaa todella paljon ja opettaa kohtaamaan erilaisuutta minusta paremmin kuin moni muu harrastus.

    Tätä lukiessani nousi mieleeni myös hyvin paljon oma lapsuuteni. Ehkä kuukauden vanhaan merkintään uskallan tilannetta vähän valottaa. Olen uraäidin lapsi, äidin joka jäi toimistolle jumittamaan ja tuli kotiin myöhään (90-luvun lamalla oli todella paljon asian kanssa tekemistä). Mutta äidin joka vei teatteriin ja oopperaan. Äidin joka osallistui harrastuksiin, hurrasi katsomossa urheilun puolella ja tuki kuvataidekoulussa vaikka en kovin kummoinen piirtäjä ole (vieläkään).

    Arvaatko mitä muistan parhaiten? Ne teatterireissut ja kuvataidekoulun ja äidin läsnäolon ja tukemisen. En todellakaan koe jääneeni mistään paitsi vaikka äiti tekikin uraa. Sen sijaan sain esikuvan vahvasta naisesta, tajuamisen siitä, että jos itse yritän voin olla mitä vaan, niinhän äitinikin on. Tänäkin päivänä, kun olen 33 ja äitini 54 käymme yhdessä teatterissa. Käymme yhdessä harrastamassa kulttuuria kerran kuussa. Edelleen vietämme lapsen ja vanhemman välistä aikaa keskenämme.

    En tiedä kaipasitko näitä sanoja, halusin ne silti sanoa. Rohkaistakseni jatkamaan kulttuurin harrastamita jos siitä koskaan on epäilystä ja jatkamaan myös omaa uraa, sillä kun olet läsnä ollessasi heidän kanssaan eivät he muista niitä iltoja. He muistavat äidin joka pyyhälsi koroissa kotiin antamaan suukot iltapalalla ja miettivät, että joskus minäkin saan olla noin hienona töissä. He muistavat äidin joka meni tarpeen vaatiessa vaikka läpi harmaan kiven ja sai aikaan urallaan vaikka mitä hienoa. He muistavat äidin, joka oli paikalla niissä elämän tärkeimmissä hetkissä, niissä jotka ovat muistamisen arvoisia vielä 25 vuodenkin jälkeen.

    Kiitos hyvästä blogistasi, jään lukijaksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Arvaa mitä: minulle tuli vedet silmiin, kun luin tämän kommentin. Luin sen uudestaan, ja toisen ja kolmannenkin kerran ja edelleen nieleskelen. Kyllä, tällaisia rohkaisevia sanoja salaa kaipasin. Painiskelen jatkuvasti syyllisyyden- ja rittämättömyydentunteiden kanssa, koska en mielestäni ole tarpeeksi läsnä lasteni arjessa. Lapsilla on onneksi maailman paras isä. Äitikin yrittää parhaansa aina, kun ehtii. Silti pohdin, jäänkö lasteni mieliin poissaolevana vanhempana. Sinun kokemuksesi toivat valtavan valonpilkahduksen tähän harmaaseen marraskuun iltaan.
      Kiitos kannustavista sanoistasi, oikeasta vertaistuesta. Kiitos kun luet blogiani ja kommentoit. Pysytään yhteydessä!

      Poista
  2. Ihanaa, että keskustelitte esityksen jälkeen! Musta on hirmu ihanaa, jos lapsen mielipiteet pääsevät esiin ja saavat kokea, että niitä arvostetaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3 Me keskustellaan lasten kanssa tosi paljon. Ovat niin viisaita, että yleensä hämmästyttävät näkemyksillään aiheesta kuin aiheesta. En minä itse vain ollut sellainen alakoululaisena... :P

      Poista
  3. Kuulostaa ihanalta päivältä. Ja ihanaa keskustelua tärkeästä aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi - ihana päivä se olikin :)

      Poista

Kiitos, kun jaoit ajatuksesi!